Manuaaliohjausta peruskouluun
Opetusministeri Krista Kiuru onnistuu tekemään sen, mikä muuten tuntuu jokseenkin mahdottomalta: suututtamaan allekirjoittaneen. Milloin kyse on lukion uudistamisesta tai koulutuksesta yleensä, milloin säästöistä. Yleensä, kun Kiuru suunsa avaa, nousen heti takajaloilleni. Ehkä vika on minussa. Ehkä hän joutuu (onneksi tietämättään) olemaan patoutuneitten agressioitteni kohde. Perusrauhallinen suomalainen mies tarvitsee jonkun, jota vihata?
Viimeksi sappi kiehui ja kuppi meni nurin, kun hän totesi 15 miljoonaa riittävän oppivelvollisuusikärajan nostamisen aiheuttamiin kustannuksiin. Ei muuten varmasti riitä!
Koko keissi kertoo ainakin kolmesta asiasta:
1. lakialoitteet lähtevät lausuntokierrokselle huonosti valmisteltuina.
Lukioissa ja ilmeisesti myös ammattioppilaitoksissa kerätään vasta nyt dataa siitä, millaisista summista edellä mainitun uudistuksen kohdalla puhutaan.
2. Ministerit heittävät julkisuuteen asioita keskeneräisinä.
Miksi ylipäätään puhua mitään numeroista, kun niitä ei oikeasti ole?
3. Päätöksenteon näköalattomuudesta.
Lakiuudistusprosessi lähti liikkeelle ongelmasta: nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä. Joku jossakin (ehkä SDP:ssä) katsoi, että ongelma ratkeaa sillä, kun lisätään oppivelvollisuusikärajaa vuodella. Peruskoulussa luokalleen jäänytkään ei näin ollen voisi jättää leikkiä kesken, vaikka täyttäisi 17 vuotta 9. luokalla. Toinen syy oli kenties se, että tämä joku kuvitteli potentiaalisen syrjäytyjän viisauden lisääntyvän, kun hän joutuu kuluttamaan väkisin koulun penkkiä vielä ylimääräisen vuoden verran.
Kokonaisuus huomioonottaen nuorten syrjäytymisongelma ei ole suurin nuoria ja nuorten koulutusta koskeva ongelma. Suurin ongelma on se, että koulutusmäärärahat ylipäätään pienenevät kuntien kestävyysvajeen kasvaessa ja valtion maksamien tukien vähentyessä. Kustannussäästöjä haetaan muun muassa vähentämällä henkilökuntaa ja seiniä.
Oppivelvollisuusikärajan nostaminen ei tule ratkaisemaan mitään ongelmaa vaan aiheuttamaan niitä lisää. Kuntien menot kasvavat ja opetuksen taso toisen asteen oppilaitoksissa heikkenee, kun huonosti motivoituneet nuoret istutetaan väkisin pulpettiin.
Mitä minun mielestäni kannattaisi tuolla 15 miljoonalla tehdä?
Panostaa oppilaan ohjaukseen. Syrjäytymisongelman yksi taustatekijä on se, että osa nuorista ei oikein löydä paikkaansa peruskoulun päätyttyä. Tämä ryhmä tarvitsee manuaaliohjausta itsetuntemuksessa, tavoitteenasettelussa ja ylipäätään elämänsä suunnittelemisessa. Kuten Winston Churchill totesi: "Ne, joilla on suunnitelma pärjäävät elämässään paremmin kuin sellaiset, joilla ei sitä ole, vaikka he eivät noudattaisikaan suunnitelmaansa."
Yläkoulu on kriisissä. Osittain se johtuu juuri siitä, että monet yläkoululaiset eivät vielä ymmärrä oppimisensa tarkoitusta; sitä, että koulussa opiskellaan tulevaa aikuisen elämää varten. Siksi esimerkiksi TET-jaksoja pitäisi olla enemmän ja työelämän ja koulutuksen rajapintoja pitäisi olla enemmän. Tällaisiin uudistuksiin ei edes tarvita rahaa.
Osittain koululaitoksen ongelmissa on kysymys myös vanhempien asenteista. Jos vanhemmalla on huonoja muistoja omasta koulunkäynnistään, hänen on kenties vaikea irrottautua muistoistaan ja lapset omaksuvat vanhempiensa kielteiset asenteet. Suomalainen peruskoulu antaa kuitenkin edelleen jokaiselle suomalaiselle lapselle mahdollisuuden menestyä koulussa ja ylipäätään elämässään paremmin kuin vanhempansa ovat menestyneet.
Viimeksi sappi kiehui ja kuppi meni nurin, kun hän totesi 15 miljoonaa riittävän oppivelvollisuusikärajan nostamisen aiheuttamiin kustannuksiin. Ei muuten varmasti riitä!
Koko keissi kertoo ainakin kolmesta asiasta:
1. lakialoitteet lähtevät lausuntokierrokselle huonosti valmisteltuina.
Lukioissa ja ilmeisesti myös ammattioppilaitoksissa kerätään vasta nyt dataa siitä, millaisista summista edellä mainitun uudistuksen kohdalla puhutaan.
2. Ministerit heittävät julkisuuteen asioita keskeneräisinä.
Miksi ylipäätään puhua mitään numeroista, kun niitä ei oikeasti ole?
3. Päätöksenteon näköalattomuudesta.
Lakiuudistusprosessi lähti liikkeelle ongelmasta: nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä. Joku jossakin (ehkä SDP:ssä) katsoi, että ongelma ratkeaa sillä, kun lisätään oppivelvollisuusikärajaa vuodella. Peruskoulussa luokalleen jäänytkään ei näin ollen voisi jättää leikkiä kesken, vaikka täyttäisi 17 vuotta 9. luokalla. Toinen syy oli kenties se, että tämä joku kuvitteli potentiaalisen syrjäytyjän viisauden lisääntyvän, kun hän joutuu kuluttamaan väkisin koulun penkkiä vielä ylimääräisen vuoden verran.
Kokonaisuus huomioonottaen nuorten syrjäytymisongelma ei ole suurin nuoria ja nuorten koulutusta koskeva ongelma. Suurin ongelma on se, että koulutusmäärärahat ylipäätään pienenevät kuntien kestävyysvajeen kasvaessa ja valtion maksamien tukien vähentyessä. Kustannussäästöjä haetaan muun muassa vähentämällä henkilökuntaa ja seiniä.
Oppivelvollisuusikärajan nostaminen ei tule ratkaisemaan mitään ongelmaa vaan aiheuttamaan niitä lisää. Kuntien menot kasvavat ja opetuksen taso toisen asteen oppilaitoksissa heikkenee, kun huonosti motivoituneet nuoret istutetaan väkisin pulpettiin.
Mitä minun mielestäni kannattaisi tuolla 15 miljoonalla tehdä?
Panostaa oppilaan ohjaukseen. Syrjäytymisongelman yksi taustatekijä on se, että osa nuorista ei oikein löydä paikkaansa peruskoulun päätyttyä. Tämä ryhmä tarvitsee manuaaliohjausta itsetuntemuksessa, tavoitteenasettelussa ja ylipäätään elämänsä suunnittelemisessa. Kuten Winston Churchill totesi: "Ne, joilla on suunnitelma pärjäävät elämässään paremmin kuin sellaiset, joilla ei sitä ole, vaikka he eivät noudattaisikaan suunnitelmaansa."
Yläkoulu on kriisissä. Osittain se johtuu juuri siitä, että monet yläkoululaiset eivät vielä ymmärrä oppimisensa tarkoitusta; sitä, että koulussa opiskellaan tulevaa aikuisen elämää varten. Siksi esimerkiksi TET-jaksoja pitäisi olla enemmän ja työelämän ja koulutuksen rajapintoja pitäisi olla enemmän. Tällaisiin uudistuksiin ei edes tarvita rahaa.
Osittain koululaitoksen ongelmissa on kysymys myös vanhempien asenteista. Jos vanhemmalla on huonoja muistoja omasta koulunkäynnistään, hänen on kenties vaikea irrottautua muistoistaan ja lapset omaksuvat vanhempiensa kielteiset asenteet. Suomalainen peruskoulu antaa kuitenkin edelleen jokaiselle suomalaiselle lapselle mahdollisuuden menestyä koulussa ja ylipäätään elämässään paremmin kuin vanhempansa ovat menestyneet.
Kommentit