Sankari N:o 1

KUNINGAS

Suomen taloushistorian opuksissa kerrotaan, että maamme voimakas talouskasvu alkoi pitkän laman jälkeen 90-luvun puolivälissä. Tapahtuneesta kiitellään hallituksen radikaaleja ratkaisuja, EU-jäsenyyttä ja Nokian huimaa nousua. Vähintään yhtä suuri merkitys oli sillä, että juuri tuolloin Euroopan jalkapallokenttien hallitsijaksi nousi Jari Litmanen. Litmanen nosti Suomen maailmankartalle samalla tavalla kuin Paavo Nurmi 1930-luvulla.

Jalkapallolla on käsittämättömän suuri merkitys valtavan monella maailman kansalaiselle. Jalkapallo on maailman puhutuin kieli. Harrastajien ja penkiltä seuraavien lukumäärä on ylivertainen muihin lajeihin verrattuna. Puhutaan miljardin ylittävästä luvusta. Futistaivaan tähdet ovat yhteistä omaisuutta.

Jalkapallolla on myös mielettömän suuri poliittinen merkitys. Lajin kattojärjestöistä Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA perustettiin vuonna 1904, sen eurooppalainen vastine UEFA 50-luvun alussa eli samoihin aikoihin EU:n ensimmäisen vaiheen, Euroopan hiili- ja teräsunionin, kanssa. FIFA ja UEFA ovat omalla toiminnallaan lisänneet huimasti eri maiden ja kulttuurien rauhanomaista yhteistyötä. Mutta tärkeintä on se, miten jalkapallo on muuttanut yksilötason asenteita. Kuinka monen pikkupojan seinää koristaa kamerunilaisen Samuel Eto´on, argentiinalaisen Lionel Messin tai Norsunluurannikon suuren tähden Didier Drogban juliste? "Eläköön jalkapallo!" huudan kansainvälisenä rasisminvastaisena päivänä.

Jari Litmanen syntyi Lahdessa 20.4.1971. Syntymäpaikastaan (Suomesta) huolimatta Jarista tuli tähti. Siirtyessään Mypasta Ajaxiin vuonna 1992 Litmasen lahjakkuus oli selvillä. Maajoukkuedebyytti tapahtui 17-vuotiaana. Kansainvälisen tason supertähti hänestä tuli Ajaxin organisaatiossa. Ajaxissa oli tuohon aikaan muitakin lahjakkaita pelimiehiä. Patrick Kluivert, Marc Overmars, Danny Blind ja de Boerin veljekset ovat tuttuja nimiä kaikille lajia seuranneille. Litmanen oli kuitenkin joukkueen aivot ja sydän. Hänen Copa Mundial-lapikkaastaan lähtivät ratkaisevat maaliin johtaneet syötöt. Hän kantoi vastuun joukkueen pelin rauhoittamisesta tiukassa paikassa. Hänen oikea jalkansa antoi pallolle kierteen, jonka edessä niin moni huipputason maalivahti oli voimaton. Hänen ansiostaan Ajax vuoli kultaa 1990-luvulla.

Litmasesta sanotaan, että jos hän olisi sattunut syntymään esimerkiksi edelleen syvästi rakastamansa Hollannin kansalaiseksi, hänen huima uransa olisi saanut kaipaamansa kruunun. Hän olisi tuolloin päässyt mittaamaan tasonsa kansainvälisissä arvoturnauksissa. 1990-luvulla Hollanti ei saavuttanut yhtä ainutta arvokisamitalia. Heiltä puuttui keskikentän dynamo, maan ylivoimaisesti parhaan joukkueen avainpelaaja Jari Litmanen.

Kaksi tarinaa siitä, kuinka allekirjoittaneelle paljastui Litmasen merkitys:

Rooma, Stadio Olimpico, toukokuu 1996
Olin interreilaamassa vaimoni kanssa vuonna 1996. Eräänä toukokuun päivänä saavuimme Roomaan. Miljoonakaupunki oli yllätykseksemme vielä enemmän sekaisin kuin normaalisti. Ikuisen kaupungin legendaarisella olympiastadionilla nimittäin pelattiin juuri tuona päivänä Mestareiden Liigan loppuottelu Amsterdamin Ajaxin ja Juventuksen välillä. Emme tietenkään enää saaneet otteluun lippuja ja päätimme katsoa matsin majapaikkamme lähellä olleessa tavernassa.

Kun täpötäyden tavernan väelle selvisi, että olemme Suomesta, Jari Litmasen kotimaasta, he tulivat pyytämään meiltä nimikirjoituksia. Seurasimme rangaistuspotkukilpailuun päättynyttä jännitysnäytelmää käsivarret uusien ystäviemme olkapäillä. Ottelun aikana Litmanen teki Ajaxin ainoan maalin, mutta epäonnistui rankkarissa. Ottelu meni aina rangaistuspotkukilpailuun saakka. Litti upotti omansa, mutta Juventus voitti kisan ja koko ottelun numeroin 4-2. Toisenlainen tulos olisi kenties lopettanut karusti vastaorastaneen ystävyytemme. Juhlimme yön italialaisten kanssa. Aamun sarastaessa erosimme ystävinä. Viimeisenä asiana italiaanot esittivät minulle pyynnön: "Hommaa Litmanen ensi kaudeksi Juventukseen."

Sibenik, Kroatia, kesä 1997
Meillä oli tilaisuus osallistua partioleirille, joka järjestettiin Kroatiassa, Sibenik-nimisen rannikkokaupungin edustalla olevalla pienellä saarella. Maa oli juuri selvinnyt sodasta Serbiaa vastaan ja monen rakennuksen seinää "koristivat" luodinreiät. Tunsimme kylmät katseet niskassamme, kun astuimme pienestä aluksesta leirisaarelle, minne varsinainen partioleiri oli jo pystytetty. Muita muukalaisia ei saarella tuolloin ollut. Lapsia oli yhteensä ehkä kolmisenkymmentä, ohjaajia kymmenkunta.

Yritimme ensimmäisten päivien aikana luoda kontaktia suurin piirtein ikäistemme ohjaajien kanssa. Tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Sota oli tehnyt tehtävänsä, meitä ei oltu huomaavinaan ja vietimme ensimmäiset päivät kahdestamme omassa syrjässä sijainneessa bungalowissamme.

Eräänä päivänä laitoin päälleni Suomen maajoukkueen pelipaidan, jonka selkää koristi numero 10 ja sen yllä teksti "LITMANEN." Osasin odottaa jonkinlaista reaktiota, mutta en sitä mitä saimme. Yht'äkkiä meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia. Saimme useita kutsuja ruokapöytiin ja samaisen päivän iltana minut kutsuttiin "vahvistamaan" Kroatian maajoukkuetta, joka pelasi saarelle paenneita ja sinne hätämajoittuneita bosnialaisia vastaan.

Tapahtumapaikkana oli kiekkokentän kokoinen korkein reunuksin eristetty asfalttipintainen kenttä. Bosnialaiset pelasivat paljain jaloin ja armottoman kovaa! Matsi oli suoranainen nöyryytys. Hävisimme muistaakseni 5-2. Tein joukkueemme toisen maalin ampumalla (tuurilla) yläriman kautta sisään, mutta muuten pelasin tasollani eli olin suurin piirtein joukkueemme huonoin. Koin saaneeni anteeksi, vaikka en kyennyt osoittamaan pelipaitani edellyttämää taituruutta, kun sain kutsun yhteiseen juhlaan.

Palasin yömyöhään bungalowiimme hymy huulilla. Astuin sisään makuuhuoneeseemme, jossa vaimoni oli lueskelemassa. Huomioni kiinnittyi omituiseen lapsen kämmenen kokoiseen hämähäkkiin lattian nurkassa. Astuin lähemmäs ja ihmettelin ääneen hämähäkin muotoa. Sen "peräosasta" nousi omituinen pyrstö. Vasta siinä vieressä seisoessani ymmärsin, skorpiooni! Ryntäsimme ulos ja olimme törmätä leirin pääkokkiin, jolle kerroimme löydöstämme. Hän tuli hymy huulilla huoneeseen, kyykistyi skorpparin vierelle ja alkoi tuuppia sitä etusormellaan. Aikansa leikittyään hän tappoi elukan painamalla peukalollaan elukan keskivartaloa. Huokaisimme helpotuksesta ja vähän häpeilimmekin hätäännystämme. Kerroimme seuraavana päivänä uusille ystävillemme tapahtuneesta. He sanoivat kyseisen skorpionilajin piston aiheuttavan voimakkaan kuumeen ja pahimmillaan elinikäisiä vaurioita. He kertoivat myös, että meidät pelastaneen pääkokin tehtävä oli sodan aikana ollut pomminpurkaminen. Meitä auttanut mies oli pomminpurkaja-Bob.
Miten meidän olisi käynyt, jos en olisi laittanut Litti-paitaa päälleni? Olisimmeko saaneet apua?

Sankarien sankari

Meille 70-luvulla syntyneille ja monelle 80-luvun lapsellekin Jari Litmanen on huima esikuva. Hän kuuluu maailman rakastetuimman lajin ehdottomiin huippuihin Maradonan, Pelen ja Messin rinnalle. Hän on myös loistava esimerkki siitä, miten pitkälle lahjakkuus, kova työ ja intohimo tekemiseen voivat ihmisen viedä. Suomalaisuuden lisäksi Litissä on yksi ominaisuus, joka nostaa hänet MacGyverin, Sherlock Holmesin, James Bondin ja Rockyn edelle: hän on todellinen. Eläköön Kuningas!