Päts, Koivisto ja sopulit
Sotia edeltävänä aikana Suomella ja Virolla oli salainen sotilaallinen sopimus, joka tunnettiin nimellä Suomen silta (kts. lisätietoa Jari Leskisen kirjasta Vaiettu Suomen silta). Sopimuksen mukaisesti maat rakensivat Suomenlahden kapeimmalle kohdalle molemmille puolille rantaa raskaat tykistöpesäkkeet. Näiden tykkien avulla kahden kääpiön oli tarkoitus sulkea suuren ja mahtavan Neuvostoliiton merivoimat pussiin Suomenlahden pohjukkaan. Moskovasta Tallinnaan tullut kirje ja vaatimus alueluovutuksista katkaisi sillan ennen aikojaan. Virolaiset nostivat kädet ylös, ja virolaisten pitkä painajainen alkoi. Lopullisen päätöksen Viron antautumisesta teki silloinen pääministeri Konstantin Päts. Miehityksen aikana Päts karkoitettiin Siperiaan, jossa hän kuoli vuonna 1940. Virolaisille Päts oli paitsi sankaripresidentti ja neuvostomiehityksen marttyyri.
Vuonna 2002 Martti Turtola teki Konstantin Pätsin presidenttikaudesta varsin kriittisen kirjan. Turtola esitti näkemyksen, jonka mukaan Pätsistä tuli antautumisen jälkeen Kremlin sätkynukke, joka taivutteli virolaiset alistumaan Neuvostoliiton käskyvaltaan. Turtolan kirjasta ei Suomessa noussut kummmoistakaan kohua, mutta virolaisille Suomen Viro-instituutin johtaja Turtola oli tästä lähtien punainen vaate.
Vuosi sitten toimittaja Leena Hietanen julkaisi niin ikään kirjan, joka synnytti kohun lähinnä Suomenlahden eteläpuolella. Kirjassaan Viron kylmä sota Hietanen nosti esille Viron venäläisten oikeudettoman aseman (eivät mm. saa äänestää) rinnastaen venäläisten aseman Virossa mustien asemaan apartheidin aikaisessa Etelä-Afrikassa. Kovinta kritiikkiä Hietanen sai muuan Sofi Oksaselta.
Viime maanantaina (23.3.) Helsingissä julkaistiin Oksasen ja Imbi Pajun yhdessä kirjoittama teos Kaiken takana oli pelko. Kirjassa tekijät käsittelevät Viron synkkiä vaiheita neuvostomiehityksen aikana. Kirjan julkaisutilaisuudessa suomalaistoimittajien huomio ei keskittynyt kirjan varsinaiseen aiheeseen, vaan kysymykseen siitä, ovatko virolaiset katkeria suomalaisille siitä, että virallinen Suomi ei antanut merkittävämpää poliittista tukea Virolle vaikeassa itsenäisyystaistelussa. Saatuaan johdatteleviin kysymyksiinsä haluamansa vastauksen, sopulitoimittajat ovat itseään säästämättä keränneet tavallisen kansan ja esilletyöntyvien "asiantuntijoiden" kannanottoja, joissa on tuomittu presidentti Koivisto pelkuriksi ja vaadittu julkista anteeksipyyntöä kahden vuosikymmenen aikaisista asioista. Vanha kaukopartiomies ei ole anteeksipyyntöön taipunut.
Olenko vainoharhainen, kun aistin ilmassa paitsi tekemällätehtyä mediakohua niin myös koston makua? Kaikki edellä mainittu todistaa, että Finlandiavoittajakin on vain ihminen. Eniten lankaan on lentänyt Suomen kansa. "Kohu" on osoittanut, miten kehno on aikalaistemme historiallinen ymmärrys ja kuinka huonosti kansa osaa lukea mediaa. On helppo olla Teräsmies, kun tilanne on lauennut kaksi vuosikymmentä sitten ja Siperian karhukaan ei ole juuri tällä hetkellä hengittämässä niskaan.
Vuonna 2002 Martti Turtola teki Konstantin Pätsin presidenttikaudesta varsin kriittisen kirjan. Turtola esitti näkemyksen, jonka mukaan Pätsistä tuli antautumisen jälkeen Kremlin sätkynukke, joka taivutteli virolaiset alistumaan Neuvostoliiton käskyvaltaan. Turtolan kirjasta ei Suomessa noussut kummmoistakaan kohua, mutta virolaisille Suomen Viro-instituutin johtaja Turtola oli tästä lähtien punainen vaate.
Vuosi sitten toimittaja Leena Hietanen julkaisi niin ikään kirjan, joka synnytti kohun lähinnä Suomenlahden eteläpuolella. Kirjassaan Viron kylmä sota Hietanen nosti esille Viron venäläisten oikeudettoman aseman (eivät mm. saa äänestää) rinnastaen venäläisten aseman Virossa mustien asemaan apartheidin aikaisessa Etelä-Afrikassa. Kovinta kritiikkiä Hietanen sai muuan Sofi Oksaselta.
Viime maanantaina (23.3.) Helsingissä julkaistiin Oksasen ja Imbi Pajun yhdessä kirjoittama teos Kaiken takana oli pelko. Kirjassa tekijät käsittelevät Viron synkkiä vaiheita neuvostomiehityksen aikana. Kirjan julkaisutilaisuudessa suomalaistoimittajien huomio ei keskittynyt kirjan varsinaiseen aiheeseen, vaan kysymykseen siitä, ovatko virolaiset katkeria suomalaisille siitä, että virallinen Suomi ei antanut merkittävämpää poliittista tukea Virolle vaikeassa itsenäisyystaistelussa. Saatuaan johdatteleviin kysymyksiinsä haluamansa vastauksen, sopulitoimittajat ovat itseään säästämättä keränneet tavallisen kansan ja esilletyöntyvien "asiantuntijoiden" kannanottoja, joissa on tuomittu presidentti Koivisto pelkuriksi ja vaadittu julkista anteeksipyyntöä kahden vuosikymmenen aikaisista asioista. Vanha kaukopartiomies ei ole anteeksipyyntöön taipunut.
Olenko vainoharhainen, kun aistin ilmassa paitsi tekemällätehtyä mediakohua niin myös koston makua? Kaikki edellä mainittu todistaa, että Finlandiavoittajakin on vain ihminen. Eniten lankaan on lentänyt Suomen kansa. "Kohu" on osoittanut, miten kehno on aikalaistemme historiallinen ymmärrys ja kuinka huonosti kansa osaa lukea mediaa. On helppo olla Teräsmies, kun tilanne on lauennut kaksi vuosikymmentä sitten ja Siperian karhukaan ei ole juuri tällä hetkellä hengittämässä niskaan.
Kommentit