Arbeit macht frei -kyltti

Tärkein asia heti alkuun: meillä on täällä Urjalassa mahtavat abiturientit. He ovat mahtavia tyyppejä luonteeltaan ja olen lisäksi varma siitä, että kun toukokuun lopulla selviävät yo-kirjoitusten tulokset, koulumme keikkuu lukiovertailulistoissa tutuksi tulleella paikalla puolivälin paremmalla puolella. Olen ylpeä siitä, että olen saanut viettää aikaa heidän kanssaan ja olen ylpeä jokaisesta heistä.

Näin Arbeit macht frei-kyltin vasta penkkaripäivän iltapäivällä. Sanoin paikalla osuneelle kollegalle, että se on kyseenalainen ja osoitti huonoa makua. Siinä vaiheessa vahinko oli jo tapahtunut. Teimme täällä koululla sen virheen, että emme kyllin tarkoin pitäneet silmällä abien penkkarivalmisteluja. Ymmärsin huonon vitsin niin, että koulu on pakkolaitos. Kyltillä ei viitattu juutalaisvainoihin.

Me opettajat olemme turvallisuushakuisia ihmisiä. Koulu on turvallinen työpaikka, koska päivä seuraa toistaan rutiininomaisesti. Penkkaripäivä on opettajalle suorastaan helvetillinen, koska pelin henkeen kuuluu, että "vallan avaimet" luovutetaan päiväksi oppilaille ja heillä on hetken ajan oikeus mopottaa meitä.

Ylilyönnit kuuluvat penkkarien henkeen. Itse (vm-91 abi) muistan pukeutuneeni kyseisenä päivänä piruksi, eikä siitä tullut Iltasanomien juttua. Mihin asuun toimittaja pukeutui?

Ps. Kävin Auschwitzissa vuosikymmen sitten. Näin kyltin ja näin mm. hiuksia täynnä olevan parakin. Ajattelin mielessäni: "Tässä on syy ryhtyä historian opettajaksi."

Kommentit

Allu sanoi…
Tää oli sinänsä hassu juttu, että sain siitä uutisesta sellasen kuvan, että kirjoittaja oli tyrmistynyt kun kyltti oli vielä penkkareiden jälkeen paikallaan. Ikävä tosiasiahan on, että penkkareissa huumori on aina mustaa ja mustahuumori ei ole sitä helpointa huumoria.

Suositut tekstit