Pandoran lipas

Olen vuosikymmenen ajan opettanut nuorille yhteiskuntaan ja sen hallitsemiseen, politiikkaan, liittyviä asioita. Opettanut, ylistänyt suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän hienoutta, suomalaista demokratiaa ja – niin – suomalaisia poliitikkoja.

Olen korostanut sitä, kuinka suomalaiset poliitikot tekevät itseään säästämättä työtä paremman huomisen puolesta. Pistävät kaiken energiansa ja lahjakkuutensa Suomemme moninaisten epäkohtien korjaamiseen. Uskaltavat yrittää ja taistella tärkeiksi kokemiensa asioiden, tärkeiksi kokemiensa ihmisryhmien, meidän, sinun ja minunkin puolesta. Olen valanut uskoa siihen, että kaikesta typerästä lööppijulkisuudesta huolimatta olemme hyvissä käsissä.

Nyt tunnen kuinka suomut ovat tippuneet silmiltäni ja totean: ”Olen valehdellut. Olen tehnyt sen tietämättömyyttäni, mutta se ei minua pelasta.”. ”Olisi sittenkin kannattanut luottaa isompien, kyynisempien, arvioon”, ajattelen mielessäni.

SDP:n veret seisauttanut vaalitappio näyttää avanneen Pandoran lippaan. Päästäneen itse pirun järkeviksi uskomiini poliitikkoihin. Tai ehkä lipas oli koko ajan auki, mutta kieltäydyin näkemästä.

Käsittämättömän pikkusieluista itkuvirttä asiasta kuin asiasta. Ylemmyydentuntoista liirumlaarumia muuttuneista ulkopolitiikan linjauksista, hallituksen syrjivästä talouspolitiikasta ja pilkkaa Vanhasen laihdutuskuurista ja naissuhteista. Henkilöön keskittyvää näykkimistä, johon en ole työssäni nähnyt rakkaudettomissa ympäristöissä kasvaneiden lastenkaan kykenevän. Te käyttäydytte kuin Teillä olisi yksinoikeus vallankäyttöön, totuuteen, Pravdaan!

Tunnen henkilökohtaisesti kymmenittäin ihmisiä, jotka kykenisivät tekemään Teidän työnne Teitä paremmin, mutta ovat liian älykkäitä alistuakseen kaltaistenne susihukkien syötäviksi. Liian moraalisia alistuakseen katalaan peliinne. Liian pyyteettömiä osallistuakseen ääntenkalastusretkiinne. Näillä ihmisillä on tärkein poliitikoille kuuluva ominaisuus. Kyky, joka Teiltä tyystin puuttuu. Kyky nähdä sydämellään ja toimia vankkumattomasti heikoimpien auttamiseksi. Toimia, jotta aurinko nousisi huomennakin.

Varmuuden vuoksi tarkennan: en puhu pelkästään demaripoliitikoista. Puhun kaikista niistä, jotka julkisessa ”keskustelussa” edustavat suomalaisia poliitikkoja. Pikkusieluisista, yksityiskohtiin ja menneisyyteensä juuttuneista päättäjistä, joilla ei ole käsitystä ajan hengestä ja niistä uhrauksista, joita joudumme lastemme vuoksi tekemään. Uhrauksista, joista heidän olisi tehtävä päätöksiä, jotta elämä tällä pallollamme voisi jatkua.

Milloin ymmärrätte astua syrjään? Sittenkö, kun olette saaneet varmistuksen, ettei nimenne löydy minkään poliisiviranomaisen listoilta. Yrittäkää ymmärtää, että se ei pelasta Teitä historian tuomiolta. Olette olleet liian heikkoja, liian yksinkertaisia, liian epärehellisiä kyetäksenne vastaamaan ajan haasteisiin.

Astukaa syrjään, kun jotakin voidaan vielä pelastaa. Sitten lupaan sanoa sanan puolustukseksenne. Yrittää ymmärtää motiivejanne. Olette olleet ihmisiä. Kuin kuka tahansa meistä. Ei enempää. Valitettavasti ei enempää.

JK. Oheinen teksti sai viimeisen "innoituksensa" tutustuttuani muutamien demarikansanedustajien blogiteksteihin ja luettuani demarivaikuttaja Tarja Tannerin kolumnin Aamulehden SU-asiat liitteessä.