Ei ne usko!
Riku kysyi multa pariinkin otteeseen, miksi mun mielestäni pitäisi mennä Natoon. Kykenin mielestäni ulosmittaamaan erittäin järkeviä, historiaan ja faktoihin perustuvia argumentteja mielipiteelleni. Löin muun muassa pöytään liian monta kertaa käytetyn argumentin siitä, että meillä on oltava backup, jos itänaapurissa tapahtuu jotakin. Kaavailin synkän kuvan siitä, millaiseksi maailma on muuttumassa. "Luonnonvaroista ja raaka-aineista, jopa elintarvikkeista tullaan tulevaisuudessa taistelemaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Olemme menossa kohti maailmaa, jossa vallitsee kahtiajako ja meille tullaan esittämään kysymys siitä, oletko meidän puolellamme vai meitä vastaan. Henkkoht olen mieluummin osa demokraattista ja avointa länttä kuin suljettua oligarkiaa." Näin sanoin ja oikein tunsin sen, kuinka syvällä bassollani vakuuttavasti esittämäni väitteet upposivat hiirenhiljaa istuvaan kuulijakuntaan.
Sain osakseni tiukkoja vasta-argumentteja. "Mikä velvollisuus meillä on mennä jonnekin hornan tuuttiin sotimaan amerikkalaisten sotia jne?" Siinä hetkessä mieleeni ei tullut tähän järkevää vasta-argumenttia, mutta tänään, krinulia vedellessäni, sellainen tuli mieleen. Kuunteleppa Riku tätä: asut kerrostalossa, jossa on pahvinohuet seinät. Yht´äkkiä oman herkän salkkarihetkesi katkaisee naapurista kuuluva meteli. Kuulet mätkähdyksiä, naisen tai miehen tai lapsen itkua, jotka jatkuvat ja jatkuvat, vaikka käännät volyyminnupin kaakkoon. Mitä teet?
Jos jossain päin maailmaa on todistetusti menossa kansanmurha, eikä sinulla samalla logiikalla ole velvollisuus mennä lopettamaan se? Tähän tarvitaan kansainvälistä järjestöä. Nato ei ole vielä sellainen, mutta sellaiseksi se muuttuu vähitellen (usko Riku hetki kanssasi siihen).
Tiukan keskustelumme jälkeen kysyin voitonvarmana sen kysymyksen, jota poliitikot eivät uskalla koko kansalle esittää. "Jos sinun pitäisi nyt, tässä hetkessä, äänestää joko Nato-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan, mitä äänestäisit?"
EI NATOLLE: 16
JAA NATOLLE 4.
Siis mikä näitä nuoria vaivaa? Miksi he eivät suostu pelkäämään? Eikö heidän käytöksensä ole jotenkin virkistävää??
Sain osakseni tiukkoja vasta-argumentteja. "Mikä velvollisuus meillä on mennä jonnekin hornan tuuttiin sotimaan amerikkalaisten sotia jne?" Siinä hetkessä mieleeni ei tullut tähän järkevää vasta-argumenttia, mutta tänään, krinulia vedellessäni, sellainen tuli mieleen. Kuunteleppa Riku tätä: asut kerrostalossa, jossa on pahvinohuet seinät. Yht´äkkiä oman herkän salkkarihetkesi katkaisee naapurista kuuluva meteli. Kuulet mätkähdyksiä, naisen tai miehen tai lapsen itkua, jotka jatkuvat ja jatkuvat, vaikka käännät volyyminnupin kaakkoon. Mitä teet?
Jos jossain päin maailmaa on todistetusti menossa kansanmurha, eikä sinulla samalla logiikalla ole velvollisuus mennä lopettamaan se? Tähän tarvitaan kansainvälistä järjestöä. Nato ei ole vielä sellainen, mutta sellaiseksi se muuttuu vähitellen (usko Riku hetki kanssasi siihen).
Tiukan keskustelumme jälkeen kysyin voitonvarmana sen kysymyksen, jota poliitikot eivät uskalla koko kansalle esittää. "Jos sinun pitäisi nyt, tässä hetkessä, äänestää joko Nato-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan, mitä äänestäisit?"
EI NATOLLE: 16
JAA NATOLLE 4.
Siis mikä näitä nuoria vaivaa? Miksi he eivät suostu pelkäämään? Eikö heidän käytöksensä ole jotenkin virkistävää??
Kommentit
Ehkä enemmän vanhoilla kuin nuorilla on syynä myös refleksinomainen Venäjä-pelko: "Ettei se nyt vain ärsyyntyisi." Eli samasta syystä, jonka vuoksi suurin osa Euroopan maista on liittynyt Natoon, suomalainen pelkää siihen liittyä. Unohdetaan, että Venäjä ei milloinkaan ole hyökännyt suoraan Nato-maihin - Nato-maat ovat päinvastoin pystyneet luomaan Venäjään normaalit, käytännölliset suhteet. Sen sijaan Naton ulkopuolelle jääneet tai jätetyt rajamaat eivät ole oikein koskaan pystyneet luomaan Venäjään normaaleja suhteita, vaan niitä suhteita leimaavat pelko, pelottelu ja painostus.
http://natonaika.fi/
Asiallisin argumentein perusteltu kannanotto.
"Miks?" kysyn seuraavaksi itseltäni, no siks tietenkin että Suomellahan on sentään armeija ja se on tunnettu maa, joten jos Venäjän puolelta aloitetaan jokin epämääräinen ja kiistettävissä oleva sissipelleily suomen rajoilla pystyy Suomi siihen vastaamaan itsekin, toinen vaihtoehto olisi Venäjän koko mahdin (ydinarsenaalin?) hyödyntäminen. Tätä en kertakaikkiaan usko heidän uskaltavan tehdä, tai länsivaltojen nielaisevan toimettomana.
Seuraavaksi mietin mitä vaikutusta Nato-jäsenyydellä sitten olisi, heti nousee mieleen kauhukuva omasta armeija-palveluksesta juuri siellä hornan tuutissa ääri-islamistejen kanssa, kuolen sinne lähi-idän hiekoille jenkkejen heikosti oikeutetun öljysodan nimissä.
Koko ajattelua leimaa tietenkin ehkä lievän naiivi näkökulma, mutta koko pointti tässä oli antaa sulle Jamo vähän ideaa meidän ajattelusta, yhdestä näkökulmasta ainakin.
-Kristian, yksi oppilaista.
Mun positiivisen kantani tausta on se, että me ei olla aidosti itsenäisiä, jos me ollaan NATOn ulkopuolella. Venäjän kyljessä se on vaikeaa. Sotien jälkeen Neuvostoliitto oli tyytyväinen meidän asemaan ja asenteeseen. Niiden ei tarvinnut miehittää meitä, koska me tottelimme heitä omasta halusta.
Mulla on sellainen pelko, että nuo ajat ovat palaamassa, jos me ei uskalleta hakea tukea lännestä.
Naton 5. artikla velvoittaa jäsenmaita puolustamaan toisiaan vain kun Naton jäsenmaahan hyökätään. Nato kun ei ole hyökkäys- vaan puolustusliitto, niin tämän artiklan päätarkoitus ei ole pakottaa esim. Norjaa sotimaan Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloilla kun on ihan hyvä puolustus ilmankin Norjan ja Luxemburgin sille antamia turvatakuita. Lähinnä Natossa on kysymys siitä, että pieniin heikkoihin Euroopan maihin ei uskalleta hyökätä, koska niillä on USA:n turvatakuut. Naton 5. artiklan tarkoitus siis on ennaltaehkäisy. Niin kauan kuin turvatakuut pitävät, Nato-maihin ei hyökätä. Puolueettomiin maihin sen sijaan hyökätään.
Sattumoisin Venäjä ei ole hyökännyt yhteenkään Naton jäsenmaahan. Jos taas katsotaan Venäjän naapurimaita länsirintamalla, niin kaikkiin niihin, jotka eivät ole Naton jäsenmaita, Venäjä on joko hyökännyt (Georgia, Moldova, Ukraina), tai pystyttänyt diktatuurin (Valko-Venäjä, Azerbaidzhan, Armenia). Ainoa poikkeus on Suomi. Toistaiseksi. Nyt kuitenkin Suomi on viimeinen jäljellä oleva maa Itä-Euroopan rintamalla, joka ei ole joko Naton jäsen tai osittain Venäjän miehittämä.
Ei minulla tähän muuta.
Teemu Lehtinen muuten vetää Nato-keskusteluun kouluvertauksen:
http://blogit.iltalehti.fi/teemu-lehtinen/2014/03/31/koulukiusatun-nato-oppi/
Sanokaapa mulle, miksi ulkopolitiikka tai politiikka ylipäätään ei houkuttele nuoria?
Eiköhän politiikka kiinnosta nuoria. Politiikka on vallankäyttöä ja vaikuttamista, liittoutumista, kilpailua ja omien edun pelaamista vastustajia vastaan. Kyllä nuoret tekevät sitä joka päivä siinä kuin vanhemmatkin, ehkä kuitenkin osittain eri foorumeilla, joten se jää 25-60-ikäluokan hallitsemalta valtavirtajulkisuudelta jotenkin ymmärtämättä. Politiikan tekohan pitää aloittaa omasta sfääristä ja kun homman alkaa hallita siellä, voi siirtyä kunnallisille, valtakunnallisille tai vaikka kansainvälisille tasoille.
Ja jos katsotaan politiikkaan kuuluvaksi myös kulttuurivaikutus, jossa paljon arvoja ja mielipiteitä liikkuu, niin nuorilla on varsin hallitsevakin asema. Muodollinen päätöksenteko on sitten se, jossa valta yhä on ankkuroitu keski-ikäisille ja vaaleissa jyräävät eläkeläiset. Äänestysiän laskeminen voisi ehkä auttaa. Tosin ei esim. 18 tai 21 vuoden äänestysikä Tunisiassa, Egyptissä ja Ukrainassa ole estänyt teinejä tekemästä varsin isoja asioita noiden maiden politiikassa, kunhan motivaatio ja mobilisaatio ovat olleet riittäviä.