Kansan on nähtävä, että politiikka toimii

Oikeusministeri Tuija Braxin Aamulehdessä (23.2.) esille nostama huoli demokratian tilasta ei ole saanut vastakaikua. Helsingin Sanomien keskiviikon pääkirjoituksessa palattiin pääkirjoituksessa palattiin Braxin puheeseen. Se leimattiin yliampuvaksi ja todettiin, että nuoret eivät vain ole kiinnostuneita puolueista ja että heidän kansalaisaktiivisuutensa näkyy eri tavoilla kuin ennen. Suomen hallinnollinen järjestelmä on kuitenkin rakennettu niin, että valta on poliittisilla puolueilla. Nuorison tietous ympärillä olevista asioista on viimeisen vuosikymmenen aikana merkittävästi vähentynyt. Väitän, että näin on tapahtunut myös aikuisväestön keskuudessa. Tämä on ongelma, johon ei ole varaa suhtautua vähättelevästi.

Lapsi oppii vanhemmiltaan asenteen politiikkaan. Jos vanhemmat ovat vankasti sitä mieltä, että poliittinen järjestelmämme ei toimi ja että poliitikot keskittyvät vain omien etujensa ajamiseen, demokratian talo rakentuu hiekalle. Perittyä asennetta on vaikea myöhemmin muuttaa. Tällainen nuori etsii "tietoa", joka vahvistaa negatiivisen asenteen oikeutetuksi. Valitettavasti tällaisia todisteita ei ole vaikea löytää.

Poliitikkojen ja median suhde ei toimi. Vanhasen kakkoshallituksen tiedotuspolitiikkaa koskeva päätös siitä, että keskeneräisistä asioista ei puhuta ulospäin, kertoo poliitikkojen turhautumisesta. Julkisuudessa käytävän keskustelun koetaan vaikeuttavan päätöksentekoa. Kuitenkin keskustelu ja järjestelmän läpinäkyvyys on kansanvallan ehdoton edellytys. Kansan on nähtävä, kuinka asia etenee ongelman esille tulemisesta sen ratkaisuyritykseen.

Vanhasen kommentti Braxin huoleen oli kuvaava. Vanhanen sanoi jakavansa huolen, mutta arvosteli Braxin sanavalintaa. Vanhanen istuutui oppimestarin tuolille ja pisti kisällin ojennukseen. Joskus on kuitenkin tarpeellista ampua jänistä tykillä. Vanhasen asenne ei ole omiaan virittämään rakentavaa keskustelua.

Suomessa tuntuu olevan kaksi poliittista koulukuntaa. Toinen hokee, että valtakunnassa kaikki hyvin. Toinen huutaa: "Keisarilla ei ole vaatteita!". Media vaatii avointa keskustelua asioista, mutta seuraa kiltisti vanhasia.

Median tehtävänä on valvoa ja tiedottaa politiikkaan liittyvistä asioista. Valitettavasti järjestelmän toimiminen ei ole uutinen. Positiivisilla asioilla ei ole yhtä suurta uutisarvoa kuin negatiivisilla. Tästä syystä uusi nuorisotalo ei ole mediassa yhtä tärkeä uutinen kuin homevauriosta kärsivä koulu.

Mediassa paheksutaan poliitikkoja, jotka harjoittavat siltarumpupolitiikkaa. Eikö tämä kuitenkin ole juuri se, mistä politiikassa on pohjimmiltaan kysymys. Kyseinen poliitikko, joka saa jotakin konkreettista aikaan, toteuttaa äänestäjiensä tahtoa!

Suomalaiseen politiikkaan pesiytynyt puhetapa on myös omiaan tyrehdyttämään mielenkiintoa. Suomessa on kehitetty taiteenlajiksi poliittinen diskurssi, jossa puhutaan mahdollisimman pitkästi ja sanotaan mahdollisimman vähän. Ilmeisesti logiikka toimii niin, että kun ei sano mitään, kukaan ei voi myöhemmin väittää kyseisen poliitikon olleen väärässä. Erehtyminen on kuitenkin inhimillistä, siis ihmismäistä. Politiikassa mukana olevalla ihmiselläkin tulee olla oikeus olla väärässä. Kehitys tapahtuu usein erehdyksen kautta. Virheitten tunnustaminen saattaisi jopa synnyttää luottamusta poliitikkoon.

Kansanvaltaan kypsyttämisessä koululaitos kantaa liian suurta vastuuta. Opettaja voi hetkellisesti synnyttää kiinnostuksen yhteisten asioitten hoitamiseen, mutta liekki sammuu, jos se ei saa lisäsytykettä. Yhteiskunnan eri toimijoiden on siis toimittava saman suuntaisesti. Aikuisten on kuunneltava lastensa tarpeita ja luotava heihin perusluottamus siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Median on nostettava avoimesti esille soraääniä niitä ennakolta leimaamatta.

Perustuslakimme toteaa vallan olevan kansalla. Poliitikot ovat siis kansan palvelijoita. Politiikkaan voidaan soveltaa samaa logiikkaa kuin talouselämään: täytyyhän työnantajan seurata, kuinka alaiset yritystämme hoitavat!