Kohti kuntavaaleja - Vasemmistoliitto
ÄÄNI MENNEISYYDESTÄ
Vasemmistoliitolla ei ole puolueena tulevaisuutta, ellei se ala uudistua. Puolueen ongelma on sama kuin SDP:llä: talouskasvu ja ajan muuttuminen ovat valtakunnanpolitiikassa suistaneet liikkeen krooniseen oppositioasemaan. Vasemmistolaisuus ei kerta kaikkiaan ole seksikästä nyky-Suomessa.
Puolueen puheenjohtaja Martti Korhonen muistuttaa puoluettaan: harmaa hiljaisen oloinen keski-ikäinen mies. Korhosta käy melkein sääliksi, mies joutuu sovittamaan yhteen vanhojen taistolaisten (erit. Jaakko Laakson) ja muutamien harvojen uudistushaluisten nuorten (naisten + Paavo Arhinmäen) välistä taistoa.
Edellisen puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen aikana liikkeellä oli uskottavuutta. Siimes nautti arvostusta yli puoluerajojen. Siimes väsyi kivireen vetämiseen jäätyään yksin uudistusvaatimuksineen.
Siimeksen jälkeisessä puheenjohtajavaalissa jäsenistö valitsi turvallisemman Korhosen. Puolueen tulevaisuuden kannalta nuoren radikaalin Paavo Arhinmäen valinta olisi tuonut julkisuutta ja Arhinmäen johdolla olisi aloitettu elintärkeä tuuletusprosessi. Korhosen valinta oli reaalipolitiikkaa raadollisimmillaan: vanhat jäärät pelkäsivät lentävänsä tuuletuksessa pihalle.
Valtakunnallisesti Vasemmistoliiton äänimäärä pysynee suunnilleen samoissa. Omassa vaalipiirissäni Tampereella puolue saattaa menestyä yllättävänkin hyvin, koska SDP on niin kurjassa tilassa. Kutistuva työväki, joka ei missään tilanteessa voi äänestää porvaristoa, saattaa kopissa piirtää viivansa Vasemmistoliiton ehdokkaalle. Itse äänestän kunnallispolitiikkaan palavaa Marjatta Stenius-Kaukosta.
Vasemmistoliitolla ei ole puolueena tulevaisuutta, ellei se ala uudistua. Puolueen ongelma on sama kuin SDP:llä: talouskasvu ja ajan muuttuminen ovat valtakunnanpolitiikassa suistaneet liikkeen krooniseen oppositioasemaan. Vasemmistolaisuus ei kerta kaikkiaan ole seksikästä nyky-Suomessa.
Puolueen puheenjohtaja Martti Korhonen muistuttaa puoluettaan: harmaa hiljaisen oloinen keski-ikäinen mies. Korhosta käy melkein sääliksi, mies joutuu sovittamaan yhteen vanhojen taistolaisten (erit. Jaakko Laakson) ja muutamien harvojen uudistushaluisten nuorten (naisten + Paavo Arhinmäen) välistä taistoa.
Edellisen puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen aikana liikkeellä oli uskottavuutta. Siimes nautti arvostusta yli puoluerajojen. Siimes väsyi kivireen vetämiseen jäätyään yksin uudistusvaatimuksineen.
Siimeksen jälkeisessä puheenjohtajavaalissa jäsenistö valitsi turvallisemman Korhosen. Puolueen tulevaisuuden kannalta nuoren radikaalin Paavo Arhinmäen valinta olisi tuonut julkisuutta ja Arhinmäen johdolla olisi aloitettu elintärkeä tuuletusprosessi. Korhosen valinta oli reaalipolitiikkaa raadollisimmillaan: vanhat jäärät pelkäsivät lentävänsä tuuletuksessa pihalle.
Valtakunnallisesti Vasemmistoliiton äänimäärä pysynee suunnilleen samoissa. Omassa vaalipiirissäni Tampereella puolue saattaa menestyä yllättävänkin hyvin, koska SDP on niin kurjassa tilassa. Kutistuva työväki, joka ei missään tilanteessa voi äänestää porvaristoa, saattaa kopissa piirtää viivansa Vasemmistoliiton ehdokkaalle. Itse äänestän kunnallispolitiikkaan palavaa Marjatta Stenius-Kaukosta.
Kommentit