Demokratia vai byrokratia?

Ymmärtääkseni kansan edustajien tehtävä on tehdä kansaa koskevia päätöksiä heidän puolestaan. Antaessani ääneni jollekulle vaaliehdokkaalle esitän hänelle toiveen: ”Uskon, että juuri sinä olisit hyvä henkilö edustamaan minua poliittisessa päätöksenteossa. Käytä lahjojasi minun puolestani.” Nyt näyttää kuitenkin siltä, että poliitikkojen tärkein tehtävä ei ole tehdä päätöksiä vaan vältellä niitä. Valitettavasti asioilla on taipumus mutkistua, jos niihin ei ajoissa tartuta. Näin on nähdäkseni käynyt esimerkiksi EU-tukipaketeissa ja monissa muissakin kysymyksissä.

Aikaisemmin ikävät päätökset ajoitettiin eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan. Se antoi mahdollisuuden siihen, että äänestäjät ehtivät unohtaa ne ja taloudellinen tilannekin ehti kohentua ja tehdä mahdolliseksi positiivisten päätösten tekemisen. Nyt poliitikot näyttävät lamaantuneen talouden tavoin. En keksi ilmiölle kuin kaksi mahdollista selitystä: joko muut eduskuntapuolueet pelkäävät perussuomalaisten rynnivän kunnanvaltuustoihin ensi vuoden kunnallisvaaleissa, jos kenkkuja päätöksiä tehdään tai sitten puolueissa on alettu seurata liian tarkasti gallupeja.

Vastuunkantaminen on usein ikävää. Joutuu tekemään ikäviä päätöksiä ja ottamaan vastaan kritiikin. Kiitos saattaa tulla pitkällä viiveellä, jos silloinkaan. Politiikassa kritiikiltä ei voi välttyä, koska aina joku ryhmä kärsii. Mutta jos päätöksiä ei tehdä, tilanne ajautuu kriisiin ja käytettävissä olevien vaihtoehtojen määrä supistuu. Kunnallisessa päätöksenteossa tämä tarkoittaa pahimmillaan sitä, että sisäministeriön tarkastaja tekee päätöksen valtuutettujen puolesta. Ehkä se jonkun valtuutetun mielestä on hyvä asia, koska tällöin syyttävä sormi osoittaa johonkin muualle. Ikävämpi seuraus kuitenkin on, että poliittisen päätöksenteon ydinajatus katoaa: valta ei enää ole kansalla ja sen edustajilla vaan virkamiehillä.