Konna?

Meidän, tai ainakin minun, on vaikea uskoa kaikkea sitä, mitä Vladimir Putinista tälläkin hetkellä puhutaan. Tuntuu mahdottomalta uskoa, että Putin tosiasiallisesti valmistelisi uutta suursotaa tai että hän suorastaan mielipuolisesti listisi hänestä paljastuksia tekeviä toimittajia ja pistäisi vankilaan häntä arvostelleita poliitikkoja. Meidän on vaikea uskoa, koska emme HALUA uskoa. Sekoitamme tunteet ja järjen. Järki todistaa oikeaksi synkät epäilyt, mutta tunne pyrkii kumoamaan ne. "Eihän kukaan enää vuonna 2014 tuollaista tee" ajattelen ainakin minä, vaikken sitä ääneen myönnäkään.

Tosiasia kuitenkin on, että Putinia kritisoinut Anna Politkovskaja murhattiin. Venäjän rikkain mies Mihail Hodorkovski vapautettiin vasta äskettäin vankilasta lusittuaan siellä vuosikymmenen ajan sellaisten syytteiden perusteella, jotka eivät olisi menneet länsimaissa läpi. Hodorkovski ei suostunut asettumaan Putinin tueksi. Toinen oppositiojohtaja Aleksei Navalny viruu vankilassa edelleen kavalluksesta tuomittuna.

Venäjä ei ole oikeusvaltio. Venäjä ei myöskään ole demokratia, eikä ole sitä koskaan ollutkaan. Venäjällä ei ole demokraattisesti hallitun maan kansalaisoikeuksia, kuten mielipiteen- saati sananvapautta. Venäjä on diktatuuri. Maata hallitsee Vladimir Putin ja hänellä on myös hallussaan kaikki keskeiset joukkotiedotusvälineet. Olkoon tämä pohjustuksena kaikelle sille, mistä seuraavaksi kirjoitan. Usko tai älä.

Murhaaja?

Vuonna 1985 Neuvostoliiton johtoon nousi mies nimeltä Mihail Gorbatsov. Gorbatsovin uudistuspolitiikka, perestroika, ja hallinnon avoimuus, glasnost, johtivat siihen, että Neuvostoliiton korttitalo alkoi kaatua. Gorba ei ollut syypää Neuvostoliiton romahtamiseen, mutta hänen tekemänsä muutokset nopeuttivat imperiumin vääjäämätöntä loppua. Vladimir Putinille Gorbatsov oli isänmaanpetturi. Vovka Putin rakasti Neuvostoliittoa ja sen KGB:tä.

Neuvostoliitto hajosi vuoden 1991 syksyllä. Viimeiset pari vuotta olivat sekasortoisia aikoja, jolloin jättiläinen korisi kuoleman kourissa. Mutta jättiläisen kaatuminen kestää kauan. Vaikka sillä olisi savijalat.

Anatoli Sobtsak oli komea ja esiintymistaitoinen poliitikko. Hänellä oli kaiken lisäksi nuori ja kaunis vaimo, jota hän ei epäröinyt esitellä julkisuudessa. Hän oli siis modernin oloinen poliitikko, joka olisi kenties menestynyt myös länsimaissa. Sobtsakilla oli elämässään vaihe, jolloin hän puhui demokraattisten uudistusten tärkeydestä Venäjällä. Sobtsakin viesti upposi kansaan ja mies nostettiin jokseenkin demokraattisissa vaaleissa Leningradin pormestariksi. Tämän jälkeen hän ei enää muistanut tekemiään lupauksia demokraattisista uudistuksista.

Sobtsak valitsi Vladimir Putinin kakkosmiehekseen. Masha Gessenin kirjassa näiden kahden miehen kohtaaminen on selitetty liian yksinkertaisesti. Gessenillä ei ole ollut käytettävissään kylliksi lähteitä selittämään, miten kaikki tapahtui. Hän on vain tyytynyt toistamaan Putinin omaa kertomusta. Putin kertoi virallisille elämänkertureilleen yksinkertaisesti menneensä Sobtsakin luo kysymään töitä. Hän sanoo kertoneensa tässä yhteydessä avoimesti KGB-menneisyydestään, mutta väittää myös, että olisi jo irtisanoutunut KGB:n palveluksesta. Eropaperi ei kuitenkaan koskaan päätynyt KGB:lle ja Putin sai palkkaa sekä Sobtsakilta että KGB:n kassasta.

Mutta miksi Sobtsak palkkasi tässä vaiheessa tyystin tuntemattoman Putinin, jolla ei ollut tehtävän edellyttämää kokemusta tai pitkää ansioluetteloa? Juuri miehen KGB-taustan vuoksiko? KGB oli tuolloin (1990) edelleen mahtava voima Neuvostoliitossa, eikä ollut pahitteeksi saada "omaa" miestä myös sinne.

Sobtsakin kaudella Leningrad vaihtoi nimensä uudelleen Pietariksi, mutta se ei estänyt Venäjän toiseksi suurinta kaupunkia vajoamasta kurjuuden tilaan. Kolme neljäsosaa kaupungin asukkaista eli köyhyysrajan alapuolella, mikä oli poikkeuksellista jopa Venäjällä. Infra ei toiminut, tiet olivat surkeassa kunnossa ja kaupungista sai hakemalla hakea toimivaa hissiä.

Pormestari Sobtsakia ei Pietarin tila suuresti murehdittanut. Hän esiintyi kuin suuren maailman johtaja. Kiinnitti tarkoin huomiota pukeutumiseensa, sukkuloi limusiineissa henkivartijoiden ympäröimänä pitäen vaaleaa vaimoaan käsipuolessa.

Sobtsakia ei valittu jatkokaudelle, mikä ei tullut yllätyksenä kenellekkään muulle paitsi hänelle itselleen. Vaalitappiolla oli kuitenkin myös käytännön seurauksia: hän menetti syytesuojan. Vallan väärinkäytössyytteiden jahtaamana Sobtsakit pakenivat Pariisiin.

Putin ei lähtenyt pakomatkalle mukaan vaan jäi äiti-Venäjän helmaan. Hänelle tarjottiin tässä vaiheessa töitä Pietarin uuden hallinnon palveluksesta, mutta hän kieltäytyi. Kreml otti miehen palvelukseensa ja Vovka Putin muutti perheineen Moskovaan. Hänestä tuli presidentin maanomistusviraston varapäällikkö. Työtehtävät olivat epämääräiset, mutta uusi posti loi mahdollisuuden solmia suhteita vallan ylimpiin kerroksiin. Vovka-kissa oli jälleen laskeutunut jaloilleen.

Vuosisadan viimeisenä päivänä epäsuosittu ja sairaalloinen presidentti Boris Jeltsin pamautti televisioidussa puheessaan jymyuutisen: hän sanoi vetäytyvänsä syrjään presidentin tehtävistä ja nimittävänsä maan virkaatekeväksi johtajaksi tuikituntemattoman virkamiehen nimeltä Vladimir Putin.

Mikä selittää Putinin rakettimaisen nousun Venäjän huipulle? Oliko taustalla kenties FSB (ent. KGB)? Putinin nimen nosti esille Jeltsinin neuvonantaja Boris Berezovski. Hän oli vaikuttunut kahdesta asiasta: Vladimir Putin oli pysynyt uskollisena Sobtsakille siinä vaiheessa, kun hänen uransa oli kääntynyt laskuun, ja Putin oli ainut korkean tason virkamies Venäjän hallinnossa, joka ei suostunut ottamaan vastaan lahjuksia. Berezovskin mielestä Venäjä tarvitsi tuollaisen tahriintumattoman johtajan ja Jeltsin uskoi neuvonantajaansa.

Kuultuaan vallan vaihdoksesta Anatoli Sobtsak pakkasi pariisilaisessa asunnossaan laukkunsa ja päätti lopettaa pitkän karkumatkans ja palata Venäjälle. Putinista oltiin juuri tuolloin tekemässä lyhyttä henkilöhistoriaa, koska hänet haluttiin jotenkin esitellä Venäjän kansalle. Haastattelijat löysivät tiensä uuden presidentin vanhan esimiehen Sobtsakin pakeille, joka kutsui Putinia "uudeksi Staliniksi, joka pitäisi venäläisiä rautaisessa otteessaan ja pistäisi kansalaiset tekemään työtä". Sobtsak kertoili muutakin. Paljon ja laveasti. Ja pahaksi onnekseen hänen kertomuksensa ei vastannut sitä kertomusta, jonka Putin saneli samoille ihmisille.

Osat vaihtuivat ja Putin palkkasi Sobtsakin tekemään vaalityötä puolestaan. Helmikuun 17. Putin antoi Sobtsakille määräyksen matkustaa välittömästi Kaliningradiin kampanjoimaan. Sobtsak ei ehtinyt edes ottaa muualla ollutta vaimoaan mukaansa. Kolme päivää myöhemmin Anatoli Sobtsak kuoli yksityisessä lomahotellissa Kaliningradissa.

Anatoli Sobtsakin kuolema ei ollut niin sanottu luonnollinen kuolema. Oikeuslääketieteilijä Arkadi Vaksberg tutki tapausta ja tuli siihen lopputulemaan, että Sobtsak oli myrkytetty. Teorialle antoi vahvistusta se seikka, että miehen mukana kulkeneet kaksi henkivartijaa olivat joutuneet sairaalahoitoon myrkytysoireiden vuoksi. Vaksberg esitti kuolinsyyksi teorian, jonka mukaan myrkky oli piilotettu valaisimen lamppuun. Lämmetessään aine kuumeni ja höyrystyi. KGB:n tiedetään käyttäneen kyseistä metodia. Muutamaa kuukautta myöhemmin Vaksbergin auto räjäytettiin autotallissa. Mies ei itse ollut autossa.

Kavaltaja?

Anatoli Sobtsakin pormestarikauteen mahtuu eräs hätkähdyttävä tapahtuma. Yksi näiden vuosien näkyvimmistä demokraattisista kansanjohtajista oli noin kuusikymppinen nainen nimeltä Marina Salier. Salier johti pitkiä demokratiamarsseja Pro demokratia-kansanliikkeen johdossa ja oli perustamassa Venäjälle uutta puoluettakin.

Romahdusvuonna Salier oli kaupunkineuvoston pyynnöstä neuvottelemassa saksalaisen yrityksen kanssa massiivisen lihalastin nopeasta toimituksesta Leningradin asukkaille. Elintarviketoimitukset olivat pysähtyneet ja kaupan hyllyt olivat suorastaan typötyhjät. Leningradissa oli suoranainen nälänhätä. Juuri sinä aamuna, kun Salier oli pitkien neuvottelujen jälkeen menossa solmimaan varsinaista sopimusta, saksalainen yhteistyökumppani kertoi solmineensa jo sopimuksen Leningradin kaupunkineuvoston edustajan kanssa. Sovittu summa oli 90 miljoonaa Saksan markkaa. Pöyristynyt ja vihainen Salier palasi Leningradiin ja lähti selvittämään, kuka oli vetänyt välistä. Pitkällisten tutkimusten jälkeen hän lopulta löysi asiakirjan, jonka oli allekirjoittanut Vladimir Putin. Lihalastia ei koskaan tullut, mutta mainittu rahasumma katosi.

Kuinka media otetaan haltuun?

Masha Gessen, Putinin tarinan kirjoittaja, työskenteli venäläisen Media-Most-yhtiön palveluksessa. Yritys oli milleniumvuonna eli Putinin valtaannousun aattona maan suurin yksityinen mediayhtiö, jolla oli sanomalehti ja oma tv-kanava (NTV). Media-Mostin omistaja oli mies nimeltä Vladimir Gusinski. Putinin toisena vallassaolopäivänä usean kymmenen naamioituneen miehen ryhmä tunkeutui mediatalon toimistoon. Heillä oli kasvoillaan mustat pipot ja kädessään lyhytpiippuiset automaattikiväärit. Ryhmä mukiloi henkilökuntaa ja vei pahvilaatikoissa mukanaan lehden aineistoa. Ja tämä tapahtui keskellä kirkasta päivää, parin kilometrin päässä Kremlin hallintokortteleista. Tuon jälkeen näitä "ratsioita" tehtiin useita. Tuon jälkeen Media-Mostin työntekijät tiesivät, että tämä oli lopun alkua.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Gusinski pidätettiin. Hän pääsi kolme päivää myöhemmin takuita vastaan vapaaksi, ja lähti maanpakoon. Vuoden väännön jälkeen Gusinski pakotettiin luopumaan yhtiöstään. Ostaja oli öljyjätti Gazprom, Kremlin poliittinen kädenjatke.

Masha Gessen kertoo, miten hänenkin tilanteensa muuttui. Putinin toimia jo tuolloin tutkinut toimittaja oli menossa kotiinsa, avasi oven ja huomasi, että asunnon oven edessä oli mies tikapuitten kanssa. Mies väitti olevansa korjaamassa jotakin. Gesseniltä katkaistiin kotipuhelimen linja. Mies pysyi tikapuittensa kanssa toimittajanaisen oven takana seuraavinakin päivinä. Gessenin onneksi hänelle tarjottiin juuri tuolloin töitä  U. S. News & World Report-viikkolehden Moskovan toimituksesta. Gessen pääsi kyseisen yhdysvaltalaislehden työssä matkustelemaan pois vainoajiensa luota.


Vladimir "Vovka" Putinin tarina jatkuu.

Lähteet: Masha Gessen, Kasvoton mies.
Englanninkielinen wikipedia ja allekirjoittaneen muisti.