Uudet eduskuntavaalit ja sassiin!
Vieläkö joku väittää, että politiikka ei ole kiinnostavaa! Vieläkö joku väittää, että politiikassa ei tapahdu mitään! Nyt sattuu ja tapahtuu, mutta jos kokonaisuutta katsotaan, tapahtumat eivät ole edenneet hyvään suuntaan.
Poliittinen järjestelmämme on sellainen, että merkittävimmät päätökset tehdään hallituksen sisällä ja itse asiassa jo hallitusneuvottelujen aikana. Hallitusta kootessa laadittu hallitusohjelma on se paperi tai nykyään jo kirjanen, joka määrittelee hallituksen pitkän tähtäimen tavoitteet. Kataisen sixpack-hallituksella oli hyvin tarkkaan määritelty ohjelma. Ohjelman tarkkuus johtui siitä, että hallitukseen tuli mukaan niin monenkirjavaa sakkia, että oli tarpeen sitoa eri suuntiin vetävät voimat yhteen.
Kataisen hallitus on nyt istunut kolme vuotta ja voimme todeta, että se on epäonnistunut. Se ei ole kyennyt saattamaan loppuun yhtään merkittävimmistä tavoitteistaan. Voidaan tietysti kysyä, oliko Kataisella ja kumppaneilla alunpitäenkään edes mahdollisuutta onnistua, koska jytkyvaalien jälkeen valtakunnassa oli niin paljon kasautunutta tyytymättömyyttä niitä puolueita kohtaan, jotka olosuhteiden pakosta, eli persujen valittua opposition, joutuivat jatkamaan hallitusvastuun kantamista.
Vasemmistoliiton ero hallituksesta ei ollut hallitukselle kuolinisku, mutta se oli ensimmäinen merkki ulospäin siitä, että tuli on irti valtioneuvoston kansliassa. En enää edes tiedä, kuinka moni hallituksen ministereistä on ilmoittanut lähtevänsä EU-vaaleihin, mutta mistä muusta se voi kertoa kuin siitä, että ministeri-Audissa on mittari ajettu loppuun ja moni katsoo, että on aika vaihtaa maisemaa. Jos kyse olisi jalkapallojoukkueesta, tilanne ei olisi kriittinen niin kauan, kun poislähtevät olisivat ns. täydennysmiehiä. Mutta nyt on kysymys ns. runkopelaajista.
Nykyinen hallitus on ollut nimenomaan Jyrki Kataisen hallitus. Hän on ollut hallituksen koossapitävä voima. Hän on ilmeisen taitava neuvottelija, mutta sen lisäksi hän on omalla esiintymisellään tuonut epäuskottavalle hallitukselle useammankin pärekorillisen verran tätä kaivattua kredibiliteettiä. Kataisen väsyminen on myös selkeä merkki siitä, että nykyisillään poliittinen järjestelmämme ei toimi. Pääministerillä on siinä liian paljon vastuuta.
Suomalaisen politiikan perisynti on peruutuspeiliin tuijottaminen. Hallituksen ja opposition pingpong-ottelussa muistutetaan puolin ja toisin aikaisemmista synneistä. Tässä mielessä Sipilän ulostulo sote-uudistuksessa oli hieno periaatteellinen avaus. Ilmaista lounasta ei Sipiläkään tarjonnut. Sopimuksen toinen osa lienee ollut se, että valtakeskusten ympäristökunnissa syvästi vihattu kuntauudistus vietiin kiireesti Arkadianmäen kellariin. Se oli järjen voitto.
Missä olemme nyt? Yhdellä sanalla sanoen: suossa. Meillä on niin sanottu hallitus, jossa on viisi puoluetta. Hallituksen toimiedellytykset ovat olleet päähallituspuolueiden Kokoomuksen ja SDP:n johtokaksikon Kataisen ja Urpilaisen yhteistyön varassa. Katainen lähtee ja hänen tilalleen tullee Jan Vapaavuori. Vapaavuori ei ole Kataisen kaltainen Erikeeper, mentaalinen johtaja. Vapaavuori on henkilö, jolla on voimakkaita mielipiteitä, eikä hän suostu sellaisiin kompromisseihin, joita Katainen teki. Urpilaisen asema puolueessaan on heikko. Vaikka hän voittaisi puheenjohtajavaalin SDP:n sisällä, äänestystulos on niin tiukka, että se alleviivaa demarien hajaannusta ja suuren osan epäluottamusta johtajaan. Jos Rinteestä tulee uusi puheenjohtaja ja valtiovarainministeri, yhteistyö Vapaavuoren kanssa tulee olemaan vaikeaa ellei mahdotonta, koska Vapaavuori edustaa puolueensa oikeaa laitaa ja Rinne SDP:n vasenta.
Nykyisessä kaaoksen tilassa kaikkein epätodennäköisin ratkaisu olisi se järkevin: eduskuntavaalien aikaistaminen. Suomi tarvitsee nyt jos koskaan sellaisen hallituksen, jolla on kansan ja eduskunnan luottamus ja tuki. Hallituksen täytyy olla sellainen, jossa ollaan yhtä mieltä keskeisimmistä tavoitteista. Poliittinen kenttä on uudistunut ja uudistumassa siten, että vastakkainasettelut ovat palaamassa politiikkaan. Puolueet ovat, osittain edellä kuvattujen muutosten seurauksena, palaamassa juurilleen. Kokoomus oikealle, SDP vasemmalle jne. Nyt tarvitaan sellainen hallitus, jossa puolueita ei ole sidottu toisiinsa käsiraudoilla.
Poliittinen järjestelmämme on sellainen, että merkittävimmät päätökset tehdään hallituksen sisällä ja itse asiassa jo hallitusneuvottelujen aikana. Hallitusta kootessa laadittu hallitusohjelma on se paperi tai nykyään jo kirjanen, joka määrittelee hallituksen pitkän tähtäimen tavoitteet. Kataisen sixpack-hallituksella oli hyvin tarkkaan määritelty ohjelma. Ohjelman tarkkuus johtui siitä, että hallitukseen tuli mukaan niin monenkirjavaa sakkia, että oli tarpeen sitoa eri suuntiin vetävät voimat yhteen.
Kataisen hallitus on nyt istunut kolme vuotta ja voimme todeta, että se on epäonnistunut. Se ei ole kyennyt saattamaan loppuun yhtään merkittävimmistä tavoitteistaan. Voidaan tietysti kysyä, oliko Kataisella ja kumppaneilla alunpitäenkään edes mahdollisuutta onnistua, koska jytkyvaalien jälkeen valtakunnassa oli niin paljon kasautunutta tyytymättömyyttä niitä puolueita kohtaan, jotka olosuhteiden pakosta, eli persujen valittua opposition, joutuivat jatkamaan hallitusvastuun kantamista.
Vasemmistoliiton ero hallituksesta ei ollut hallitukselle kuolinisku, mutta se oli ensimmäinen merkki ulospäin siitä, että tuli on irti valtioneuvoston kansliassa. En enää edes tiedä, kuinka moni hallituksen ministereistä on ilmoittanut lähtevänsä EU-vaaleihin, mutta mistä muusta se voi kertoa kuin siitä, että ministeri-Audissa on mittari ajettu loppuun ja moni katsoo, että on aika vaihtaa maisemaa. Jos kyse olisi jalkapallojoukkueesta, tilanne ei olisi kriittinen niin kauan, kun poislähtevät olisivat ns. täydennysmiehiä. Mutta nyt on kysymys ns. runkopelaajista.
Nykyinen hallitus on ollut nimenomaan Jyrki Kataisen hallitus. Hän on ollut hallituksen koossapitävä voima. Hän on ilmeisen taitava neuvottelija, mutta sen lisäksi hän on omalla esiintymisellään tuonut epäuskottavalle hallitukselle useammankin pärekorillisen verran tätä kaivattua kredibiliteettiä. Kataisen väsyminen on myös selkeä merkki siitä, että nykyisillään poliittinen järjestelmämme ei toimi. Pääministerillä on siinä liian paljon vastuuta.
Suomalaisen politiikan perisynti on peruutuspeiliin tuijottaminen. Hallituksen ja opposition pingpong-ottelussa muistutetaan puolin ja toisin aikaisemmista synneistä. Tässä mielessä Sipilän ulostulo sote-uudistuksessa oli hieno periaatteellinen avaus. Ilmaista lounasta ei Sipiläkään tarjonnut. Sopimuksen toinen osa lienee ollut se, että valtakeskusten ympäristökunnissa syvästi vihattu kuntauudistus vietiin kiireesti Arkadianmäen kellariin. Se oli järjen voitto.
Missä olemme nyt? Yhdellä sanalla sanoen: suossa. Meillä on niin sanottu hallitus, jossa on viisi puoluetta. Hallituksen toimiedellytykset ovat olleet päähallituspuolueiden Kokoomuksen ja SDP:n johtokaksikon Kataisen ja Urpilaisen yhteistyön varassa. Katainen lähtee ja hänen tilalleen tullee Jan Vapaavuori. Vapaavuori ei ole Kataisen kaltainen Erikeeper, mentaalinen johtaja. Vapaavuori on henkilö, jolla on voimakkaita mielipiteitä, eikä hän suostu sellaisiin kompromisseihin, joita Katainen teki. Urpilaisen asema puolueessaan on heikko. Vaikka hän voittaisi puheenjohtajavaalin SDP:n sisällä, äänestystulos on niin tiukka, että se alleviivaa demarien hajaannusta ja suuren osan epäluottamusta johtajaan. Jos Rinteestä tulee uusi puheenjohtaja ja valtiovarainministeri, yhteistyö Vapaavuoren kanssa tulee olemaan vaikeaa ellei mahdotonta, koska Vapaavuori edustaa puolueensa oikeaa laitaa ja Rinne SDP:n vasenta.
Nykyisessä kaaoksen tilassa kaikkein epätodennäköisin ratkaisu olisi se järkevin: eduskuntavaalien aikaistaminen. Suomi tarvitsee nyt jos koskaan sellaisen hallituksen, jolla on kansan ja eduskunnan luottamus ja tuki. Hallituksen täytyy olla sellainen, jossa ollaan yhtä mieltä keskeisimmistä tavoitteista. Poliittinen kenttä on uudistunut ja uudistumassa siten, että vastakkainasettelut ovat palaamassa politiikkaan. Puolueet ovat, osittain edellä kuvattujen muutosten seurauksena, palaamassa juurilleen. Kokoomus oikealle, SDP vasemmalle jne. Nyt tarvitaan sellainen hallitus, jossa puolueita ei ole sidottu toisiinsa käsiraudoilla.
Kommentit