Use the Force

Star wars-trilogia oli lapsuuteni suosikkielokuvia. Tarkoitan tietysti niitä 80-luvun taitteen kolmea elokuvaa, enkä näitä myöhemmin syntyneitä rahastuskoneita. Elokuvissa seikkaili Luke Skywalker, Han Solo ja prinsessa Leia. Heitä oli vastassa "langennut enkeli" Pimeyden lordi Darth Vader. Luke oli jedi-ritari, jolla oli yliluonnollisia kykyjä. Hän kykeni ajatusten voimalla nostamaan vaikka taistelualuksen suosta! Kyvystä puhuttiin Voimana (the Force).

Tämä lapsuuttani leimaava elokuva tulee aina mieleeni, kun kuulen aikamme muotitermin "voimaannuttaa" (toisinaan asussa "voimaantua"). Ymmärrän termin niin, että sillä tarkoitetaan ihmisessä olevien piilevien voimavarojen saamisesta käyttöön. Käytännössä siis juuri sitä samaa Voimaa, mikä teki tavallisen oloisesta puhevikaisesta Lukesta erityisen - jedi-ritarin.

Vaikka tähtien sota-trilogia oli lapsuuttani leimaava suuri elokuvateos, minulla alkaa nykyään sappi kiehua, kun kuulen termin. Nuorelle pojalle elokuva loi ajatuksen ihailtavasta yli-ihmisyydestä. Uskoin, että olen erilainen ja kykenen ihmetekoihin, kunhan vain löydän oman Voimani. Vasta nyt varhaiskeski-ikäisenä kykenen tunnustamaan, että olen ihan tavallinen ihminen, enkä yhtään sen yli.

Tavallisuuden toteaminen oli kivulias prosessi, kuten niin usein henkisen puolen sairaudet ovat. Minun täytyi löytää oma rajallisuuteni. Omat rajani löytääkseni minun oli mentävä rajalle asti. Väsyä ja uupua. Minun täytyi luopua myös uupumisesta toipumisen toivosta. Vasta sen jälkeen olin valmis tulemaan terveeksi, tavalliseksi.

Nykyään olen kiitollinen tavallisuudestani. Koska olen ihan vain oma itseni, minulta ei myöskään voida odottaa ihmetekoja. Läheisimmilleni parantumiseni on ollut helpotus, koska yli-ihmistä on vaikea saada pysähtymään. Yli-ihminen on olemassa vain tekemällä ja suorittamalla, tavoittelemalla taivaita. Tavallisen ihmisen on pakko olla paikalla. Hän on saavutettavissa.