Järjen voitto tunteesta
Kultainen Keskiviikko paalutti aikojen muuttuneen. Vannoutunut penkkiurheilukansa sai viimein kaipaamansa. Hopeaa, kultaa ja voitto olympiakisojen eräästä kovimmasta ennakkosuosikista. Sami Jauhojärven tyly ankkuriosuus jää kansakunnan mieleen sukupolvikokemuksena. Mieliimme piirtyy kuva Saksan ankkuri Tim Tscharnken kivettyneistä kasvoista, kun hän kohottaa katseensa kohti eteenpäin sinkoutuvaa suomalaista Lapinkoira Mustia. Viereisellä ladulla heittää honkkeliripaskaa kilpakaverinsa Venäjän Nikita Kriukov. Tekikö Musti temppunsa tahallaan? Kiilasiko hän Tscharnken eteen tietoisena siitä, että jos miehen kanssa lähtee loppusuoran kilpasille, noutaja tulee Mustille. Omaksikin yllätyksekseni haluan ajatella niin.
Tuukka Rask seisoo maalinsa takana kiekko lavassa. Toista laitaa nuorten suomalaista lähestyy malkinia, toista ovetskinia. Pelikellossa viisi minuuttia ja osia. Suomi johtaa ottelua 3-1, mutta Suomi on sillassa. Rask on yhden miehen Salpa-linja, jonka epätoivoinen tehtävä on estää maailman kovapalkkaisimpia kiekkoilijoita matkustamasta kohti Suurta Unelmaansa olympiakultaa. Lehtereillä peliä seuraa otsa rypyssä V. Putin, Isä-Aurinkoinen. Mitä tekee Savonlinnan lahja Suomen kiekkoilulle? Ei päästä housuihin jännäkakka. Ei jäädy. Pistää kiekon omien ja vieraitten välistä rauhallisesti lipumaan kohti vastustajan päätyä.
Eivätkö nämä kaverit ole katsoneet samoja pelejä kuin minä? Mikä näitä suomalaisia vaivaa, miksi he eivät toimi niin kuin olemme toimineet. Yrittäneet hyvin, mutta hävinneet. Siksi, että he eivät pelaa tunteella. He pelaavat järjellä. Heidän pukukoppiinsa on turha tuoda ehrnrooteja tai männävuosien kultamitalisteja. Heillä on tavoite, jota kohti he menevät. Kaikki ulkopuolinen, kaikki tunteellinen, on tuon suuren tavoitteen tiellä. Mutta niin kauan, kun olemme matkalla, tekeminen on rutiininomaista. Kun ollaan maalissa, tanssitaan sukset jalassa moonwalkia. Kun ollaan maalissa, käännetään katse kohti toria.
Tuukka Rask seisoo maalinsa takana kiekko lavassa. Toista laitaa nuorten suomalaista lähestyy malkinia, toista ovetskinia. Pelikellossa viisi minuuttia ja osia. Suomi johtaa ottelua 3-1, mutta Suomi on sillassa. Rask on yhden miehen Salpa-linja, jonka epätoivoinen tehtävä on estää maailman kovapalkkaisimpia kiekkoilijoita matkustamasta kohti Suurta Unelmaansa olympiakultaa. Lehtereillä peliä seuraa otsa rypyssä V. Putin, Isä-Aurinkoinen. Mitä tekee Savonlinnan lahja Suomen kiekkoilulle? Ei päästä housuihin jännäkakka. Ei jäädy. Pistää kiekon omien ja vieraitten välistä rauhallisesti lipumaan kohti vastustajan päätyä.
Eivätkö nämä kaverit ole katsoneet samoja pelejä kuin minä? Mikä näitä suomalaisia vaivaa, miksi he eivät toimi niin kuin olemme toimineet. Yrittäneet hyvin, mutta hävinneet. Siksi, että he eivät pelaa tunteella. He pelaavat järjellä. Heidän pukukoppiinsa on turha tuoda ehrnrooteja tai männävuosien kultamitalisteja. Heillä on tavoite, jota kohti he menevät. Kaikki ulkopuolinen, kaikki tunteellinen, on tuon suuren tavoitteen tiellä. Mutta niin kauan, kun olemme matkalla, tekeminen on rutiininomaista. Kun ollaan maalissa, tanssitaan sukset jalassa moonwalkia. Kun ollaan maalissa, käännetään katse kohti toria.
Kommentit