Uutta oppimassa
Suvivirren jälkeisenä aamuna on kuin orpo piru. Ketä varten olenkaan olemassa? Mistä joukosta tarkistan poissaolijat? Ja ennen muuta, kuka tekee mulle ruoan? Kestää monta viikkoa ymmärtää, että on olemassa muutakin elämää kuin se, mikä odottaa koulun seinien sisällä.
Kuluneen parin viikon aikana olen pistänyt pitkästä aikaa itseni likoon. Heittäytynyt epämukavuusalueelle. Kaikki alkoi oikeastaan jo viime keväämä, kun haimme ja saimme Opetushallituksen apurahan. Elokuun alussa meillä Lempäälän lukiossa alkoi uusi hanke, joka kantaa nimeä #työelämä. Tavoitteena on tuoda koulun seinien sisälle enemmän työelämänäkökulmaa. Johtoajatus on: "Tekemisen kautta."
Olen viime viikkoina ollut kuin nuori varsa kevätlaitumella! Uni on jäänyt vähiin, kun olen fundeerannut ja sählännyt siellä sun täällä erilaisten ihmisten kanssa. Hankkeessa tämä syksy oli varattu hiljaiseen fundeeraukseen ja suunnitteluun, mutta enhän minä malttanut. Pistin tuulemaan. Soitin sinne, tänne ja tuonne, lähetin sähköposteja vaikka genelle ja tiedätkö mitä? Ihmiset ottivat asiamme tosissaan ja sanoivat: "Kuulostaa hienolta. Tottakai lähden mukaan!" Olen teistä kaikista äärettömän kiitollinen.
Parasta on ollut tuon kuvan nuoriso. En ole kenties koskaan nähnyt sellaista innostusta ja tarmoa missään porukassa. Olen nähnyt vasta pienen palasen heidän osaamisestaan, mutta jo se on ollut kylliksi osoittamaan, että heidän varaansa on hyvä rakentaa. He tulevat tekemään kaikkea mahdollista tiedottamiseen liittyvää, ja vahvasti epäilen, että "kaikkea mahdollista" on liian vähän sanottu.
Seuraan toisella korvalla yhteiskunnallista keskustelua, jossa vilahtelevat sanat "kriisi", "leikkaukset", "saatanan tunarit" ja "vatulointi". Kiitän Luojaa siitä, että minulla ei ole aikaa käyttää niitä sanoja. Arjen haasteet riittävät nyt minulle. Niissä on kylliksi. Olen alkanut oppia, että umpikujia on varsin vähän. Että päivittely vie vain energiaa. Ja että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. Kunhan uskaltaa heittäytyä.
Kommentit