Ruotsalaiset ovat homoja, amerikkalaiset läskejä ja suomalaiset rasisteja
Suomensin edellisessä tekstissäni Aftonbladetin pääkirjoituksen, jossa neuvottiin Sipilää jättämään persut pois hallituksesta. Itse luin artikkelin suurella ihmetyksellä, koska mielestäni se antoi varsin kapean kuvan perussuomalaisista. Samaan hengenvetoon täytyy tunnustaa, että yhtä kapea perspektiivi minulla on ruotsalaisesta yhteiskunnasta ja politiikasta yleisesti.
Mielikuva jostakin maasta ja sen kulttuurista ei muodostu keskivertoelämän ja -ihmisen perusteella. Median esillenostamat ääriainekset määrittelevät mielikuvan, koska ne jäävät mieleen. Amerikkalaiset ovat lihavia ja tyhmiä ja ampuvat surutta tontillaan kulkevat. Venäläiset ovat korruptoituneita ja alistuvaisia. Kiinalaiset ovat työmuurahaisia ja haluavat jääkaapin ja tuhoavat siinä sivussa Äiti-maan.
Ihmetys on suuri, kun sitten saa tilaisuuden tutustua vieraan maan ihmiseen ja yllätyksekseen havaitsee, että tämä onkin ajatusmaailmaltaan tyystin toisenlainen kuin oli kuvitellut. Itse asiassa varsin usein tuo toinen on ihan samanlainen kuin itse on.
Kaiken järjen mukaan kaikista maailman ihmisistä juuri ruotsalaisten pitäisi olla lähimpänä meidän arvomaailmaamme, koska molempien kulttuurien rakennusmateriaalina on ollut muun muassa suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Silti olemme taipuvaisia korostamaan maidemme välisiä eroja. Ruotsalaiset diskuteeraavat silloin kun suomalaiset jo tarttuvat toimeen. Maahanmuuttopolitiikan osalta Ruotsin esimerkkiä käytetään meillä varoittavissa puheenvuoroissa. Näkökantojaan huutavien alle peittyy kuitenkin suuren enemmistön kanta, joka ei suuresti eroa Pohjanlahden eri puolilla.
Mutta olisiko kansojemme välillä hiuksen hieno ero suhtautumisessa ulkomaalaisiin? Voisiko olla niin, että ruotsalaiset ovat keskimäärin hivenen ymmärtäväisempiä ja auliimpia auttamaan hädänalaisia kaukaisissa maailman kolkissa? Jos näin on, herää tietysti kysymys mistä ero johtuu?
Onko niin, että selitämme haluttomuuttamme kahdella virheellisellä perustelulla: ensinnäkin sillä, että ei meitäkään autettu talvisodassa ja toiseksi sillä, että taloudellinen tilanteemme on niin heikko, ettei meistä ole auttamaan muita. Ensimmäinen perustelu on virheellinen siksi, että todellisuudessa saimme merkittävää taloudellista ja miehistöapua nimenomaan Ruotsista. Toinen perustelu ei vastaa todellisuutta siitä syystä, että vaikka taloutemme onkin hieman heikommassa jamassa kuin jokin aika sitten, on taloutemme perusta kuitenkin varsin vankka.
Onko pohjimmiltaan kyse tahdosta? Emme auta, koska emme halua auttaa. Ruotsalaiset haluavat ja ovat siksikin maailmalla hyvässä maineessa. Ruotsalaisten ei tarvitse perustaa maabrändityöryhmiä, koska Ruotsi-brändi voi hyvin. Ja itse asiassa luulen läntisen naapurimme jopa hyötyneen antamastaan avusta. Ruotsi on avoin ja monikulttuurinen samalla kun Suomi on sulkeutuneempi ja yksipuolisempi. Ruotsi ei myöskään kärsi epätasapainoisesta huoltosuhteesta samalla tavalla kuin me, koska on ottanut vastaan maahanmuuttajia kymmenien vuosien ajan. Sotien jälkeen Suomi sulkeutui, vaikka olisi kipeästi tarvinnut apuvoimia jälleenrakennustyöhön. Diskuteeraamiskulttuurinsa ansiosta ruotsalaiset osaavat ottaa muualta tulevat kanssa vastaan.
Aftonbladetin pääkirjoitustoimittajalta odottaisi suurempaa asiantuntemusta. Vai onko perussuomalaisten mustamaalaaminen tietoista? Toimittaja katsoo Suomen tilannetta ruotsidemokraattisten silmälasien läpi käyttäen persujen menestystä vaaleissa Ruotsin sisäpoliittisena lyömäaseena tyyliin: "Katsokaa nyt kuinka äärioikeisto on maailmalla nousussa?"
Vaarallisinta olisi kuitenkin yrittää vaientaa kriittiset äänenpainot. Ruotsidemokraattien eristäminen tai hiljentäminen ei ratkaise varsinaista ongelmaa. Ruotsi on polarisoitumassa eli jakaantumassa voimakkaasti kahtia hyvin ja huonosti toimeentuleviin. Aidosti äärioikeistolainen (?) ruotsidemokraattinen puolue ei ole syy vaan seuraus hallitsemattoman voimakkaasta maahanmuutosta. Melkoinen osa ruotsalaisista tuntuu olevan sitä mieltä, että maahanmuuttopolitiikka kaipaa toisenlaisia ratkaisuja. Kriittisiäkin lausuntoja on kuunneltava, koska varjoissa kasvavat poliittiset liikkeet ovat vaarallisimpia, sillä niihin liittyy kielletyn hedelmän houkutteleva maku.
Mutta meidän täytyy olla kriittisiä paitsi median niin myös oman itsemme suhteen. Meidän täytyy aika ajoin kyseenalaistaa omat ennakkoluulomme. Maabrändin muuttaminen on jokseenkin mahdoton urakka. Ainoa asia, mihin voimme vaikuttaa on omat ennakkoasenteemme. Voimme vain toivoa, että rikkinäisen puhelimensä päässä on fiksuja ihmisiä, jotka ymmärtävät, että yksi viesti ei ole koko totuus meistä.
Mielikuva jostakin maasta ja sen kulttuurista ei muodostu keskivertoelämän ja -ihmisen perusteella. Median esillenostamat ääriainekset määrittelevät mielikuvan, koska ne jäävät mieleen. Amerikkalaiset ovat lihavia ja tyhmiä ja ampuvat surutta tontillaan kulkevat. Venäläiset ovat korruptoituneita ja alistuvaisia. Kiinalaiset ovat työmuurahaisia ja haluavat jääkaapin ja tuhoavat siinä sivussa Äiti-maan.
Ihmetys on suuri, kun sitten saa tilaisuuden tutustua vieraan maan ihmiseen ja yllätyksekseen havaitsee, että tämä onkin ajatusmaailmaltaan tyystin toisenlainen kuin oli kuvitellut. Itse asiassa varsin usein tuo toinen on ihan samanlainen kuin itse on.
Kaiken järjen mukaan kaikista maailman ihmisistä juuri ruotsalaisten pitäisi olla lähimpänä meidän arvomaailmaamme, koska molempien kulttuurien rakennusmateriaalina on ollut muun muassa suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Silti olemme taipuvaisia korostamaan maidemme välisiä eroja. Ruotsalaiset diskuteeraavat silloin kun suomalaiset jo tarttuvat toimeen. Maahanmuuttopolitiikan osalta Ruotsin esimerkkiä käytetään meillä varoittavissa puheenvuoroissa. Näkökantojaan huutavien alle peittyy kuitenkin suuren enemmistön kanta, joka ei suuresti eroa Pohjanlahden eri puolilla.
Mutta olisiko kansojemme välillä hiuksen hieno ero suhtautumisessa ulkomaalaisiin? Voisiko olla niin, että ruotsalaiset ovat keskimäärin hivenen ymmärtäväisempiä ja auliimpia auttamaan hädänalaisia kaukaisissa maailman kolkissa? Jos näin on, herää tietysti kysymys mistä ero johtuu?
Onko niin, että selitämme haluttomuuttamme kahdella virheellisellä perustelulla: ensinnäkin sillä, että ei meitäkään autettu talvisodassa ja toiseksi sillä, että taloudellinen tilanteemme on niin heikko, ettei meistä ole auttamaan muita. Ensimmäinen perustelu on virheellinen siksi, että todellisuudessa saimme merkittävää taloudellista ja miehistöapua nimenomaan Ruotsista. Toinen perustelu ei vastaa todellisuutta siitä syystä, että vaikka taloutemme onkin hieman heikommassa jamassa kuin jokin aika sitten, on taloutemme perusta kuitenkin varsin vankka.
Onko pohjimmiltaan kyse tahdosta? Emme auta, koska emme halua auttaa. Ruotsalaiset haluavat ja ovat siksikin maailmalla hyvässä maineessa. Ruotsalaisten ei tarvitse perustaa maabrändityöryhmiä, koska Ruotsi-brändi voi hyvin. Ja itse asiassa luulen läntisen naapurimme jopa hyötyneen antamastaan avusta. Ruotsi on avoin ja monikulttuurinen samalla kun Suomi on sulkeutuneempi ja yksipuolisempi. Ruotsi ei myöskään kärsi epätasapainoisesta huoltosuhteesta samalla tavalla kuin me, koska on ottanut vastaan maahanmuuttajia kymmenien vuosien ajan. Sotien jälkeen Suomi sulkeutui, vaikka olisi kipeästi tarvinnut apuvoimia jälleenrakennustyöhön. Diskuteeraamiskulttuurinsa ansiosta ruotsalaiset osaavat ottaa muualta tulevat kanssa vastaan.
Aftonbladetin pääkirjoitustoimittajalta odottaisi suurempaa asiantuntemusta. Vai onko perussuomalaisten mustamaalaaminen tietoista? Toimittaja katsoo Suomen tilannetta ruotsidemokraattisten silmälasien läpi käyttäen persujen menestystä vaaleissa Ruotsin sisäpoliittisena lyömäaseena tyyliin: "Katsokaa nyt kuinka äärioikeisto on maailmalla nousussa?"
Vaarallisinta olisi kuitenkin yrittää vaientaa kriittiset äänenpainot. Ruotsidemokraattien eristäminen tai hiljentäminen ei ratkaise varsinaista ongelmaa. Ruotsi on polarisoitumassa eli jakaantumassa voimakkaasti kahtia hyvin ja huonosti toimeentuleviin. Aidosti äärioikeistolainen (?) ruotsidemokraattinen puolue ei ole syy vaan seuraus hallitsemattoman voimakkaasta maahanmuutosta. Melkoinen osa ruotsalaisista tuntuu olevan sitä mieltä, että maahanmuuttopolitiikka kaipaa toisenlaisia ratkaisuja. Kriittisiäkin lausuntoja on kuunneltava, koska varjoissa kasvavat poliittiset liikkeet ovat vaarallisimpia, sillä niihin liittyy kielletyn hedelmän houkutteleva maku.
Mutta meidän täytyy olla kriittisiä paitsi median niin myös oman itsemme suhteen. Meidän täytyy aika ajoin kyseenalaistaa omat ennakkoluulomme. Maabrändin muuttaminen on jokseenkin mahdoton urakka. Ainoa asia, mihin voimme vaikuttaa on omat ennakkoasenteemme. Voimme vain toivoa, että rikkinäisen puhelimensä päässä on fiksuja ihmisiä, jotka ymmärtävät, että yksi viesti ei ole koko totuus meistä.
Kommentit