Polun varrelta poimittua
Kolmen tunnin lönköttelyn aikana ehtii miettimään yhtä sun toista. Tässä muutamia poimintoja:
Aamu valkenee kauniina. Etelän tuuli puhaltaa leppoisasti 3 m/s. Suuntaan nokan tuuleen ja lähden matkaan. Kello näyttää lukemaa 7.08, joten olen ihan suunnittelemassani aikataulussa. Tavoiteaika on kolme tuntia ja koska olen tänään armollinen itselleni, sallin 4 minuutin heiton suuntaan tai toiseen.
Edessäni on siis 27 kilometrin matka kohti työmaatani Lempäälän lukiota. Kyse on velanmaksusta. Arsenal vei kuin veikin sen viimeisen Mestareitten liigan paikan Evertonin nokan edestä. Löimme asiasta vetoa Tiensuun Hannun kanssa. Vedonlyöntipäivä oli tiistai 15. huhtikuuta. Hulluuskohtaukseni tausta oli se, että päätin kerrankin luottaa suosikkiseuraani, jota olen kannattanut yli kolme vuosikymmentä ja joka tuona samaisena päivänä piti neljättä sijaa hallussa. Samana iltana Tykkimiehet löivät West Hamin 3-1, menivät pisteellä Toffeemiesten ohi. Seuraavana päivänä Everton hävisi Crystal Palacelle 2-3 ja loppu olikin muodollisuus. Häviäjä, siis minä, joutuu juoksemaan töihin.
Sunnuntai oli juhlapäivä. Liput liehuivat ja minä sain ensi kertaa
mahdollisuuden osallistua vaalitoimitukseen virallisena vaalitoimitsijana. Täytyy sanoa, että järjestelmä teki vaikutuksen. Kaikki oli niin tarkoin säädeltyä. Ihan kaikki.
Jopa se, miten vaalivirkailijan pitää ojentaa vaalilipuke äänestäjälle ("Äänestyslippu annetaan äänestäjälle avattuna sisäpuoli (tekstipuoli) ylöspäin siten, että äänestyslipussa oleva teksti on oikein päin lipun vastaanottavan äänestäjän näkökulmasta."). Tiukka
normitus loi tilaisuuteen juhlavuutta. Demokratia on pyhä. Äänestäminen on pyhä
asia. Sitä pitää kunnioittaa, koska se on kunnioituksemme arvoinen. Se on päätöksentekojärjestelmämme kivijalka.
En ollut ehtinyt paljon jännittää vaalipäivän tehtävääni, koska henkilökohtainen elämämme on niin täynnä tapahtumia, mutta kun ajoin varhain sunnuntaiaamuna kohti Kaukajärven koulua aloin miettiä edessä olevaa päivää. Olin menossa viettämään seuraavat 13 tuntia itselleni entuudestaan vieraitten ihmisten kanssa. Yritin helpottaa oloani ajattelemalla, että meillä on yhteinen intressi: kiinnostus politiikkaan. Ajatus rauhoitti mieltäni, ja se osoittautui todeksi.
Meitä oli kymmenen. Kaksi parikymppistä, yksi kolmikymppinen, meikäläinen (42v), loput kuusi olivat eläkeiässä tai lähellä sitä. Puheenjohtaja Jussi oli 21-vuotias neljien vaalien "veteraani". Pähkäilin koko päivän ajan sitä, millainen henkilökohtainen poliittinen tausta kullakin oli. Tulimme nimittäin eri puolueitten "listoilta". Itse olin paikalla ystäväni Marian (KD) pyytämänä. Päivän päätteeksi uskaltauduin kysymäänkin taustoista. Ainoastaan yksi tunnustautui ääneen poliittisen puolueen jäsenkirjan haltijaksi. Muut olivat paikalla sen vuoksi, että kokivat tarpeelliseksi luoda ihmisille mahdollisuuden osallistua tällä tavalla poliittiseen päätöksentekoon. Kunnioituksesta instituutiota kohtaan.
Äänestäjiä lappoi päivän mittaan sisään tasaista tahtia. Tyylejä oli monenlaisia. Osa jäi purkamaan kiukkuaan ja turhautumistaan politiikkaan. Olivat kuitenkin siellä. Osa taas hoiti homman rutiinilla. Jotkut seisoivat kopissa monta minuuttia. Tuli mieleeni Romppaisen Topi, Riika ja solisaliratti. Huomionarvoista on sekin, että uurnasta ei päivän päätteeksi löytynyt yhtään akuankkaa, eikä kirkkovenettä. Yksi tyhjä lappu.
Kello 20.18 selvisi pisteemme edellä mainittu äänestysprosentti. 21.10 se, että 11.8 prosenttia sunnuntaina äänestäneistä oli antanut äänensä Alexander Stubbille. Valtakunnan tasolla äänestysprosentti oli 40.9. Lähes 60 prosenttia kansasta ei käyttänyt äänioikeuttaan. Se tuntui turhauttavalta. Valtava koneisto pystyssä ja sitten niin moni jäi kotiin.
Alhaiseen äänestysprosenttiin on monta näkökulmaa.
Yksi: minun ääneni oli 2½ äänen painoinen (silti ehdokkaani ei päässyt läpi).
Kaksi: näin alhainen prosentti, vaikka näissä vaaleissa oli ehdolla kova kaarti. Paljonko prosentti olisi ollut, jos ehdokasvalikoima olisi ollut ”kevyempi”??
Mikä oli vaalien kovin yllätys? Siitä brainstorm-tarina ohessa. Merkittävintä oli mielestäni SDP:n kannatus. En osaa kuvitella, miten puolue voisi lähteä nousuun. Noste syntyy uusista raikkaista kasvoista. Vasemmistoliitolla on Li Andersson ja Merja Kyllönen. Rinne muistuttaa vanhaa piirrossankari Lurppaa. Häneltä puuttuu Sipilän kansanomaisuus.
Kuuntelin vaalien alla kaksi haastattelua, jossa tältä mieheltä tivattiin
kantoja aiempiin sanomisiin. Tivattiin muun muassa sitä, miksi mieli niin useasti muuttui. Mies ei tätä tietenkään myöntänyt. Itku kurkussa valitti
median ajojahtia.
Hänestä piti tuleman Suomelle kuningas, Urho II tai Paavo I. Niin ei käynyt, koska aika ajoi monarkian ohi. Mies jäi rannalle, mutta rakensi itselleen veneen ja puhalsi purren vauhtiin. Lähti tavoittelemaan karkaavaa tuulta ja mennyttä maailmaa. Sai sen kiinni ja rupesi tivaamaan: ”Miksi jätit minut rannalle? Etkö muista? Me teimme sopimuksen: maailman piti muuttua minun haluamaani suuntaan!” Pohjoinen kansa kuunteli miestä. Sääli häntä. Pohjoisen kansalaiset taputtivat häntä olalle ja sanoivat hänelle: ”Oikeassa olet. Teimme väärin. Saat puolivaltakuntaa, mutta kruunua et saa, koska kuninkaista olemme saaneet kylliksemme.”
Mies jäi katkeruuden valtaan. Hän olisi halunnut kruunun. Valtakunnasta viis!
Ps. sykemittarin kertomaa: "2:59:35. Keskitehoinen harjoitus. Erinomaista! Tämä pitkä harjoitus kehitti lihaskestävyyttäsi sekä aerobista kuntoasi. Se kehitti myös väsymyksen sietokykyäsi."
Mitäkö opimme tästä? Emme mitään. Kiitos Hannu! Kiitos Arsene ja Arsenal! Olen kokemusta rikkaampi. Uutta matoa koukkuun Everton! ForEverton!
Evertonian since 1983
Aamu valkenee kauniina. Etelän tuuli puhaltaa leppoisasti 3 m/s. Suuntaan nokan tuuleen ja lähden matkaan. Kello näyttää lukemaa 7.08, joten olen ihan suunnittelemassani aikataulussa. Tavoiteaika on kolme tuntia ja koska olen tänään armollinen itselleni, sallin 4 minuutin heiton suuntaan tai toiseen.
Edessäni on siis 27 kilometrin matka kohti työmaatani Lempäälän lukiota. Kyse on velanmaksusta. Arsenal vei kuin veikin sen viimeisen Mestareitten liigan paikan Evertonin nokan edestä. Löimme asiasta vetoa Tiensuun Hannun kanssa. Vedonlyöntipäivä oli tiistai 15. huhtikuuta. Hulluuskohtaukseni tausta oli se, että päätin kerrankin luottaa suosikkiseuraani, jota olen kannattanut yli kolme vuosikymmentä ja joka tuona samaisena päivänä piti neljättä sijaa hallussa. Samana iltana Tykkimiehet löivät West Hamin 3-1, menivät pisteellä Toffeemiesten ohi. Seuraavana päivänä Everton hävisi Crystal Palacelle 2-3 ja loppu olikin muodollisuus. Häviäjä, siis minä, joutuu juoksemaan töihin.
* * *
Pyhä toimitus
 | |
| 7.50. 5 km takana Viinikan liikenneympyrässä. YLE:n ykkönen päälle. |
En ollut ehtinyt paljon jännittää vaalipäivän tehtävääni, koska henkilökohtainen elämämme on niin täynnä tapahtumia, mutta kun ajoin varhain sunnuntaiaamuna kohti Kaukajärven koulua aloin miettiä edessä olevaa päivää. Olin menossa viettämään seuraavat 13 tuntia itselleni entuudestaan vieraitten ihmisten kanssa. Yritin helpottaa oloani ajattelemalla, että meillä on yhteinen intressi: kiinnostus politiikkaan. Ajatus rauhoitti mieltäni, ja se osoittautui todeksi.
Meitä oli kymmenen. Kaksi parikymppistä, yksi kolmikymppinen, meikäläinen (42v), loput kuusi olivat eläkeiässä tai lähellä sitä. Puheenjohtaja Jussi oli 21-vuotias neljien vaalien "veteraani". Pähkäilin koko päivän ajan sitä, millainen henkilökohtainen poliittinen tausta kullakin oli. Tulimme nimittäin eri puolueitten "listoilta". Itse olin paikalla ystäväni Marian (KD) pyytämänä. Päivän päätteeksi uskaltauduin kysymäänkin taustoista. Ainoastaan yksi tunnustautui ääneen poliittisen puolueen jäsenkirjan haltijaksi. Muut olivat paikalla sen vuoksi, että kokivat tarpeelliseksi luoda ihmisille mahdollisuuden osallistua tällä tavalla poliittiseen päätöksentekoon. Kunnioituksesta instituutiota kohtaan.
Meidän 49. vaalipiirin (Haihara) äänestyspaikallamme
Kaukajärven koululla äänioikeuttaan käytti 43.5 prosenttia äänioikeutetuista. Haiharassa
keskimääräinen äänestäjä oli eläkeikäinen. Monet heistä totesivat lipuketta
uurnaan laittaessaan: ”Tulipa taas täytettyä velvollisuus!”. Nuoria kävi
valitettavan vähän. He pöllähtivät ovelle ja kysyivät: ”Mitä mä teen? Tää on
mun eka kerta.” Aamun ensimmäinen äänestämistä yrittänyt oli sellainen noin 18-vuotias
pojankoltiainen. Hän ilmestyi ovelle
ilman paitaa. Iho oli kauttaaltaan palanut ja eilispäivän elämä tuoksui varsin
voimakkaasti. ”Mä heräsin just tuolta pihalta. Mä oon Kangasalta, mutta voinks mä äänestää
täällä? Missä mä muuten oon?” Ohjasimme pojan kohti Kangasalaa, mutta viemään emme häntä lähteneet.
Äänestäjiä lappoi päivän mittaan sisään tasaista tahtia. Tyylejä oli monenlaisia. Osa jäi purkamaan kiukkuaan ja turhautumistaan politiikkaan. Olivat kuitenkin siellä. Osa taas hoiti homman rutiinilla. Jotkut seisoivat kopissa monta minuuttia. Tuli mieleeni Romppaisen Topi, Riika ja solisaliratti. Huomionarvoista on sekin, että uurnasta ei päivän päätteeksi löytynyt yhtään akuankkaa, eikä kirkkovenettä. Yksi tyhjä lappu.
Kello 20.18 selvisi pisteemme edellä mainittu äänestysprosentti. 21.10 se, että 11.8 prosenttia sunnuntaina äänestäneistä oli antanut äänensä Alexander Stubbille. Valtakunnan tasolla äänestysprosentti oli 40.9. Lähes 60 prosenttia kansasta ei käyttänyt äänioikeuttaan. Se tuntui turhauttavalta. Valtava koneisto pystyssä ja sitten niin moni jäi kotiin.
Alhaiseen äänestysprosenttiin on monta näkökulmaa.
Yksi: minun ääneni oli 2½ äänen painoinen (silti ehdokkaani ei päässyt läpi).
Kaksi: näin alhainen prosentti, vaikka näissä vaaleissa oli ehdolla kova kaarti. Paljonko prosentti olisi ollut, jos ehdokasvalikoima olisi ollut ”kevyempi”??
Mikä oli vaalien kovin yllätys? Siitä brainstorm-tarina ohessa. Merkittävintä oli mielestäni SDP:n kannatus. En osaa kuvitella, miten puolue voisi lähteä nousuun. Noste syntyy uusista raikkaista kasvoista. Vasemmistoliitolla on Li Andersson ja Merja Kyllönen. Rinne muistuttaa vanhaa piirrossankari Lurppaa. Häneltä puuttuu Sipilän kansanomaisuus.
* * *
Pikku prinssi
 |
| 8.32. Erkka Railo analysoi vaaleja ykkösaamussa. Vaalijulisteita Sääkjärvellä. |
Hänestä piti tuleman Suomelle kuningas, Urho II tai Paavo I. Niin ei käynyt, koska aika ajoi monarkian ohi. Mies jäi rannalle, mutta rakensi itselleen veneen ja puhalsi purren vauhtiin. Lähti tavoittelemaan karkaavaa tuulta ja mennyttä maailmaa. Sai sen kiinni ja rupesi tivaamaan: ”Miksi jätit minut rannalle? Etkö muista? Me teimme sopimuksen: maailman piti muuttua minun haluamaani suuntaan!” Pohjoinen kansa kuunteli miestä. Sääli häntä. Pohjoisen kansalaiset taputtivat häntä olalle ja sanoivat hänelle: ”Oikeassa olet. Teimme väärin. Saat puolivaltakuntaa, mutta kruunua et saa, koska kuninkaista olemme saaneet kylliksemme.”
Mies jäi katkeruuden valtaan. Hän olisi halunnut kruunun. Valtakunnasta viis!
* * *
Lehtinen on loppusuoran mies.
Askel alkaa painaa, kun mennä lompsin voikukkien koristamaa tietä Hakkarissa.
Oikea polvitaive oikuttelee.
Lehtinen on loppusuoran mies.
Askel alkaa painaa, kun mennä lompsin voikukkien koristamaa tietä Hakkarissa.
Oikea polvitaive oikuttelee.
 |
| Silti, mikäs tässä on juostessa! |
 |
| Maalissa! Huomioi kellonaika. |
Ps. sykemittarin kertomaa: "2:59:35. Keskitehoinen harjoitus. Erinomaista! Tämä pitkä harjoitus kehitti lihaskestävyyttäsi sekä aerobista kuntoasi. Se kehitti myös väsymyksen sietokykyäsi."
Mitäkö opimme tästä? Emme mitään. Kiitos Hannu! Kiitos Arsene ja Arsenal! Olen kokemusta rikkaampi. Uutta matoa koukkuun Everton! ForEverton!
Kommentit