Epämiellyttävä totuus
Koen oppiaineeni tärkeäksi. On mielestäni tärkeää puhua sodista, miten niihin on ajauduttu ja kuinka paljon tuskaa ne ovat kansoille, ihmisille, kaltaisillemme, aiheuttaneet. On tärkeää puhua vainoista, kristittyjen, juutalaisten, mustien. Puhua oikeilla sanoilla, niinkuin asiat tapahtuivat. Jotta ihminen oppisi jo nuorena. Oppisi olemaan varuillaan. Kysymään, kyseenalaistamaan, eikä vain kulkemaan perässä.
Olen puhunut näistä asioista jo yli vuosikymmenen ajan. Viime vuosina olen alkanut tuntea nämä sinällään hirveän tärkeät aiheet triviaaleiksi. Ilmastonmuutos on muuttanut ajatteluani ja painotuksiani opetuksessa. Se puhuttaa ja murehduttaa kaikkia meitä. Niitäkin, jotka eivät sitä itse myönnä. Siihen tiivistyy niin paljon yksittäisen ihmisen ahneutta ja sokeutta.
Moni meistä ei osaa yhdistää itseään sairastuvaan ympäristöön. Aivan kuin nämä ihmiset kuvittelisivat elävänsä jonkinlaisissa kulisseissa, jotka voidaan koska tahansa purkaa ja palata normaaliin turvalliseen elämään. Jos näitä ihmisiä ei saada herätettyä, meitä uhkaa katastrofi.
Menneistä asioista puhuminen on tärkeää, mutta se on myös hedelmätöntä, koska emme voi muuttaa menneitä. Emme enää voi enää estää toista maailmansotaa. Ilmastonmuutoksen osalta tärkeää on se, mitä teemme tänään. Minkälaisia valintoja teemme. Meidän täytyy olla hereillä. Emme saa kulkea perässä tietä, joka johtaa umpikujaan.
Me voimme keksiä tekosyitä. Olemme todella hyviä siinä. Voimme kysyä, mitä minä, pieni ihminen, muka voin tehdä. Selittää, että maatalous tai teollisuushan ne päästöt aiheuttavat. Tehdä erilaisia laskelmia siitä, kuinka vähän pappamopo kuluttaa lentokoneeseen verrattuna. Mutta miksi teollisuutta on? Miksi maata viljellään? Miksi lentokoneilla lennetään? Kaikki on olemassa ja käynnissä meidän vuoksemme ja meitä varten. Tuottamassa tavaraa meille. Luomassa meille viihdykettä.
Meidän on muutettava sitä, miten suhtaudumme asioihin. Meidän on oltava epäitsekkäitä, ajateltava nenäämme pidemmälle. Että sinulla olisi jotakin sanottavaa, kun lapsesi kysyy sinulta: "Mitä sinä teit pysäyttääksesi tämän?"
Olen puhunut näistä asioista jo yli vuosikymmenen ajan. Viime vuosina olen alkanut tuntea nämä sinällään hirveän tärkeät aiheet triviaaleiksi. Ilmastonmuutos on muuttanut ajatteluani ja painotuksiani opetuksessa. Se puhuttaa ja murehduttaa kaikkia meitä. Niitäkin, jotka eivät sitä itse myönnä. Siihen tiivistyy niin paljon yksittäisen ihmisen ahneutta ja sokeutta.
Moni meistä ei osaa yhdistää itseään sairastuvaan ympäristöön. Aivan kuin nämä ihmiset kuvittelisivat elävänsä jonkinlaisissa kulisseissa, jotka voidaan koska tahansa purkaa ja palata normaaliin turvalliseen elämään. Jos näitä ihmisiä ei saada herätettyä, meitä uhkaa katastrofi.
Menneistä asioista puhuminen on tärkeää, mutta se on myös hedelmätöntä, koska emme voi muuttaa menneitä. Emme enää voi enää estää toista maailmansotaa. Ilmastonmuutoksen osalta tärkeää on se, mitä teemme tänään. Minkälaisia valintoja teemme. Meidän täytyy olla hereillä. Emme saa kulkea perässä tietä, joka johtaa umpikujaan.
Me voimme keksiä tekosyitä. Olemme todella hyviä siinä. Voimme kysyä, mitä minä, pieni ihminen, muka voin tehdä. Selittää, että maatalous tai teollisuushan ne päästöt aiheuttavat. Tehdä erilaisia laskelmia siitä, kuinka vähän pappamopo kuluttaa lentokoneeseen verrattuna. Mutta miksi teollisuutta on? Miksi maata viljellään? Miksi lentokoneilla lennetään? Kaikki on olemassa ja käynnissä meidän vuoksemme ja meitä varten. Tuottamassa tavaraa meille. Luomassa meille viihdykettä.
Meidän on muutettava sitä, miten suhtaudumme asioihin. Meidän on oltava epäitsekkäitä, ajateltava nenäämme pidemmälle. Että sinulla olisi jotakin sanottavaa, kun lapsesi kysyy sinulta: "Mitä sinä teit pysäyttääksesi tämän?"
Kommentit
Mainitset aivain oikein, että historia on tärkeä oppiaine ja tieteenala. Mutta miksi opiskelemme historiaa? Miksi jokin vanha, arkistoitunut, pölyttynyt, muumioitunut voisi olla niin tärkeää? Tämä on siksi, että ymmärtäisimme huomista.
Kuuluisa sanonta kuuluu:"pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen." Jotta pystyisimme tekemään kestäviä ja kehittäviä ratkasuja tulevaisuudessa meidän on tunnettava nykyhetki, joka itseasiassa on nyt jo historiaa.
Mainitset, että historiasta puhuminen on hedelmätöntä, koska emme voi muuttaa menneitä tapahtumia. Mutta, kun tunnemme historiamme, voimme tehdä tulevaisuudestamme hedelmällistä. Voimme ottaa opiksi niistä tekemistämme virheistä, jotka nyt ovat käymässä ihmiskunnalle fataaleiksi. Sen muutoksen on alettava jo tänään!
Mutta, kuten mainitset, ihmisen on helppo keksiä tekosyitä. Meidän on helppo elää toivossa, unelmoida ja sulkea tietoisuutemme pahalta. Jos...Jos... ehkä tekisin.. ehkä huomenna... Ei se koske meitä...
On ryhdyttävä toimeen, tartuttava haasteeseen, otettava suuri työsarka! Mutta emme pysty siihen ilman vastuuntuntoa...