Onko Nalle aina väärässä? Eka osa.




Suomessa ei osata keskustella asioista. Paitsi säästä. Keskustelu henkilöityy, varsinkin poliittisiin teemoihin liittyvä. Kun luemme Timo Soinin haastattelua, otamme nenällemme timosoinisilmälasit ja alamme arvioida hänen sanomisiaan niiden läpi. Jos hän on mielestämme hyvä jätkä ja aina oikeassa, etsimme lauseita, jotka vahvistavat tätä kantaa. Omista kannoistamme poikkeavia juttuja emme tällöin huomaa. Jos olemme työpaikan kahvipöydässä hirttäneet Nalle Wahlroosin munista, koska hän on mielestämme kapitalistisika ja kaikkien nykyajan ongelmien alku ja juuri, kantamme kaikkeen häneen liittyvään on agressiivinen ja negatiivinen PISTE!

Nallen iso haastattelu julkaistiin Helsingin Sanomien D-osassa 12.2. Haastattelu herätti suurta paheksuntaa. Tässä muutamia poimintoja kyseisestä haastattelusta:

"Halosen kaudella presidentti-instituutio on kärsinyt. En sano, että hän on ollut sopimaton presidentti, vaan että hänen poliittinen linjansa ja asemoitumisensa on ollut toinen kuin eduskuntavaaleissa on ollut kansan tahto."

- Voidaan tietysti kysyä, onko presidentin asemoiduttava kunkin vaalituloksen mukaan. Mikä on silloin hänen oma linjansa. Halonen otti kantaa jytkyyn toteamalla, että eduskuntavaalien korkea äänestysprosentti oli hyvä asia: "On parempi, että ihmiset menevät vaaliuurnille kuin kadulle." Halonen otti kuitenkin varovasti kantaa myös suvaitsemattomuuden nousua vastaan viitaten selkeästi perussuomalaisten nousuun.

Wahlroos otti myös kantaa Halosen uudenvuodenpuheessa nostamaan asiaan:

Halonen sanoi uudenvuodenpuheessaan näin: "Tuloerojen kasvun myötä myös terveyserot ovat kasvaneet Suomessa... Hyvinvointiyhteiskunnan avulla voimme taata tasa-arvoisen yhteiskunnan."

Wahlroosin mielestä tämä ei pidä paikkansa:
Tilastotieteen peruskurssillakin opetetaan, että korrelaatio ja syy-yhteys ovat kaksi eri asiaa... Syy heikkenevälle terveydelle ei ole tulonjaon muuttuminen... 
Jos kehitämme yhteiskuntaa jatkuvasti sillä tavalla, että syrjäytymiseen johtavat vaihtoehdot ovat helppoja valita, niin me saamme lisää syrjäytyneitä ihmisiä.

Lainauksen ensimmäisestä osasta olen Wahlroosin kanssa samaa mieltä. Hyvätuloiset sairastelevat siinä missä pienituloisetkin. Tosin se varmaan pitää paikkansa, että suurituloiset voivat valita käyvätkö he yksityisellä lääkärillä vai paikallisessa arvauskeskuksessa. Harva kuitenkaan syrjäytyy siksi, että ei tule hoidetuksi julkisissa laitoksissa.

Tässä kohtaa minun on helppo ymmärtää kritiikkiä Wahlroosia kohtaan. Syrjäytyminen tuskin on kenenkään tietoinen valinta. Syrjäytymiseen ei ole olemassa mitään yhtä yksiselitteistä syytä, mutta näppituntumani on se, että syrjäytyjien lapsista valitettavan moni syrjäytyy. Asenne ja tietynlainen varovaisuus periytyy. Kaikkein vahingollisin asenne, mitä vanhempi voi lapselleen perintönä jättää on välinpitämättömyyden tunne. Aikuinen antaa ymmärtää, että millään ei ole mitään väliä. Että sossun luukku antaa.


Kommentit

Suositut tekstit