Elämä on tässä!
Vartuin metsän reunalle pystytetyssä pienessä kylässä Tampereen pohjoisosissa. Kylässämme oli pieniä puutaloja rinta rinnan. Kylän keskellä oli leikkikenttä. Lisäksi kylän laidalla oli urheilukenttä ja sen reunalta lähti hiihtolatu, jota pitkin pääsi vaikka minne!
Kotiimme ostettiin videolaite vuonna -83. Ensimmäinen vuokrafilmi oli James Bond ja kuuraketti. Katselimme velipojan kanssa rätisevää ruutua, josta ei välillä näkynyt muuta kuin lumisadetta, ja ihmettelimme, että tässäkö se nyt on! Tietokoneen saimme pari vuotta myöhemmin. Se oli Commodore 64. Valehtelimme sujuvasti, että kone auttaa meitä läksyjen tekemisessä. "Pelit" olivat lähes pelkkää tekstiä. Vaikuttavinta animaatiota oli donky-kong-tyyppisissä peleissä. Osa ohjelmista otettiin suoraan paikallisradion ääniaalloilta talteen, osa "ohjelmoitiin" itse. Vanhemmat olivat kuitenkin hyvin tarkkoja siitä, että emme ehtineet hautautua huoneeseemme. Ulos oli mentävä.
Kävin vanhassa kotikylässämme pyörimässä. Totesin, että keskuskenttä oli pidetty hyvässä kunnossa ja leikkitelineet olivat viimeistä huutoa. Peräkentälle oli tuotu viralliset jalkapallomaalit ja koristelineet. Meidän aikoinamme maalina toiminut välinevarasto oli poissa. Hyvistä puitteista huolimatta molemmat leikkikentät ammottivat tyhjyyttään; ikäänkuin menneitten aikojen muistomerkkinä.
Kylä on edelleenkin hyvin elinvoimainen. Siellä on suunnilleen saman verran väkeä kuin nuoruudessani, lapsiakin aika liuta. Missä siis kaikki olivat? Sain vastaukseni, kun kiertelin ympäri kylää. Lähes jokaisen talon jokaisessa ikkunassa paloi valo. Kattoon heijastui sininen varjo. Sähkölaitteet olivat kovassa käytössä. Jokainen eristäytyneenä omaan yksityiseen todellisuuteensa. Taisi olla tätä niin sanottua laatuaikaa.
Turha ihmetellä sitä, miksi nuoret voivat pahoin. Minäkin voisin, jos viettäisin kaiken aikana neljän seinän sisällä ruutuun tuijottaen. Turha kysyä, miksi monella on niin vaikeita henkisiä ongelmia. Minullakin olisi, jos pelaisin väkivaltapelejä vuorokauden ympäri alle kouluikäisestä lähtien. Turha siunailla pariskuntia, jotka eivät kestä toisiaan ja päättävät erota. Eiväthän he tunne toisiaan, kun ovat paremmin perillä salattujen elämien juonenkäänteistä kuin puolisonsa sisäisestä maailmasta!
Kotiimme ostettiin videolaite vuonna -83. Ensimmäinen vuokrafilmi oli James Bond ja kuuraketti. Katselimme velipojan kanssa rätisevää ruutua, josta ei välillä näkynyt muuta kuin lumisadetta, ja ihmettelimme, että tässäkö se nyt on! Tietokoneen saimme pari vuotta myöhemmin. Se oli Commodore 64. Valehtelimme sujuvasti, että kone auttaa meitä läksyjen tekemisessä. "Pelit" olivat lähes pelkkää tekstiä. Vaikuttavinta animaatiota oli donky-kong-tyyppisissä peleissä. Osa ohjelmista otettiin suoraan paikallisradion ääniaalloilta talteen, osa "ohjelmoitiin" itse. Vanhemmat olivat kuitenkin hyvin tarkkoja siitä, että emme ehtineet hautautua huoneeseemme. Ulos oli mentävä.
Kävin vanhassa kotikylässämme pyörimässä. Totesin, että keskuskenttä oli pidetty hyvässä kunnossa ja leikkitelineet olivat viimeistä huutoa. Peräkentälle oli tuotu viralliset jalkapallomaalit ja koristelineet. Meidän aikoinamme maalina toiminut välinevarasto oli poissa. Hyvistä puitteista huolimatta molemmat leikkikentät ammottivat tyhjyyttään; ikäänkuin menneitten aikojen muistomerkkinä.
Kylä on edelleenkin hyvin elinvoimainen. Siellä on suunnilleen saman verran väkeä kuin nuoruudessani, lapsiakin aika liuta. Missä siis kaikki olivat? Sain vastaukseni, kun kiertelin ympäri kylää. Lähes jokaisen talon jokaisessa ikkunassa paloi valo. Kattoon heijastui sininen varjo. Sähkölaitteet olivat kovassa käytössä. Jokainen eristäytyneenä omaan yksityiseen todellisuuteensa. Taisi olla tätä niin sanottua laatuaikaa.
Turha ihmetellä sitä, miksi nuoret voivat pahoin. Minäkin voisin, jos viettäisin kaiken aikana neljän seinän sisällä ruutuun tuijottaen. Turha kysyä, miksi monella on niin vaikeita henkisiä ongelmia. Minullakin olisi, jos pelaisin väkivaltapelejä vuorokauden ympäri alle kouluikäisestä lähtien. Turha siunailla pariskuntia, jotka eivät kestä toisiaan ja päättävät erota. Eiväthän he tunne toisiaan, kun ovat paremmin perillä salattujen elämien juonenkäänteistä kuin puolisonsa sisäisestä maailmasta!
Kommentit