Minne voin mennä?
Tällä kertaa allekirjoittanut ei aio laulaa itkuvirsiä vaan pistää kunnolla tuulemaan. Tällä kertaa on nimittäin tarkoitus tuulettaa demaritaloa! Vaihtoehtoinen otsikko voisi olla varoitus työväentaloon astuvalle tyyliin: "Ken tästä käy voi kaiken toivon heittää". Koska en usko demaripuolueen katoavan maailmankartalta, en valitse sitä.
Tosiasia nimittäin on, että demareita tarvitaan. Tässä maassa ei ole tehty uskottavaa vasemmistolaista, siis työväen intresseistä lähtevää, politiikkaa yli vuosikymmeneen. (Tappoiko EU-jäsenyys aatteen palon?) Kun kansantalouden kasvu alkaa hidastua, tuloerot kasvavat ja työväki jälleen tunnustautuu työväeksi, demareille avautuu tilaisuus palata hallitusvastuuseen.
Joka tapauksessa Eero Heinäluoma teki miehen työn, kun päätti luopua valtikasta. Omituista, että päätös näyttää tehneen hänestä jonkinsortin sankarin. Suomalaisissa on sisäänrakennettuna heikomman puolelle asettuminen. Onko meidän perusjunttien helpompi samaistua Eeroon nyt, kun hän on tunnustanut tappionsa? Miehen poliittinen ura on joka tapauksessa ohi ennenkuin ehti kunnolla päästä alkuun. Varsinainen Via Dolorosa, Kärsimysten Tie.
Yht' äkkiä SDP on saanut sitä, mitä se on vuoden päivät yrittänyt: puolue pääsi parrasvaloihin. Ja mikä parasta, valokeilaan on astunut joukko nuoria naisia. Kaiken järjen mukaan Heinäluoman väistymisen olisi pitänyt johtaa Tuomiojan automaattiseen valintaan, mutta niin ei näytä käyneen. Ilmeisesti puolueen sisällä ei oikeasti luoteta Lätsä-Erkkiin. Ja tottahan se on, ent. ulkoministeriä on varsin vaikea kuvitella pääministeriksi. Hänen tähtihetkensä näyttää menneen Suomen EU:n puheenjohtajakauden päätyttyä.
Ongelmaksi muodostuu nyt se, että don Eeron oikeaa kättä Tarja Filatovia lukuunottamatta nyt esiinnostettua naiskaartia on pidetty vaihtopenkillä. Filatov leimautuu kuitenkin niin vahvasti Eeroon, ettei hänellä ole mahdollisuuksia astua puheenjohtajan saappaisiin. Muiden puheenjohtaehdokkaiden ongelma on se, että heillä ei ole oikeastaan minkäänlaista näyttöä valtakunnanpolitiikasta. Nyt heidän pitäisi saman tien luotsata todelliselta kannatuspohjaltaan maan suurinta puoluetta. Mahdoton yhtälö!
Henkilökohtainen mielipiteeni olisi, että nyt olisi aika ottaa politiikan konkari ja puolueessaan oppositioon ajettu Liisa Jaakonsaari naftaliinista. Hänellä on uutta näkemystä ja hän on erittäin hyvä lausuntojen antaja. Valitettava asia lienee, ettei hänellä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kisassa.
Don Eero kaatui siihen, että hänellä oli koko ajan vastassaan puolueen sisäinen oppositio. Puolueen kaikki kansanedustajat eivät siis todellisuudessa tukeneet häntä. Ehkä juuri tästä syystä hänen oli ryhdyttävä don Eeroksi, kulissien takana pelaajaksi ja verkottujaksi. Tämä oppositio koostui pitkään kansanedustajina toimineista puoluejyristä, joille ei ole heidän itsensä mielestä annettu paikkaa auringossa. Nyt näiden samojen miesten olisi annettava tukensa jolle kulle punaista ruusua rintapielessään kantavalle untuvikolle (siis ei edes broilerille!).
Ennustan, että SDP menee ensi syksyn kunnallisvaaleihin sammutetuin lyhdyin, kuin Koskelan Jussi pappilaan, eli hattu kourassa ja valmiiksi anteeksi pyydellen. Puolueen kannalta on onnekasta, että kyse ei ole eduskuntavaaleista vaan kunnallisvaaleista, jotka eivät henkilöidy puheenjohtajaan. Puheenjohtaja saa tilaisuuden koota rivit ja aloittaa suuren siivouksen, jossa konservatismin linnakeelle nimeltä SDP annetaan uudet kasvot ja politiikalle uusi sisältö.
Tosiasia nimittäin on, että demareita tarvitaan. Tässä maassa ei ole tehty uskottavaa vasemmistolaista, siis työväen intresseistä lähtevää, politiikkaa yli vuosikymmeneen. (Tappoiko EU-jäsenyys aatteen palon?) Kun kansantalouden kasvu alkaa hidastua, tuloerot kasvavat ja työväki jälleen tunnustautuu työväeksi, demareille avautuu tilaisuus palata hallitusvastuuseen.
Joka tapauksessa Eero Heinäluoma teki miehen työn, kun päätti luopua valtikasta. Omituista, että päätös näyttää tehneen hänestä jonkinsortin sankarin. Suomalaisissa on sisäänrakennettuna heikomman puolelle asettuminen. Onko meidän perusjunttien helpompi samaistua Eeroon nyt, kun hän on tunnustanut tappionsa? Miehen poliittinen ura on joka tapauksessa ohi ennenkuin ehti kunnolla päästä alkuun. Varsinainen Via Dolorosa, Kärsimysten Tie.
Yht' äkkiä SDP on saanut sitä, mitä se on vuoden päivät yrittänyt: puolue pääsi parrasvaloihin. Ja mikä parasta, valokeilaan on astunut joukko nuoria naisia. Kaiken järjen mukaan Heinäluoman väistymisen olisi pitänyt johtaa Tuomiojan automaattiseen valintaan, mutta niin ei näytä käyneen. Ilmeisesti puolueen sisällä ei oikeasti luoteta Lätsä-Erkkiin. Ja tottahan se on, ent. ulkoministeriä on varsin vaikea kuvitella pääministeriksi. Hänen tähtihetkensä näyttää menneen Suomen EU:n puheenjohtajakauden päätyttyä.
Ongelmaksi muodostuu nyt se, että don Eeron oikeaa kättä Tarja Filatovia lukuunottamatta nyt esiinnostettua naiskaartia on pidetty vaihtopenkillä. Filatov leimautuu kuitenkin niin vahvasti Eeroon, ettei hänellä ole mahdollisuuksia astua puheenjohtajan saappaisiin. Muiden puheenjohtaehdokkaiden ongelma on se, että heillä ei ole oikeastaan minkäänlaista näyttöä valtakunnanpolitiikasta. Nyt heidän pitäisi saman tien luotsata todelliselta kannatuspohjaltaan maan suurinta puoluetta. Mahdoton yhtälö!
Henkilökohtainen mielipiteeni olisi, että nyt olisi aika ottaa politiikan konkari ja puolueessaan oppositioon ajettu Liisa Jaakonsaari naftaliinista. Hänellä on uutta näkemystä ja hän on erittäin hyvä lausuntojen antaja. Valitettava asia lienee, ettei hänellä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kisassa.
Don Eero kaatui siihen, että hänellä oli koko ajan vastassaan puolueen sisäinen oppositio. Puolueen kaikki kansanedustajat eivät siis todellisuudessa tukeneet häntä. Ehkä juuri tästä syystä hänen oli ryhdyttävä don Eeroksi, kulissien takana pelaajaksi ja verkottujaksi. Tämä oppositio koostui pitkään kansanedustajina toimineista puoluejyristä, joille ei ole heidän itsensä mielestä annettu paikkaa auringossa. Nyt näiden samojen miesten olisi annettava tukensa jolle kulle punaista ruusua rintapielessään kantavalle untuvikolle (siis ei edes broilerille!).
Ennustan, että SDP menee ensi syksyn kunnallisvaaleihin sammutetuin lyhdyin, kuin Koskelan Jussi pappilaan, eli hattu kourassa ja valmiiksi anteeksi pyydellen. Puolueen kannalta on onnekasta, että kyse ei ole eduskuntavaaleista vaan kunnallisvaaleista, jotka eivät henkilöidy puheenjohtajaan. Puheenjohtaja saa tilaisuuden koota rivit ja aloittaa suuren siivouksen, jossa konservatismin linnakeelle nimeltä SDP annetaan uudet kasvot ja politiikalle uusi sisältö.
Kommentit