Kaisan ja yo-kokelaan menestyksen taustalla on myös kollektiivi
On iloa katsoa, kun vuosien työ tuottaa hedelmää ja kuntohuippu on ajoitettu oikein! Kaisa Mäkäräinen on juuri hiihtänyt pronssia Kontiolahden MM-kisoissa. Menestys on vuosien työn tulos. Matkan varrelle on mahtunut varmasti paljon pettymyksiä, mutta karujen kokemusten myötä sisu on kasvanut ja usko omaan tekemiseen on ollut eteenpäin työntävä voima.
Tilanne on identtinen ylioppilaskirjoitusten kanssa. On täsmälleen yhtä vaikeaa hiihtää MM-pronssille kuin saada laudatur äidinkielen yo-kokeesta, jos ei ole päivääkään harjoitellut hiihtoa, ammuntaa tai kirjoittanut tekstin tekstiä. Vain tehty työ palkitaan.
Se, mikä usein unohtuu, on hiihtäjän/kokelaan taustalla toimivan organisaation työ. Kuinka monen monituista kertaa iskä ja äiti ovat Kaisaansa harjoituksiin kuskanneet ja kaurapuuroa tytölleen keitelleet! Kuinka lukuisat hetket isi ja äiti ovat pikku Kalle-kokelaan läksyjen vierellä istuneet ja a:t, b:t ja pluskvamperfektit omaankin päähänsä päntänneet! Pronssi ja äikän eximia on kollektiivin tulos ja kollektiivin palkinto!
Entä mikä on valmentajan/opettajan rooli? Kummatkin ovat oman alansa ammattilaisia. Heillä on tieto siitä, mitä menestys edellyttää. Heillä on näppituntuma yksilön kyvyistä, hänen vahvuuksistaan ja heikkouksistaan ja miten niiden kanssa edetään. Hyvä valmentaja/opettaja osaa arvioida, millainen palkinto yksilöä maksimisuorituksella odottaa. Valmentaja/opettava voi epäonnistuneen kilpailun/yo-kokeen jälkeen taputtaa olalle ja sanoa: "Olet parempi kuin tämä tulos antaa ymmärtää. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun!" Huippuonnistuminen edellyttää toisinaan epäonnistumista, koska vasta silloin yksilö huomaa, että 35:s sija/äikän cum laude ei tapa. Ja kuinka makealta pronssi epäonnistumisen jälkeen maistuukaan. Arvosanan parantaminen cumusta laudaturiin vasta herkkua onkin! Sen tietää tosiaan ansainneensa.
Tilanne on identtinen ylioppilaskirjoitusten kanssa. On täsmälleen yhtä vaikeaa hiihtää MM-pronssille kuin saada laudatur äidinkielen yo-kokeesta, jos ei ole päivääkään harjoitellut hiihtoa, ammuntaa tai kirjoittanut tekstin tekstiä. Vain tehty työ palkitaan.
Se, mikä usein unohtuu, on hiihtäjän/kokelaan taustalla toimivan organisaation työ. Kuinka monen monituista kertaa iskä ja äiti ovat Kaisaansa harjoituksiin kuskanneet ja kaurapuuroa tytölleen keitelleet! Kuinka lukuisat hetket isi ja äiti ovat pikku Kalle-kokelaan läksyjen vierellä istuneet ja a:t, b:t ja pluskvamperfektit omaankin päähänsä päntänneet! Pronssi ja äikän eximia on kollektiivin tulos ja kollektiivin palkinto!
Entä mikä on valmentajan/opettajan rooli? Kummatkin ovat oman alansa ammattilaisia. Heillä on tieto siitä, mitä menestys edellyttää. Heillä on näppituntuma yksilön kyvyistä, hänen vahvuuksistaan ja heikkouksistaan ja miten niiden kanssa edetään. Hyvä valmentaja/opettaja osaa arvioida, millainen palkinto yksilöä maksimisuorituksella odottaa. Valmentaja/opettava voi epäonnistuneen kilpailun/yo-kokeen jälkeen taputtaa olalle ja sanoa: "Olet parempi kuin tämä tulos antaa ymmärtää. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun!" Huippuonnistuminen edellyttää toisinaan epäonnistumista, koska vasta silloin yksilö huomaa, että 35:s sija/äikän cum laude ei tapa. Ja kuinka makealta pronssi epäonnistumisen jälkeen maistuukaan. Arvosanan parantaminen cumusta laudaturiin vasta herkkua onkin! Sen tietää tosiaan ansainneensa.
Kommentit