Kalle Suuren tuuletus

Meksikon kisat 1986 ovat ensimmäiset kisat, joista allekirjoittaneella on kirkkaat muistikuvat. Kisat olivat suurten persoonien kisat. Maailman futiskansalaisista valtaosa muistaa kisat Maradonasta ja jumalan kädestä, mutta minulle Maradonan suuruus ei täysin avautunut. Aistin todennäköisesti miehen silloisen ja varsinkin tulevan rappiotilan kotimökin penkkisängylle asti. Tai sitten en vain voinut fanittaa Maradonaa siitä yksinkertaisesta syystä, että velipoika oli henkeen ja vereen Pyhän Diegon mies.

Henk.koht. miehen malli oli taistelutahdon ruumiillistuma Karl-Heinz Rummenigge. Muistan edelleen kristallinkirkkaasti miehekkään tuuletuksen, kun Karle Suuri runnoi maalin edestä Länsi-Saksan 1-2 kavennusmaalin. Se ei tietenkään lopulta riittänyt, vaan hulttio-Maradona pääsi nostamaan kannua, ensin isoa, sitten turhan monta pienempää. Viekkaudella ja vääryydellä voitettu mestaruus. Länsi-Saksan Kalle ja kumppanit tekivät kuitenkin niin suuren vaikutuksen, että valtaosa saksan ryhmämme pojista valitsi nimensä Die Mannshaftista. Wissin Jalmari oli muistaakseni Hans-Peter, vaikka Briegelillä alkoi pälvi paistaa jo nuorena. Niin väkevää on rakkaus. Minun nimeäni teidän ei tarvitse arvuutella: Ich heisse KH.

Näiden legendojen taakse jäi suuri joukko muita suuria persoonia. Muun muassa Brasilia Pekka ja Pätkä eli majesteettinen pelinrakentaja Socrates ja kärppänä boxissa liikkunut Zico. Ranskan keskikenttää miehitti myös tyylikäs herrasmies muuan Michel Platini. Kukkojen kärjessä kirmasi Papin, pieni mies, suuri nenä.

Valtava joukko persoonia! Ja sellaisia persoonia, joilla oli voimakas vaikutus teini-ikäisen pojan arvomaailmaan. Identifioiduimme joukkueisiin. Luulen, että näihin aikoihin syntyi myytti siitä, että kaksi joukkuetta pelaa 90 minuuttia ja sen jälkeen Saksa voittaa 1-0.

Missä ovat persoonat nyt? Onko aika ajanut yksilöiden ohi? Tukehduttaako joukkueiden kollektiivi pelitapa persoonat? Olen nimittäin varma siitä, että jos vuoden 1986 Argentiina mittelisi voimiaan esimerkiksi Joachim Löwin Saksaa vastaan, jumalan käsikään ei auttaisi hulttio-Diegoa.

Onneksi on Zlatan! Ja Rooney. Näihin kokeneisiin yksilöihin nimittäin katse kohdistuu edelleen, kun tulee tiukka paikka. Pelikirja vie joukkueen menestyksen äärelle, mutta lopulta ratkaisevan liikkeen tekee joku kenttäpelaajista.

Portugali ei voi voittaa mestaruuttaa siitä yksinkertaisesta syystä, että joukkueen kapteeni Cristiano Ronaldo on yksilö joukkueessa ja selvästi ajattelee olevansa arvokkaampi kuin muut pelaajat. Siksi Ronaldo katsoo olevansa vapautettu esimerkiksi joistakin puolustuksellisista velvollisuuksista. Zlatan on suuri persoona, mutta silti ennen muuta joukkuepelaaja. Osa mediahässäkästä on teatteria, joka keventää paineita muiden pelaajien ympärillä.

Voiko Ruotsi jopa voittaa EM-tittelin? Zlatan ei pelaisi joukkueessa, jos epäilisi sitä. Ja olisihan se komeaa, jos vuonna 2046 joku blogisti-futisromantikko muistelisi yhtä ohikiitävää hetkeä Ranskan 2016-kisoista, jolloin elinikäinen rakkaus maailman puhutuimpaan kieleen jalkapalloon sai alkunsa ja miten yksi tuuletus valoi uskoa siihen, että kaikki, aivan kaikki, on omallakin kohdalla mahdollista.