Ihan sama

"Ihan sama". Hälytyskello soi, jotakin täytyy olla vialla. Seuraavana päivänä selviää, että vanhemmat ovat jättäneet eropaperit. Aurinkoinen poika on vajaassa vuodessa muuttunut radikaalisti. Siisti vaatetus on vaihtunut nuhjuiseen mustaan, villamyssy on tiukasti silmillä. Harhailevilla silmillä. Muutos näkyy tietysti koenumeroissa ja arvosanoissa, mutta mitä voi vaatia lapselta, jonka koko elämän perusta on murtunut.

Entä jos näin on ollut aina, lapsen koko elämän ajan. Että ei ole koskaan ollut mitään perusturvaa. Mitään mihin itsensä kiinnittää. Ainut pysyvä on jatkuva muutos. Toinen vanhemmista koko ajan poissa, toinen jatkuvasti pullo kourassa. Lapsi olemassa kenties vahingosta tai muistutuksena hyvistä ajoista. Mitä tältä nuorelta voi vaatia? Miten paljon kiristää tekemättömiä töitä? Miten saada ymmärtämään koulunkäynnin tärkeys?

Puhun talvisodan syistä. Ydinaseista ja kauhun tasapainosta. Teollistumisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Työttömyydestä ja sen syistä ja seurauksista. Sanon kuinka kansantalous kärsii hukatuista työntekijöistä. Puhun. Jotkut lapset elävät sitä todeksi. Lapsi, joka on kokenut turvallisen lapsuuden, saanut kokea kylliksi rakkautta ja hyväksyntää suhtautuu sanomaani kriittisesti. Ei masennu vaan etsiin ongelmiin ratkaisuja. Uskoo niihin. Entä lapsi, jolla on särjetty sydän ja murtunut mieli.

Millaisia ihmisiä näistä nuorista tulee vuosien kuluttua? Millaisia vanhempia? Kierre on valmis. Siihen riittää yksi hukattu sukupolvi. Kierteestä eroon pääseminen on vaikeaa. Se edellyttäisi jonkin pysyvän syntymistä. Jotakin joka toisi turvaa. Murtunut lapsi on valmis tarttumaan mihin tahansa toivon tuojaan. Mihin tahansa. Keneen tahansa. Rukoilen, että Hän kantaa ristiä.