Yo-kisa
(Julkaistu UrSassa 15.3.2012)
Katseeni pyyhkii pitkin juhlasalia. Paperit rapisevat, kynä mennä viuhtoo, jonkun jalka ei vaan lakkaa vispaamasta. Tunnelma on keskittynyt, suorastaan harras. Aivan kuin olisin päässyt samaan huoneeseen mäkihyppykisan osallistujien kanssa. Ajatus ei ole kaukana todellisuudesta, sillä kisastahan tässä ylioppilaskirjoituksessa on kysymys. Arvosanat pisteytetään kokelaiden menestyksen mukaan: tietty suhteellinen osuus saa arvosanaksi laudaturin ja niin edelleen. Pisimmälle ”lentäneet” palkitaan parhailla jatko-opiskelupaikoilla. Tyylistäkin voidaan sakottaa, jos aineenopettaja ja ylioppilastutkintolautakunta eivät saa selvää kirjoitusasusta.
Maailma muuttuu hurjaa vauhtia ja koulutuksen merkitys kasvaa. Koululaitoksessamme luodaan Suomelle uusia Sampoja, huomispäivän veronmaksajia. Yksikään näistä nuorista ei kuitenkaan kuluta koulun penkkiä pyrkiäkseen pelastamaan kansantaloutemme, ratkaistakseen kuntien kestävyysvajeen tai syrjäytymisongelman. Jokainen on täällä, tässä salissa, itseään varten. Kansantalous pelastuu siinä sivussa, jos pelastuu.
Yo-kisa sopii ajan henkeen. Idolsit, talentit, voicet ja diilit toimivat samalla logiikalla. Järjestelmä takaa parhaille mahdollisuuden edetä pitkälle. Heikot karsitaan pois, hylätään, ohjataan etsimään muita vaihtoehtoja. Parhaimmillaan kirjoitukset antavat nuorelle vahvistuksen siitä, että tämä aine on minun juttuni. Silti huonosti sujuneet kirjoituksetkaan eivät välttämättä sulje ovea tiettyyn opinahjoon tai tietylle alalle, mutta pakottavat nuoren hakemaan vauhtia ja motivaatiota keräilyerien eli pääsykokeiden kautta. Itselleni kävi juuri niin. Pääsin vasta kolmannella yrittämällä historiaa lukemaan. Mutta minä tarvitsin ne yritykset, jotta mielessäni vahvistui ajatus siitä, että tämä on minun juttuni.
En kadehdi näitä nuoria. Heidän niskaansa kasataan paljon paineita. Maailmassa tuntuu olevan aiempaa enemmän epävarmuutta ja uhkatekijöitä. Työelämä on muuttunut erityisen paljon. Kaukana on se aika, jolloin ihminen oli koko työuransa samassa työpaikassa. Toisaalta lyhyet työsuhteet ja jatkuvan kouluttautumisen tarve pitävät hereillä ja pakottavat jokaista uudistumaan ja kokeilemaan erilaisia asioita. Vanhana voi tuntea eläneensä täyttä elämää.
Paljon on kiinni omasta asenteesta. Muutokset voi nähdä mahdollisuuksina. Silloin kun minä kirjoitin, oli vielä Neuvostoliitto ja Nokia Oy valmisti kumisaappaita. Niistä päivistä maailma on muuttunut parempaan. Tiedonvälityksen vallankumouksen seurauksena kärsimme perspektiivivirheestä: ihmisten arkipäivä muuttuu itse asiassa hyvin hitaasti. Sopivan hitaasti, että me hämäläisetkin ehdimme sopeutua uusiin asioihin.
Lukiolaisten arki on hektistä. Ähinän ja tohinan keskellä usein unohtuu, että yo-kisa ei mittaa näiden nuorten arvoa. Jokainen heistä on arvokas omana itsenään ihan vain olemalla. Oma arvo on vakio, sitä ei voi millään tekemisellään kasvattaa tai vähentää. Ja mitä lahjakkuuteen tulee, vanha totuus pitää paikkansa: jokainen on lahjakas omalla tavallaan, eikä se oma lahjakkuus välttämättä tule ilmi yo-kisoissa.
Katseeni pyyhkii pitkin juhlasalia. Paperit rapisevat, kynä mennä viuhtoo, jonkun jalka ei vaan lakkaa vispaamasta. Tunnelma on keskittynyt, suorastaan harras. Aivan kuin olisin päässyt samaan huoneeseen mäkihyppykisan osallistujien kanssa. Ajatus ei ole kaukana todellisuudesta, sillä kisastahan tässä ylioppilaskirjoituksessa on kysymys. Arvosanat pisteytetään kokelaiden menestyksen mukaan: tietty suhteellinen osuus saa arvosanaksi laudaturin ja niin edelleen. Pisimmälle ”lentäneet” palkitaan parhailla jatko-opiskelupaikoilla. Tyylistäkin voidaan sakottaa, jos aineenopettaja ja ylioppilastutkintolautakunta eivät saa selvää kirjoitusasusta.
Maailma muuttuu hurjaa vauhtia ja koulutuksen merkitys kasvaa. Koululaitoksessamme luodaan Suomelle uusia Sampoja, huomispäivän veronmaksajia. Yksikään näistä nuorista ei kuitenkaan kuluta koulun penkkiä pyrkiäkseen pelastamaan kansantaloutemme, ratkaistakseen kuntien kestävyysvajeen tai syrjäytymisongelman. Jokainen on täällä, tässä salissa, itseään varten. Kansantalous pelastuu siinä sivussa, jos pelastuu.
Yo-kisa sopii ajan henkeen. Idolsit, talentit, voicet ja diilit toimivat samalla logiikalla. Järjestelmä takaa parhaille mahdollisuuden edetä pitkälle. Heikot karsitaan pois, hylätään, ohjataan etsimään muita vaihtoehtoja. Parhaimmillaan kirjoitukset antavat nuorelle vahvistuksen siitä, että tämä aine on minun juttuni. Silti huonosti sujuneet kirjoituksetkaan eivät välttämättä sulje ovea tiettyyn opinahjoon tai tietylle alalle, mutta pakottavat nuoren hakemaan vauhtia ja motivaatiota keräilyerien eli pääsykokeiden kautta. Itselleni kävi juuri niin. Pääsin vasta kolmannella yrittämällä historiaa lukemaan. Mutta minä tarvitsin ne yritykset, jotta mielessäni vahvistui ajatus siitä, että tämä on minun juttuni.
En kadehdi näitä nuoria. Heidän niskaansa kasataan paljon paineita. Maailmassa tuntuu olevan aiempaa enemmän epävarmuutta ja uhkatekijöitä. Työelämä on muuttunut erityisen paljon. Kaukana on se aika, jolloin ihminen oli koko työuransa samassa työpaikassa. Toisaalta lyhyet työsuhteet ja jatkuvan kouluttautumisen tarve pitävät hereillä ja pakottavat jokaista uudistumaan ja kokeilemaan erilaisia asioita. Vanhana voi tuntea eläneensä täyttä elämää.
Paljon on kiinni omasta asenteesta. Muutokset voi nähdä mahdollisuuksina. Silloin kun minä kirjoitin, oli vielä Neuvostoliitto ja Nokia Oy valmisti kumisaappaita. Niistä päivistä maailma on muuttunut parempaan. Tiedonvälityksen vallankumouksen seurauksena kärsimme perspektiivivirheestä: ihmisten arkipäivä muuttuu itse asiassa hyvin hitaasti. Sopivan hitaasti, että me hämäläisetkin ehdimme sopeutua uusiin asioihin.
Lukiolaisten arki on hektistä. Ähinän ja tohinan keskellä usein unohtuu, että yo-kisa ei mittaa näiden nuorten arvoa. Jokainen heistä on arvokas omana itsenään ihan vain olemalla. Oma arvo on vakio, sitä ei voi millään tekemisellään kasvattaa tai vähentää. Ja mitä lahjakkuuteen tulee, vanha totuus pitää paikkansa: jokainen on lahjakas omalla tavallaan, eikä se oma lahjakkuus välttämättä tule ilmi yo-kisoissa.
Kommentit