Putin ≠ Hitler
Meillä on tilaisuus tuntea, mitä puolalaiset tunsivat vuoden 1939 syksyllä, toisen maailmansodan aattona. Hitlerin "luger-diplomatia" (pistooli otsalla kysymys: "Totteletko vai kuoletko?") johti siihen, että Saksan ympärillä olleita alueita, joiden väestössä oli saksankielistä vähemmistöä, liitettiin "emämaahan". Kansainvälinen yhteisö ei silloin kyennyt tekemään mitään Hitlerin toimien estämiseksi. Tai itse asiassa teki se. Esimerkiksi vuonna 1938 Munchenin kokouksessa päätettiin, että Saksa saa ottaa alueita Tsekkoslovakiasta. Länsimaat, britit ja ranskalaiset, antoivat sodan jumalalle uhrilahjan, jotta eivät itse joutuisi sotaan. Rauhanliitto oli olemassa. Se oli nimeltään Kansainliitto, mutta sillä ei ollut armeijaa, jonka se olisi voinut lähettää uhatun turvaksi. Kansainliitto tyytyi uhkaamaan Saksaa erilaisilla pakotteilla. Hitler oli sotahullu. Hän sai mitä halusi, kun komensi joukkonsa liikkeelle kohti Puolaa syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1939.
Kysymys kuuluu: mitä Putin voi voittaa uhittelullaan? Historian opetus on, että kun valtion sisällä on hallitsijan vastainen voimakas liike, hallitsija harhauttaa kansan huomion muualle luomalla ainakin illuusion ulkoisesta uhasta. Näin teki muun muassa Lewinsky-skandaalin ryvettämä presidentti Clinton. Hän komensi joukkonsa käynnistämään sotatoimet Serbiaa vastaan. Ulkoinen vihollinen saa kansan hajanaiset rivit oikenemaan.
Ukraina ei ole Venäjälle turvallisuusuhka, mutta se on valtio, joka epäröi kahden ulkopoliittisen suunnan, lännen eli EU:n ja idän eli Venäjän, välillä. Jos Ukraina integroituisi länteen, jälleen yksi alue luiskahtaisi pois Venäjän saappaan alta. Putin haluaa "helpottaa" ukrainalaisten ratkaisua osoittamalla, että Venäjällä on armeija, mutta EU:lla ei ole.
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Kuten on monella suulla todettu, Putinille täytyy antaa peräytymisväylä, josta hän pääsee ulos itse luomastaan kriisistä kasvojaan menettämättä. Pakotteiden tie johtaisi siihen, että Putin komentaisi sulkemaan maakaasu ja -öljyhanat, joista Euroopan alue on riippuvainen. Tämä johtaisi ongelmiin muun muassa Suomessa, sillä olemme täysin riippuvaisia venäläisestä energiasta.
Putin ei tavoittele sotaa, mutta hän haluaa lisätä kansansuosiotaan venäläisten silmissä ja osoittaa kansainväliselle yhteisölle, että Venäjää ja Putinia ei kannata aliarvioida. Hänkään ei halua pitkittää kriisin ratkaisua, koska Venäjä on riippuvainen maakaasusta ja öljystä saaduista tuloista. Mutta onko hän sokea tekemiensä ratkaisujen pitkän tähtäimen seurauksista? Nato-jäsenyyden suosio tulee väistämättä lisääntymään jopa Suomessa. Venäjän energiasta riippuvaiset valtiot, kuten Suomi, tulevat väistämättä lisäämään energiantuotannon omavaraisuusastetta.
Ilmeisesti kaikki nämä negatiiviset ulkopoliittiset seuraukset ovat Putinin silmissä vähäisempiä hänen oman sisäpoliittisen suosionsa kasvamiseen verrattuna. Kova hinta yhden miehen fiksoituneiden mielihalujen tyydyttämisestä.
Kysymys kuuluu: mitä Putin voi voittaa uhittelullaan? Historian opetus on, että kun valtion sisällä on hallitsijan vastainen voimakas liike, hallitsija harhauttaa kansan huomion muualle luomalla ainakin illuusion ulkoisesta uhasta. Näin teki muun muassa Lewinsky-skandaalin ryvettämä presidentti Clinton. Hän komensi joukkonsa käynnistämään sotatoimet Serbiaa vastaan. Ulkoinen vihollinen saa kansan hajanaiset rivit oikenemaan.
Ukraina ei ole Venäjälle turvallisuusuhka, mutta se on valtio, joka epäröi kahden ulkopoliittisen suunnan, lännen eli EU:n ja idän eli Venäjän, välillä. Jos Ukraina integroituisi länteen, jälleen yksi alue luiskahtaisi pois Venäjän saappaan alta. Putin haluaa "helpottaa" ukrainalaisten ratkaisua osoittamalla, että Venäjällä on armeija, mutta EU:lla ei ole.
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Kuten on monella suulla todettu, Putinille täytyy antaa peräytymisväylä, josta hän pääsee ulos itse luomastaan kriisistä kasvojaan menettämättä. Pakotteiden tie johtaisi siihen, että Putin komentaisi sulkemaan maakaasu ja -öljyhanat, joista Euroopan alue on riippuvainen. Tämä johtaisi ongelmiin muun muassa Suomessa, sillä olemme täysin riippuvaisia venäläisestä energiasta.
Putin ei tavoittele sotaa, mutta hän haluaa lisätä kansansuosiotaan venäläisten silmissä ja osoittaa kansainväliselle yhteisölle, että Venäjää ja Putinia ei kannata aliarvioida. Hänkään ei halua pitkittää kriisin ratkaisua, koska Venäjä on riippuvainen maakaasusta ja öljystä saaduista tuloista. Mutta onko hän sokea tekemiensä ratkaisujen pitkän tähtäimen seurauksista? Nato-jäsenyyden suosio tulee väistämättä lisääntymään jopa Suomessa. Venäjän energiasta riippuvaiset valtiot, kuten Suomi, tulevat väistämättä lisäämään energiantuotannon omavaraisuusastetta.
Ilmeisesti kaikki nämä negatiiviset ulkopoliittiset seuraukset ovat Putinin silmissä vähäisempiä hänen oman sisäpoliittisen suosionsa kasvamiseen verrattuna. Kova hinta yhden miehen fiksoituneiden mielihalujen tyydyttämisestä.
Kommentit