Pitkäkaulainen johtajuus
Mielessäni heräsi jo silloin kysymys, että yrityskö ei ole arvoyhteisö. Aika moni minunkin tuttuni on vaihtanut työpaikkaa juuri siitä syystä, että he kokivat etteivät pystyneet motivoitumaan työhön, jossa ainoa funktio oli maksimoida myynti. Uudessa työpaikassa he pääsivät mielestään tekemään jotakin, jolla oli yleistä merkitystä.
Juha Sipilä on soveltanut yritysmaailman metodeja, kuten prosessijohtamista, parin viikon ajan ja valtaosa tuntuu olevan sitä mieltä, että hyvin on mennyt. Jopa ne, jotka eivät ole päässeet hallitukseen ja jopa ne ay-liikkeen ihmiset, jotka olivat yrittämässä yhteiskuntasopimusta, olivat sitä mieltä, että keskustelu oli kuitenkin selventävä. Ilmeisesti näissä keskusteluissa osapuolten mielessä vahvistui kuva siitä, mitä ollaan tekemässä. Sipilän tavoitteena oli samalla osallistaa keskustelijat; saada heidät tuntemaan, että a) heidän asemansa tunnustetaan ja b) heidän näkemyksiään arvostetaan. Pohjimmiltaan noissa keskusteluissa keskusteltiin arvoista. Suomessa arvokeskustelu on ainakin aikaisemmin ollut herkkäkin teema. Ilmeisesti "arvot" ovat edelleenkin jotenkin tabu. Paljastaessamme arvomme riisumme itsemme toisten edessä alastomaksi. Annamme toisille mahdollisuuden lytätä jotakin meille henkilökohtaista, jopa pyhää.
Emme tiedä, mitä kulissien takana on tapahtunut, joten voimme siis vain analysoida sitä, miltä Sipilän johtajuus on median välityksellä näyttänyt. Sipilä on toiminut hyvin määrätietoisesti. Hän on määritellyt säästötavoitteen, mutta seuraavassa lauseessa korostanut sitä, että "ketään ei jätetä". Hallitusneuvottelujen aikana Sipilä on kuitenkin selvästi johtanut prosessia. Tämä on tullut ilmi esimerkiksi siinä, että hän on avannut lehdistotilaisuudet ja johdattanut keskustelua. Sen jälkeen hän on kuitenkin antanut puheenvuoron tuleville hallituskumppaneilleen, eikä ole millään tavalla puuttunut heidän argumentteihinsa.
Tässä yhteydessä on pakko nostaa esille huono esimerkki johtajuudesta. En ole oikein ymmärtänyt, mitä Antti Rinne on tarkoittanut hokemalla "porukka päättää". Aluksi ajattelin, että hän halusi jotenkin pehmentää omaa julkisuuskuvaansa. Ay-liikkeen johtajat kantavat jonkinlaista diktaattorin taakkaa ja ajattelin Rinteen vastaavan siihen antamalla ymmärtää, että hän ei ole määräilevä johtaja. Rinne ei kuitenkaan tuntunut pääsevän eroon tuosta hokemasta. Viime aikoina se on kuulostanut väsyneen ja ärtyisän miehen tokaisulta ja tulkinta on ollut ikäänkuin että "tämäkään ei ole minun hallinnassani". Kun Rinne korvasi Urpilaisen, puolueessa kaivattiin ymmärtääkseni "vahvaa johtajaa". Siihen Rinne ei ole vastannut.
Hyvä johtaja on sellainen, joka ei yritä tehdä kaikkea itse. Hyvää johtajuutta on ymmärtää omat jaksamisen ja osaamisen rajat. Politiikka on niin laaja toimintakenttä, että on suorastaan absurdi ajatus olettaa kenenkään kykenevän hallitsemaan absoluuttisesti kaikkia sen osa-alueita. Uskokaa pois, siihen ei olisi edes Kekkonen näissä olosuhteissa pystynyt.
Hallitusneuvottelujen aikana Sipilä on osoittanut, että hän osaa delegoida vastuuta. Hän on todennut, että ei ole ollut eri sektoreita pohtivien työryhmien kokouksissa tai puuttunut millään tavalla niiden tekemiseen, mutta on silti ollut paikan päällä tavoitettavissa.
Yksi hyvän johtajan tärkeimmistä tavoitteista on estää erilaisten klikkien muodostuminen. Tämä on nähdäkseni mahdollista, jos jokaisella kollektiivin jäsenellä on jokseenkin sama tieto tai ainakin mahdollisuus päästä tietoon käsiksi. Jos vaikuttaa siltä, että joku tietää toista enemmän, tulee herkästi ajatus, että tuo on lähempänä johtajaa kuin minä olen. Kaikilla pitää myös olla tiedossa se, mihin suuntaan ollaan menossa eli mitä toiminnalla tavoitellaan. Kaikkien ei tarvitse olla yhtä mieltä siitä, että juuri tuo on oikea tavoite, mutta jokaisen täytyy ymmärtää ainakin se, miksi tuohon suuntaan on lähdetty.
Kommentit