Kuriton luokka

Totuus ei ole edelleenkään kovaa valuuttaa kotimaisessa politiikassa. Vai mitä ajattelet Soinin Halla-aholle langettamasta kahden viikon erotuspäätöksestä?

Ilmeinen johtopäätös tapahtuneesta on, että Soinilla oli tarve paaluttaa aita joka suuntaan sinkoilevalle edustajakatraalleen. Halla-aho oli hyvä kohde, koska ilmeisen laajasta kannattajajoukosta huolimatta hänellä on kuitenkin enemmän vastustajia. Itse asiassa koko puolue näyttäisi varsin erilaiselta, jos Halla-aho ei olisi joukossa. Soinille saattaisi olla jopa helpotus saada ajettua mies ulos puolueesta; Halla-aho on kuitenkin puolueen toiseksi kuuluvin ääni ja ilmeinen kilpailija myös puheenjohtajalle.

Kuluneitten päivien tapahtumat osoittavat oikeiksi ne arviot, että Soinilla tulee olemaan melkoinen työ opettaessaan lapsosiaan talon ja ihmisten tavoille. Kansanedustajapaikkojen huima lisäys hankittiin protestiäänillä, mutta joka suuntaan ammuminen aiheuttaa puolueen sisäisen hajaantumisen. Kurittaessaan omiaan Soini tulee samalla etäännyttäneeksi joukkoaan kansasta, eli äänestäjistään.

Tarkkailuluokan opettaminen on raskasta puuhaa. Siksi erityisopettajien eläkeikäkin on 55 vuotta. Voin kuvitella, että Soiniakin todennäköisesti houkuttelee ajatus vetäytymisestä presidentinlinnan rauhaan.

Kommentit

Suositut tekstit