Onko Nalle aina väärässä? Toinen osa.

Helsingin Sanomien toimittajat Antti Blåfield ja Ilkka Ahtiainen tiukkaavat Wahlroosilta, missä Nallen mainostama siunauksellisuus näkyy, kun miehen johtaman Nordean konttoreissa on huimat jonot ja työntekijöitä irtisanotaan?

"Teknologia edistyy, ja se merkitsee, että tänään me pystymme tuottamaan saman palvelun erinomaisen paljon vähemmällä työvoimalla kuin 25 vuotta sitten... Probleema on tietenkin, että on edelleen ihmisiä, jotka eivät halua tai pysty sopeutumaan niin nopeasti kuin maailma muuttuu. Heille muutokset voivat olla tuskallisia tai ainakin häiritseviä."

Tosiasia kuitenkin on, että meillä jokaisella on mahdollisuus äänestää jaloillamme. Jos koemme Nordean tarjoaman palvelun heikoksi, voimme vaihtaa toiseen pankkiin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Nordean konsepti toimii. Yhtiö takoo hyvää tulosta. Joten pankin on ainakin onnistunut säilyttää ne asiakkaat, jotka tuovat sille tuloksen.

Itse olen kokenut Nordean hyväksi pankiksi. Olen saanut lainaa nopeasti ja kilpailukykyisellä korolla. Tähän vaikuttaa tietenkin se, että olen internet-kauden lapsi ja pankkien toteuttamat muutokset on suunnattu kaltaisilleni.


Loistava analyysi talouskriisistä

Omalta osaltani artikkelin merkittävin osuus käsittelee EU:n talouskriisin taustoja.

... rouva Merkel teki keväällä 2010 väärän ratkaisun. Saksan poliittisella johdolla oli tuolloin kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen oli, että vaikeuksissa oleviin pankkeihin olisi pantu 30-40 miljardia euroa veronmaksajien rahoja ja sitten annettu Kreikan ajautua maksukyvyttömyyteen ja Kansainvälisen valuuttarahaston holhoukseen... hän kuitenkin ryhtyi lobbaamaan kaikkia muita Euroopan maita mukaan antamaan rahaa Kreikalle, jotta hänen ei tarvitsisi tunnustaa oman pankkijärjestelmänsä vararikkoista tilaa. 

Kaiken kaikkiaan Wahlroosin analyysi tilanteesta, ja tulevaisuudesta on positiivinen. Hän sanoo Kreikan siirtyneen rahoitusmarkkinoilla marginaaliin. Hän tunnustaa myös luottamuksensa EKP:n uuden johtajan Mario Draghin toimii todeten, että...

 "EKP on viimein saanut ammattitaitoisen johtajan, joka on tehnyt sitä, mitä keskuspankin olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten."


Antaa Nallen puhua!

En voi sanoa olevani Nalle Wahlroos-fani, koska en tunne koko miestä. Olen kuitenkin valmis antamaan hänelle anteeksi sen, että hän on kääntänyt takkinsa sitten nuoruuden villien vuosien. Nuorenahan hän oli ymmärtääkseni äärivasemmistolainen.

Saman käännöksen olen jossain määrin tehnyt itsekin. En ole koskaan ollut mukana missään puolueessa, mutta olen elämöinyt sosiaalisella vastuulla ja julistanut verotuksen autuaallisuutta. Ymmärrän nyt paremmin yrittäjyyttä ja sen yleistä merkitystä kansantaloudelle, enkä koe mielenmuutoksestani tunnontuskia. Päinvastoin, tunnen yhteiskunnallisten näkemysteni suorastaan jalostuneen. 

Kommentit

Suositut tekstit