Oy Huhdin koulu Ab
(UrSassa 15.9.2011)
Vanhan hokeman mukaan ”koulu on lapsen työtä”. Jos näin on, niin silloinhan Huhdin koulurakennus on tehdas. Vuosittain tehtaaseen otetaan keskimäärin 50–60 yksikköä raaka-ainetta, iältään noin 14-vuotiasta. Tehtaassa on noin 30 erilaista sorvia, joiden tehtävänä on muokata raaka-ainetta ja lisätä siihen ominaisuuksia. Käyttövoimana on puhe ja sitä riittää! Ajalle tyypillisesti tuotoksia tarkkaillaan tuotantoprosessin jokaisessa vaiheessa. Välitulokset julkaistaan, ei kvartaaleina, vaan peräti kvintaaleina, jolloin toiminta myös aikataulutetaan uudelleen. Prosessi on poikkeuksellisen pitkä, raaka-aineyksilöstä riippuen kolmesta kuuteen vuoteen. Mutta mitä tulee ulos?
Oy Huhdin koulu Ab:ssä tavoitteena on valmistaa pitkälle jalostettuja moniosaajia. Vimpaimiin yritetään lisätä valtavat määrät erilaisia ominaisuuksia, koska nykyajan markkinataloudessa kukaan ei tarkkaan tiedä, mille ominaisuudelle on käyttöä. Eihän olisi mitään järkeä valmistaa tuotteita, jotka jätetään lepäämään varaston hyllyille.
Valtaosin tehtaan portista uloslähtevät lopputuotteet ovat ihka aitoa priimatavaraa. Osaavia, muuntautumiskykyisiä ja ”eettisesti vastuuntuntoisia yhteiskunnan jäseniä”, kuten perusopetuslaki tavoitteeksi asettaa. Silti osalle ei olisi pahitteeksi käydä ainakin osaa prosessin eri vaiheista uudelleen läpi. Toisaalta sorvikin on joskus huonossa terässä. Ainakin tämä sorvi.
Onneksi koulu ei ole tehdas. Vähän turhan moni vimpain joutuisi hyllylle tai sinne pelättyyn ”ö-mappiin” ennen päästötodistusta. Silti koulumaailmaan kaivattaisiin välillä yrityselämän perusperiaatteita: tehokkuutta, asennetta ja määrätietoisuutta ja sitä ihka aitoa tekemisen meininkiä. Tiukka toimitusjohtaja ei kauaa katselisi sitä, kun se tietty osa ”raaka-aineesta” lonnisi nortti huulessa kesken päivän työmaalta ja leikkisi seuraavana päivänä viatonta vanhemman allekirjoittama lupalappu takataskussa.
Kaukana ovat myös ajat, jolloin koulun tarkoituksena oli karsia kulmat ja aivopestä koululaisista samannäköisiä, samanoloisia ja yhdenmukaisesti ajattelevia ”sotilaita”. Joukkuepelin ihanne on olemassa, mutta eriyttäminen on päivän sana. Opetuksen tavoitteena on varustaa lapset perustiedoilla ja -taidoilla, mutta ennen kaikkea huomioida jokaisen persoonallisuus ja erityislahjat, auttaa häntä jalostamaan niitä.
Huhdin koulu ei siis ole tehdas, eikä vankila, mutta ei myöskään hoitokoti. Koulu toteuttaa sille asetettua tehtävää, ja voin vakuuttaa, että jokainen meistä ”sorveista” yrittää parhaansa. Olennaisinta on kuitenkin raaka-aine, lapsi. Sinua varten, sinua auttamassa, me täällä olemme.
Vanhan hokeman mukaan ”koulu on lapsen työtä”. Jos näin on, niin silloinhan Huhdin koulurakennus on tehdas. Vuosittain tehtaaseen otetaan keskimäärin 50–60 yksikköä raaka-ainetta, iältään noin 14-vuotiasta. Tehtaassa on noin 30 erilaista sorvia, joiden tehtävänä on muokata raaka-ainetta ja lisätä siihen ominaisuuksia. Käyttövoimana on puhe ja sitä riittää! Ajalle tyypillisesti tuotoksia tarkkaillaan tuotantoprosessin jokaisessa vaiheessa. Välitulokset julkaistaan, ei kvartaaleina, vaan peräti kvintaaleina, jolloin toiminta myös aikataulutetaan uudelleen. Prosessi on poikkeuksellisen pitkä, raaka-aineyksilöstä riippuen kolmesta kuuteen vuoteen. Mutta mitä tulee ulos?
Oy Huhdin koulu Ab:ssä tavoitteena on valmistaa pitkälle jalostettuja moniosaajia. Vimpaimiin yritetään lisätä valtavat määrät erilaisia ominaisuuksia, koska nykyajan markkinataloudessa kukaan ei tarkkaan tiedä, mille ominaisuudelle on käyttöä. Eihän olisi mitään järkeä valmistaa tuotteita, jotka jätetään lepäämään varaston hyllyille.
Valtaosin tehtaan portista uloslähtevät lopputuotteet ovat ihka aitoa priimatavaraa. Osaavia, muuntautumiskykyisiä ja ”eettisesti vastuuntuntoisia yhteiskunnan jäseniä”, kuten perusopetuslaki tavoitteeksi asettaa. Silti osalle ei olisi pahitteeksi käydä ainakin osaa prosessin eri vaiheista uudelleen läpi. Toisaalta sorvikin on joskus huonossa terässä. Ainakin tämä sorvi.
Onneksi koulu ei ole tehdas. Vähän turhan moni vimpain joutuisi hyllylle tai sinne pelättyyn ”ö-mappiin” ennen päästötodistusta. Silti koulumaailmaan kaivattaisiin välillä yrityselämän perusperiaatteita: tehokkuutta, asennetta ja määrätietoisuutta ja sitä ihka aitoa tekemisen meininkiä. Tiukka toimitusjohtaja ei kauaa katselisi sitä, kun se tietty osa ”raaka-aineesta” lonnisi nortti huulessa kesken päivän työmaalta ja leikkisi seuraavana päivänä viatonta vanhemman allekirjoittama lupalappu takataskussa.
Kaukana ovat myös ajat, jolloin koulun tarkoituksena oli karsia kulmat ja aivopestä koululaisista samannäköisiä, samanoloisia ja yhdenmukaisesti ajattelevia ”sotilaita”. Joukkuepelin ihanne on olemassa, mutta eriyttäminen on päivän sana. Opetuksen tavoitteena on varustaa lapset perustiedoilla ja -taidoilla, mutta ennen kaikkea huomioida jokaisen persoonallisuus ja erityislahjat, auttaa häntä jalostamaan niitä.
Huhdin koulu ei siis ole tehdas, eikä vankila, mutta ei myöskään hoitokoti. Koulu toteuttaa sille asetettua tehtävää, ja voin vakuuttaa, että jokainen meistä ”sorveista” yrittää parhaansa. Olennaisinta on kuitenkin raaka-aine, lapsi. Sinua varten, sinua auttamassa, me täällä olemme.
Kommentit