Miksi Suomen sijoitus PISA-tutkimuksissa laskee
Suomen PISA-ranking laskee. Emme enää ole parhaita tässäkään. Tutkimustulos tuli OAJ:n, Opettajien Ammattijärjestön, kannalta suotuisaan aikaan, sillä alamme työehtosopimuskausi päättyy tammi-helmikuun taitteessa. Opettajien palkkaa tärkeämpi asia on, että Suomen koululaitos ei toimi enää yhtä tehokkaasti kuin aikaisemmin. PISA-rankingin putoaminen osoittaa ennen muuta sen, että suomalaisten nuorten osaaminen suhteessa aikaisempiin sukupolviin heikkenee.
Tällä on merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia. Peruskoulu ei enää kykene tasapäistämään meitä suomalaisia; tuomaan köyhien ja kurjien lapsia samalle viivalle kauniitten, rohkeitten ja rikkaiden vanhempien lasten kanssa. Esittelen tässä muutamia syitä tähän ikävään kehitykseen.
1. VIIHDETEOLLISUUS TYHMENTÄÄ KANSAA, MYÖS NUORIA.
Vielä jokin aika sitten nuorilla riitti aikaa muuhunkin kuin roskaviihteeseen. Nyt TV:n katselu on lisääntynyt. Toisaalta myös tämän niin kutsutun viihteen laatu on muuttunut. Trendinä on, että uusien sarjojen on oltava entistä väkivaltaisempia, entistä pornahtavampia. Uskallan väittää, että kymmenen vuotta sitten sarjoihin oli sisäänkirjoitettuna jonkinlainen moraalinen opetus. Nyt sitä ei ole. Sarjojen tehtävänä on vain ja ainoastaan koukuttaa suuret massat TV:n ääreen.
Yhteiskuntaopetuksen opettaminen käy hyvästä esimerkistä sen suhteen, missä mennään ja mitä nuorten päässä liikkuu. Kymmenen jopa vielä viisi vuotta sitten ysiluokkalaiset osasivat nimetä useampia hallituksen ministereitä. Nykyään heillä ei ole mitään käsitystä hallituksesta tai sen ministereistä. Nuoret eivät seuraa uutisia eivätkä lue lehtiä. Toisaalta suuri osa heidän vanhemmistaankaan ei ymmärrä tuon taivaallista politiikasta tai sen merkityksestä arjen elämässä. Eduskuntapuolueita kysyessäni minulle on aika usein tarjottu TOTUUS-puoluetta.
Yllä oleva on hyvä esimerkki siitä, kuinka nuorten kyky lukea mediaa heikkenee. Amerikkalaissarjojen maailmankuva siirtyy nuoren sitä itse huomaamatta asenteisiin. Islamilaisista tulee "rättipäitä" ja vihollisia ilman sen suurempia pohdintoja. Maailma muuttuu muutenkin mustavalkoiseksi. On olemassa hyvä ja paha ja ihmiset jakautuvat jompaan kumpaan lokeroon.
2. PERHEITTEN TULOEROJEN KASVU NÄKYY
Olen viimeisten viikkojen aikana jutellut useampien vanhempien kanssa heidän lastaan koskevista ongelmista. Yllättävän usein näissä keskusteluissa on paljastunut, että raha on todella tiukalla. "Poika kasvaa niin huimaa vauhtia, ettei meillä ole varaa ostaa hänelle uusia vaatteita. Saati sitten että ne olisivat jotakin tiettyä merkkiä."
Tästä seuraa, että poika ei halua tulla kouluun pilkattavaksi tai hänellä on niin huono itsetunto, että hän kiusaamisen pelossa kiusaa muita. Pitkällä tähtäimellä tämä johtaa syrjäytymiskierteeseen. Toisin sanoen, köyhän perheen (usein vielä yksinhuoltajan) lapset eivät aikuisinakaan pääse ulos köyhyyden loukusta.
3. PERHEITTEN KRIISI
Ei ole sattumaa, että eniten ongelmia on sellaisilla nuorilla, joiden kotona on vaikeaa. Koulujen jälki-istuntoluettelossa on yleensä aina samat nimet. Jos katsomme näiden "ongelmanuorten" perhetaustoja, niin enää ei tarvitse ihmetellä. Pahimmillaan huoltajan ja holhoojan kohdalla lukee neljä eri nimeä.
Jos nuorella ei ole kodin turvaa, mitä merkitystä on hänen koulumenestyksellään? Jos nuori joutuu pelkäämään kotona fyysistä väkivaltaa, kuinka hän voisi kiinnostua derivaattalaskuista tai Suomen talonpojan historiasta?
Meidän opettajien on oltava edes jollakin tavalla perillä näiden nuorten kotitaustoista. Olen vuosien ajan paininut tässä asiassa lakipykäliä vastaan. Nehän nimittäin sanovat, että sosiaalipuolen viranhaltijat eivät saa puhua nuoren ongelmista edes häntä opettaville. Kun ope ei tiedä taustoja, hän yrittää antaa nuorelle lisää "remmiä", eli lisää nuoren ongelmia entisestään.
Itse olen yrittänyt noudattaa sitä periaatetta, että olen niin lähellä oppilaita, että he uskaltavat tulla kertomaan ongelmistaan. Jos hasausta tulee, yritän ohjata nuorta sanomalla hänelle, että anna mulle syy kehua sua sun vanhemmillesi.
4. OPETTAJAT MUKAUTUVAT HUONOIHIN TULOKSIIN
Aikaisemmin opettajia kutsuttiin kansankynttilöiksi. Jokin aika sitten OAJ brändäsi opettajat myrskylyhdyiksi. Totuus on, että liian monilla meistä liekki on sammunut.
Opettajat eivät enää ole samanlainen auktoriteetti nuorten elämässä kuin olivat vielä parikymmentä vuotta sitten. Syy tähän on se, että opettajat eivät uskalla. Pelkäämme rikossyytteitä. Vanhempien vaikutusvalta on niin suuri, että kotoa tulevan kritiikin pelossa opettajat mielistelevät oppilaita. Oletteko kuulleet jostakusta oppilaasta, joka olisi jäänyt luokalleen? He ovat nykyään yhtä harvinaisia kuin suomalaiset maalintekijät jalkapallossa. Oppilaan luokalle jättäminen edellyttää nykyään kyseisen opettajan, rehtorin ja vanhempien/huoltajan/holhoojan yhteistä kantaa siitä, että se olisi järkevää. Tähän yksimielisyyteen ei päästä ja siksi opettajat antavat armovitosia. Opettajat ajattelevat myös, että päästämällä huonoimmat läpi, nämä oppilaat saadaan joutuisammin siivottua ulos koulusta!
Seuraus tästä kaikesta on se, että yksi tai kaksi oppilasta pilaa muidenkin mahdollisuudet oppia. Kun perälautaa ei ole, tunneilla on täysi härdelli, eikä kukaan opi mitään.
5. KOTITEHTÄVIÄ EI TEHDÄ
Nostakaa kättä, kuinka moni teistä on joskus oppinut jotakin koulun penkillä istuessaan. Aika harvassa on, veikkaan ma. Oppiminen on työtä. Se vie aikaa ja kysyy hermoja. Tehokkainta se on silloin, jos se tapahtuu ikäänkuin huomaamatta. Olen opiskellut viime aikana italian kieltä. Siksi kuuntelen paljon italiankielistä musiikkia ja katson italialaisia elokuvia. Kuinka moni nuori asennoituu tällä tavalla?
Nuoret eivät enää tee töitä kotona. Joko ne eivät kiinnosta tai sitten opettaja antaa koulussa mahdollisuuden tehdä tehtävät etukäteen, mutta mitä kotitehtäviä ne silloin ovat? Toisaalta myöskään vanhempia eivät lasten kotitehtävät juuri kiinnosta.
6. OPETTAJUUDEN KRIISI
Opettajien kompetenssi oman työnsä harjoittamiseen on täsmälleen yhtä kova kuin oli aikaisemmin. Mutta koululaitos on niin suurten odotusten ja muutospaineitten keskellä, että opettajat lähtevät hajoittamaan voimavaransa ja järjestämään kaikenlaisia typeriä lässyn lässyn kursseja ihan vain huvikseen, "jotta koulussa olisi edes jotakin oppilaita kiinnostavaa". No kuinka hyvin ratsastuskurssi palvelee nuoren sijoittumista työelämään?
Opettajuuden kriisi näkyy myös toisaalla. Me emme osaa tuoda esille työmme tärkeyttä. Emme osaa markkinoida itseämme. Kuvaavaa on, että nyt, kun peruskoulumme taso laskee, poliittiset päättäjät viimeinkin huomaavat järjestelmämme markkina-arvon. Olisi kiva tietää, miltä se päättäjien ulkomaille tarjoama peruskoulu näyttää, millaiseen lahjapakettiin se on kääritty ja kuka haluaa ostaa maailman kolmanneksi parhaan peruskoulun?
Jatkokysymys tietysti kuuluu: miten asiaan saadaan parannus? Miten saadaan suomalainen peruskoulu jaloilleen? Jatkan tästä teemasta joululoman jälkeen.
Tällä on merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia. Peruskoulu ei enää kykene tasapäistämään meitä suomalaisia; tuomaan köyhien ja kurjien lapsia samalle viivalle kauniitten, rohkeitten ja rikkaiden vanhempien lasten kanssa. Esittelen tässä muutamia syitä tähän ikävään kehitykseen.
1. VIIHDETEOLLISUUS TYHMENTÄÄ KANSAA, MYÖS NUORIA.
Vielä jokin aika sitten nuorilla riitti aikaa muuhunkin kuin roskaviihteeseen. Nyt TV:n katselu on lisääntynyt. Toisaalta myös tämän niin kutsutun viihteen laatu on muuttunut. Trendinä on, että uusien sarjojen on oltava entistä väkivaltaisempia, entistä pornahtavampia. Uskallan väittää, että kymmenen vuotta sitten sarjoihin oli sisäänkirjoitettuna jonkinlainen moraalinen opetus. Nyt sitä ei ole. Sarjojen tehtävänä on vain ja ainoastaan koukuttaa suuret massat TV:n ääreen.
Yhteiskuntaopetuksen opettaminen käy hyvästä esimerkistä sen suhteen, missä mennään ja mitä nuorten päässä liikkuu. Kymmenen jopa vielä viisi vuotta sitten ysiluokkalaiset osasivat nimetä useampia hallituksen ministereitä. Nykyään heillä ei ole mitään käsitystä hallituksesta tai sen ministereistä. Nuoret eivät seuraa uutisia eivätkä lue lehtiä. Toisaalta suuri osa heidän vanhemmistaankaan ei ymmärrä tuon taivaallista politiikasta tai sen merkityksestä arjen elämässä. Eduskuntapuolueita kysyessäni minulle on aika usein tarjottu TOTUUS-puoluetta.
Yllä oleva on hyvä esimerkki siitä, kuinka nuorten kyky lukea mediaa heikkenee. Amerikkalaissarjojen maailmankuva siirtyy nuoren sitä itse huomaamatta asenteisiin. Islamilaisista tulee "rättipäitä" ja vihollisia ilman sen suurempia pohdintoja. Maailma muuttuu muutenkin mustavalkoiseksi. On olemassa hyvä ja paha ja ihmiset jakautuvat jompaan kumpaan lokeroon.
2. PERHEITTEN TULOEROJEN KASVU NÄKYY
Olen viimeisten viikkojen aikana jutellut useampien vanhempien kanssa heidän lastaan koskevista ongelmista. Yllättävän usein näissä keskusteluissa on paljastunut, että raha on todella tiukalla. "Poika kasvaa niin huimaa vauhtia, ettei meillä ole varaa ostaa hänelle uusia vaatteita. Saati sitten että ne olisivat jotakin tiettyä merkkiä."
Tästä seuraa, että poika ei halua tulla kouluun pilkattavaksi tai hänellä on niin huono itsetunto, että hän kiusaamisen pelossa kiusaa muita. Pitkällä tähtäimellä tämä johtaa syrjäytymiskierteeseen. Toisin sanoen, köyhän perheen (usein vielä yksinhuoltajan) lapset eivät aikuisinakaan pääse ulos köyhyyden loukusta.
3. PERHEITTEN KRIISI
Ei ole sattumaa, että eniten ongelmia on sellaisilla nuorilla, joiden kotona on vaikeaa. Koulujen jälki-istuntoluettelossa on yleensä aina samat nimet. Jos katsomme näiden "ongelmanuorten" perhetaustoja, niin enää ei tarvitse ihmetellä. Pahimmillaan huoltajan ja holhoojan kohdalla lukee neljä eri nimeä.
Jos nuorella ei ole kodin turvaa, mitä merkitystä on hänen koulumenestyksellään? Jos nuori joutuu pelkäämään kotona fyysistä väkivaltaa, kuinka hän voisi kiinnostua derivaattalaskuista tai Suomen talonpojan historiasta?
Meidän opettajien on oltava edes jollakin tavalla perillä näiden nuorten kotitaustoista. Olen vuosien ajan paininut tässä asiassa lakipykäliä vastaan. Nehän nimittäin sanovat, että sosiaalipuolen viranhaltijat eivät saa puhua nuoren ongelmista edes häntä opettaville. Kun ope ei tiedä taustoja, hän yrittää antaa nuorelle lisää "remmiä", eli lisää nuoren ongelmia entisestään.
Itse olen yrittänyt noudattaa sitä periaatetta, että olen niin lähellä oppilaita, että he uskaltavat tulla kertomaan ongelmistaan. Jos hasausta tulee, yritän ohjata nuorta sanomalla hänelle, että anna mulle syy kehua sua sun vanhemmillesi.
4. OPETTAJAT MUKAUTUVAT HUONOIHIN TULOKSIIN
Aikaisemmin opettajia kutsuttiin kansankynttilöiksi. Jokin aika sitten OAJ brändäsi opettajat myrskylyhdyiksi. Totuus on, että liian monilla meistä liekki on sammunut.
Opettajat eivät enää ole samanlainen auktoriteetti nuorten elämässä kuin olivat vielä parikymmentä vuotta sitten. Syy tähän on se, että opettajat eivät uskalla. Pelkäämme rikossyytteitä. Vanhempien vaikutusvalta on niin suuri, että kotoa tulevan kritiikin pelossa opettajat mielistelevät oppilaita. Oletteko kuulleet jostakusta oppilaasta, joka olisi jäänyt luokalleen? He ovat nykyään yhtä harvinaisia kuin suomalaiset maalintekijät jalkapallossa. Oppilaan luokalle jättäminen edellyttää nykyään kyseisen opettajan, rehtorin ja vanhempien/huoltajan/holhoojan yhteistä kantaa siitä, että se olisi järkevää. Tähän yksimielisyyteen ei päästä ja siksi opettajat antavat armovitosia. Opettajat ajattelevat myös, että päästämällä huonoimmat läpi, nämä oppilaat saadaan joutuisammin siivottua ulos koulusta!
Seuraus tästä kaikesta on se, että yksi tai kaksi oppilasta pilaa muidenkin mahdollisuudet oppia. Kun perälautaa ei ole, tunneilla on täysi härdelli, eikä kukaan opi mitään.
5. KOTITEHTÄVIÄ EI TEHDÄ
Nostakaa kättä, kuinka moni teistä on joskus oppinut jotakin koulun penkillä istuessaan. Aika harvassa on, veikkaan ma. Oppiminen on työtä. Se vie aikaa ja kysyy hermoja. Tehokkainta se on silloin, jos se tapahtuu ikäänkuin huomaamatta. Olen opiskellut viime aikana italian kieltä. Siksi kuuntelen paljon italiankielistä musiikkia ja katson italialaisia elokuvia. Kuinka moni nuori asennoituu tällä tavalla?
Nuoret eivät enää tee töitä kotona. Joko ne eivät kiinnosta tai sitten opettaja antaa koulussa mahdollisuuden tehdä tehtävät etukäteen, mutta mitä kotitehtäviä ne silloin ovat? Toisaalta myöskään vanhempia eivät lasten kotitehtävät juuri kiinnosta.
6. OPETTAJUUDEN KRIISI
Opettajien kompetenssi oman työnsä harjoittamiseen on täsmälleen yhtä kova kuin oli aikaisemmin. Mutta koululaitos on niin suurten odotusten ja muutospaineitten keskellä, että opettajat lähtevät hajoittamaan voimavaransa ja järjestämään kaikenlaisia typeriä lässyn lässyn kursseja ihan vain huvikseen, "jotta koulussa olisi edes jotakin oppilaita kiinnostavaa". No kuinka hyvin ratsastuskurssi palvelee nuoren sijoittumista työelämään?
Opettajuuden kriisi näkyy myös toisaalla. Me emme osaa tuoda esille työmme tärkeyttä. Emme osaa markkinoida itseämme. Kuvaavaa on, että nyt, kun peruskoulumme taso laskee, poliittiset päättäjät viimeinkin huomaavat järjestelmämme markkina-arvon. Olisi kiva tietää, miltä se päättäjien ulkomaille tarjoama peruskoulu näyttää, millaiseen lahjapakettiin se on kääritty ja kuka haluaa ostaa maailman kolmanneksi parhaan peruskoulun?
Jatkokysymys tietysti kuuluu: miten asiaan saadaan parannus? Miten saadaan suomalainen peruskoulu jaloilleen? Jatkan tästä teemasta joululoman jälkeen.
Kommentit