Haluaako ay-liikkeen johto hirttää Suomen?
Istuin viime torstaina Suomen Pankin tiloissa kuuntelemassa kyseisen pankin johtokunnan jäsenen Seppo Honkapohjan esitystä ja pudistelin päätäni. Tiesin entuudestaan Suomen vaikean taloustilanteen, mutta Honkapohjan analyysi oli vieläkin karumpaa kuultavaa. Suomen Pankki ei edusta ketään tahoa, vaan on poliittisista toimijoista riippumaton palanen Suomen kansantaloutta. Perusviesti oli päivänselvä: Suomi kansantalous sukeltaa ja sukeltaa syvälle.
Tätä taustaa vasten on ollut suoranaista kärsimystä kuunnella Ay-liikkeen johtohenkilöiden uhoa. Kuinka heille ei ole valjennut, miten vakavista asioista on kyse? Jos Ay-liike haluaa aidosti ajaa palkansaajien etuja, sen täytyy keksiä jotakin muita kuin kansantalouden perustaa hajottajia toimia. Valittavana on joko julkisen sektorin joukkoirtisanomiset tai laajat palkanalennukset. Itse kannatan mieluummin jälkimmäistä.
Lakkoaseen väläyttely tässä tilanteessa osoittaa täydellistä sokeutta. Laaja lakkoliike tässä tilanteessa vie Suomesta senkin vähän kasvupotentiaalin. Kaiken lisäksi Suomesta tulee kansainvälisille rahoitusmarkkinoille se kuva, että täällä ollaan ajautumassa kohti rauhattomia aikoja.
Hallituksen kaavailemilla säästöillä ei ratkaista perusongelmaa, joka on ulkomaankaupan sakkaaminen. Sillä kuitenkin YRITETÄÄN saada Suomen velkaantuminen pysähtymään ja korjata sitä virhettä, joka tehtiin vuonna 2008, kun palkansaajille annettiin liian korkeat yleiset palkankorotukset. Tuo ratkaisu plus Nokian tuhoutuminen ovat nykyisen taloudellisen kriisin yksi keskeinen elementti.
Toinen iso asiakokonaisuus liittyy Suomen työmarkkinoihin. Huoltosuhdeongelma on ja pysyy. Käytännössä tausta on kaikille tuttu. Työmarkkinoillemme tuleva väki on liian pieni suhteessa työmarkkinoiden ulkopuolella olevaan määrään ja tämä kuilu vain kasvaa. Kymmenen vuoden kuluttua tilanne on suorastaan hälyyttävä. Kun suuret ikäluokat alkavat sairastaa, mutta saavat edelleen äänestämällä vaikuttaa päätöksetekoon, Suomi uppoaa suohon, ja siellä pysyy.
Tätä taustaa vasten on ollut suoranaista kärsimystä kuunnella Ay-liikkeen johtohenkilöiden uhoa. Kuinka heille ei ole valjennut, miten vakavista asioista on kyse? Jos Ay-liike haluaa aidosti ajaa palkansaajien etuja, sen täytyy keksiä jotakin muita kuin kansantalouden perustaa hajottajia toimia. Valittavana on joko julkisen sektorin joukkoirtisanomiset tai laajat palkanalennukset. Itse kannatan mieluummin jälkimmäistä.
Lakkoaseen väläyttely tässä tilanteessa osoittaa täydellistä sokeutta. Laaja lakkoliike tässä tilanteessa vie Suomesta senkin vähän kasvupotentiaalin. Kaiken lisäksi Suomesta tulee kansainvälisille rahoitusmarkkinoille se kuva, että täällä ollaan ajautumassa kohti rauhattomia aikoja.
Hallituksen kaavailemilla säästöillä ei ratkaista perusongelmaa, joka on ulkomaankaupan sakkaaminen. Sillä kuitenkin YRITETÄÄN saada Suomen velkaantuminen pysähtymään ja korjata sitä virhettä, joka tehtiin vuonna 2008, kun palkansaajille annettiin liian korkeat yleiset palkankorotukset. Tuo ratkaisu plus Nokian tuhoutuminen ovat nykyisen taloudellisen kriisin yksi keskeinen elementti.
Toinen iso asiakokonaisuus liittyy Suomen työmarkkinoihin. Huoltosuhdeongelma on ja pysyy. Käytännössä tausta on kaikille tuttu. Työmarkkinoillemme tuleva väki on liian pieni suhteessa työmarkkinoiden ulkopuolella olevaan määrään ja tämä kuilu vain kasvaa. Kymmenen vuoden kuluttua tilanne on suorastaan hälyyttävä. Kun suuret ikäluokat alkavat sairastaa, mutta saavat edelleen äänestämällä vaikuttaa päätöksetekoon, Suomi uppoaa suohon, ja siellä pysyy.
Kommentit