Missä on Suomen Blair?
Kirjoitin puolitoista vuotta sitten Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen otsikolla "Missä ovat raskaan sarjan poliitikot?". Mielestäni kysymykseni muuttuu aina vain ajankohtaisemmaksi.
Mainitkaapa yksi lupaava poliitikko? Lista on lyhyt, eikö totta. Euroopan Unionin suurissa maissa on kasvamassa uusi vastuunkantajien joukko, joka vie Euroopan viestikapulaa eteenpäin siitä, mihin Kohlin, Schröderin, Mitterandin ja viimeisimpänä Blairin kaltaiset raskaan sarjan miehet jäivät. Suomesta nämä kyvyt puuttuvat. Suomalaiset poliitikot voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään: poliittisiin broilereihin, jotka ovat joko poliittisen karriäärinsä ehtoopuolella ja joo-joo-miehiin, jotka ovat tottuneet kulkemaan isompien kantapäillä ja ovat tyystin erkaantuneet tavallisesta elämästä ja ihmisistä.
Pääministeriimme on kohdistunut monenlaisia odotuksia. Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, että Matti Vanhanen ei, pituudestaan huolimatta, yllä lähellekään valtiomiehen mittoja. Varsin monessa yhteydessä on jopa kaipailtu Paavo Lipposta takaisin. Vai mitä sanotte viime viikonlopun Helsingin Sanomien artikkelista, jossa kyseltiin suorin sanoin ulkopoliittista johtajuutta. Vanhasta lyötiin oikealta ja vasemmalta. Der Paavo olisi vaientanut kriitikkonsa sanallisella sivalluksella, joka oli ehkä jäänyt historiaan.
Demareilla tilanne on erityisen huolestuttava; Heinäluoma on heidän "nuori kykynsä". Puolueen alennustila valuu Kokoomuksen laariin. Mielestäni on irvokkuuden huippu, että vanha valtionhoitajapuolue-SDP vaatii nyt itse tekemiensä päätösten purkamista, oppositiosta käsin?! Viittaan esimerkiksi varallisuusveron poistamispäätökseen. Mielenkiintoista, miten viisaus kasvaa, kun ei enää itse ole asioista päättämässä.
Kokoomuksen asemakaan ei ole erityisen hyvä. Puheenjohtaja on nuori mies, mutta hän ei ole osoittanut erityisiä lahjoja suureen johtajuuteen. Tuntuu siltä, että muodollisesta johtoasemastaan huolimatta Kataisen täytyy ponnistella saadakseen äänensä kuuluville. Ehkä Niinistön varjo on vieläkin liian pitkä.
Estradi on avoin pienten puolueiden esiinmarssille. Valitettavasti sieltä ei ole ketään nousemassa. Vihreiden ongelmana on risupartainen historia, Vasemmistoliitto laulaa vanhoja taistolaislauluja, Perussuomalaiset on yhtä kuin Timo Soini, RKP on marginaalipuolue jo lähtökohtaisesti.
Mitä seurauksia suomalaisen politiikan alennustilasta on meille kansalaisille? Pahimmillaan kohtalokkaita. Meidän asioitamme hoidetaan huonosti. Poliitikoilla on täysi valta päättää tärkeistä, arkielämäämme vaikuttavista asioista. Tilanne on niin huolestuttava, että Suomeen pitäisi julistaa hätätila.
Suomalaisessa politiikassa pitäisi tehdä radikaaleja uudistuksia, jotta politiikka alkaisi kiinnostaa oikeasti lahjakkaita ihmisiä, joita tästä maasta onneksi löytyy. Puolueiden pitäisi heittää verkot yritysmaailmaan. Sieltä löytyy paljon johtajakokemusta omaavia ihmisiä. Kuka olisi parempi johtaja maallemme, kuinka sosiaalisella vastuuntunnolla varustettu yritysjohtaja?
Mainitkaapa yksi lupaava poliitikko? Lista on lyhyt, eikö totta. Euroopan Unionin suurissa maissa on kasvamassa uusi vastuunkantajien joukko, joka vie Euroopan viestikapulaa eteenpäin siitä, mihin Kohlin, Schröderin, Mitterandin ja viimeisimpänä Blairin kaltaiset raskaan sarjan miehet jäivät. Suomesta nämä kyvyt puuttuvat. Suomalaiset poliitikot voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään: poliittisiin broilereihin, jotka ovat joko poliittisen karriäärinsä ehtoopuolella ja joo-joo-miehiin, jotka ovat tottuneet kulkemaan isompien kantapäillä ja ovat tyystin erkaantuneet tavallisesta elämästä ja ihmisistä.
Pääministeriimme on kohdistunut monenlaisia odotuksia. Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, että Matti Vanhanen ei, pituudestaan huolimatta, yllä lähellekään valtiomiehen mittoja. Varsin monessa yhteydessä on jopa kaipailtu Paavo Lipposta takaisin. Vai mitä sanotte viime viikonlopun Helsingin Sanomien artikkelista, jossa kyseltiin suorin sanoin ulkopoliittista johtajuutta. Vanhasta lyötiin oikealta ja vasemmalta. Der Paavo olisi vaientanut kriitikkonsa sanallisella sivalluksella, joka oli ehkä jäänyt historiaan.
Demareilla tilanne on erityisen huolestuttava; Heinäluoma on heidän "nuori kykynsä". Puolueen alennustila valuu Kokoomuksen laariin. Mielestäni on irvokkuuden huippu, että vanha valtionhoitajapuolue-SDP vaatii nyt itse tekemiensä päätösten purkamista, oppositiosta käsin?! Viittaan esimerkiksi varallisuusveron poistamispäätökseen. Mielenkiintoista, miten viisaus kasvaa, kun ei enää itse ole asioista päättämässä.
Kokoomuksen asemakaan ei ole erityisen hyvä. Puheenjohtaja on nuori mies, mutta hän ei ole osoittanut erityisiä lahjoja suureen johtajuuteen. Tuntuu siltä, että muodollisesta johtoasemastaan huolimatta Kataisen täytyy ponnistella saadakseen äänensä kuuluville. Ehkä Niinistön varjo on vieläkin liian pitkä.
Estradi on avoin pienten puolueiden esiinmarssille. Valitettavasti sieltä ei ole ketään nousemassa. Vihreiden ongelmana on risupartainen historia, Vasemmistoliitto laulaa vanhoja taistolaislauluja, Perussuomalaiset on yhtä kuin Timo Soini, RKP on marginaalipuolue jo lähtökohtaisesti.
Mitä seurauksia suomalaisen politiikan alennustilasta on meille kansalaisille? Pahimmillaan kohtalokkaita. Meidän asioitamme hoidetaan huonosti. Poliitikoilla on täysi valta päättää tärkeistä, arkielämäämme vaikuttavista asioista. Tilanne on niin huolestuttava, että Suomeen pitäisi julistaa hätätila.
Suomalaisessa politiikassa pitäisi tehdä radikaaleja uudistuksia, jotta politiikka alkaisi kiinnostaa oikeasti lahjakkaita ihmisiä, joita tästä maasta onneksi löytyy. Puolueiden pitäisi heittää verkot yritysmaailmaan. Sieltä löytyy paljon johtajakokemusta omaavia ihmisiä. Kuka olisi parempi johtaja maallemme, kuinka sosiaalisella vastuuntunnolla varustettu yritysjohtaja?
Kommentit