Ylpeästi suomalainen?
Wroclaw-nimisen puolalaisen kaupungin väki löi innostuneesti käsiään yhteen. Suomen lentopallomaajoukkue pääsi kuin pääsikin jatkopeleihin ja toisi muassaan kaupunkiin monituhatpäisen fanijoukon, joka oli jo sytyttänyt Katowicen sinivalkoisiin liekkeihin.
Toinen laji. Toinen eurooppalainen kaupunki. Sama ilmiö. Suomen liput liehuvat bilbaolaisessa katsomossa. Viisituhatta suomalaista huutaa täyttä huutoa, elää samaa hetkeä ja hengittää samaa ilmaa Susijengin kanssa. Sinivalkoinen meri puhaltaa Petteri Koposen kädestä lähtenyttä punakeltaista palloa korirengasta kohti. (Puhalsivatko liikaa?)
Herää kysymys: "Mistä on kysymys?". Mitä meille suomalaisille on tapahtunut? Eikö se ollut tanskalaisten roligaanien ja ruotsalaisten sveamammojen ja -pappojen yksin- ja etuoikeus miehittää ja värittää urheilukatsomot lattiasta kattoon iloisenkirjavin kypärin? Suomalaisille varattu ruutu piilottaa oranssi Hankkija-lippis isoisältä perityn naftaliinin ja Kemiran ihka-aidon keinolannoitteen tuoksuisen nahkatakin reikäiseen povitaskuun, laittaa turvan rullalle ja rullan samaan taskuun?
Kolmas tilanne. Suomalaiset koolla päättämässä maan kantaa EU:n ministerivaliokunnan Venäjä-pakotteisiin. Yksi erottuu joukosta kuin on erottunut jo kauan. Diginatiivien keskelle joutunut Muumipappa. Tuttu isältä peritty olkalaukku roikkuu veltosti tuolin sarjalla. Olemuskin on veltto, mutta ääni tulee syvältä. Vuosikymmenten vastaansanomisen voimalla. Nytkin sanoo vastaan: "Annetaan Venäjälle mahdollisuus!". Tieto erimielisyydestä vuotaa julki. Hugo Bossin mainoksesta repäisty kloppijohtaja kiirehtii korjaamaan, ei, tarkentamaan, Papan lausuntoa: "Maamme seisoo tukevasti bossien ja armanien leveiden selkien takana."
Onko oikein ja sallittua, aikuista ja kypsää, olla ylpeästi suomalainen? Kestävyysvajeesta, ylipainosta, huonoista hampaista ja lannantuoksuisesta hengityksestä huolimatta, talouden heikoista kasvuluvuista piittaamatta, vaikka sitä iänikuista talikkoa vipuvartena käyttäen, olla jotakin mieltä? Silloinkin, kun kukaan muu ei tuota katsantoa jakaisi ja vaikka sille nauraisivat naurismaan aidat ja ne kaksi vanhaa varista?
Mitä vastaa kymmentuhantinen Susilaula omasta pienestä Susiluolasta?
Toinen laji. Toinen eurooppalainen kaupunki. Sama ilmiö. Suomen liput liehuvat bilbaolaisessa katsomossa. Viisituhatta suomalaista huutaa täyttä huutoa, elää samaa hetkeä ja hengittää samaa ilmaa Susijengin kanssa. Sinivalkoinen meri puhaltaa Petteri Koposen kädestä lähtenyttä punakeltaista palloa korirengasta kohti. (Puhalsivatko liikaa?)
Herää kysymys: "Mistä on kysymys?". Mitä meille suomalaisille on tapahtunut? Eikö se ollut tanskalaisten roligaanien ja ruotsalaisten sveamammojen ja -pappojen yksin- ja etuoikeus miehittää ja värittää urheilukatsomot lattiasta kattoon iloisenkirjavin kypärin? Suomalaisille varattu ruutu piilottaa oranssi Hankkija-lippis isoisältä perityn naftaliinin ja Kemiran ihka-aidon keinolannoitteen tuoksuisen nahkatakin reikäiseen povitaskuun, laittaa turvan rullalle ja rullan samaan taskuun?
Kolmas tilanne. Suomalaiset koolla päättämässä maan kantaa EU:n ministerivaliokunnan Venäjä-pakotteisiin. Yksi erottuu joukosta kuin on erottunut jo kauan. Diginatiivien keskelle joutunut Muumipappa. Tuttu isältä peritty olkalaukku roikkuu veltosti tuolin sarjalla. Olemuskin on veltto, mutta ääni tulee syvältä. Vuosikymmenten vastaansanomisen voimalla. Nytkin sanoo vastaan: "Annetaan Venäjälle mahdollisuus!". Tieto erimielisyydestä vuotaa julki. Hugo Bossin mainoksesta repäisty kloppijohtaja kiirehtii korjaamaan, ei, tarkentamaan, Papan lausuntoa: "Maamme seisoo tukevasti bossien ja armanien leveiden selkien takana."
Onko oikein ja sallittua, aikuista ja kypsää, olla ylpeästi suomalainen? Kestävyysvajeesta, ylipainosta, huonoista hampaista ja lannantuoksuisesta hengityksestä huolimatta, talouden heikoista kasvuluvuista piittaamatta, vaikka sitä iänikuista talikkoa vipuvartena käyttäen, olla jotakin mieltä? Silloinkin, kun kukaan muu ei tuota katsantoa jakaisi ja vaikka sille nauraisivat naurismaan aidat ja ne kaksi vanhaa varista?
Mitä vastaa kymmentuhantinen Susilaula omasta pienestä Susiluolasta?
Kommentit