Everton FC
Miksi varhaiskeski-ikäinen mies seuraa päivittäin vierasmaalaisen jalkapallojoukkueen tekemisiä ja jännittää sydän syrjällä otteluiden aikana kuinka käy? Miksi hän pukeutuu julkisella paikalla kyseisen seuran asuun ja katsoo kulmiensa alta toisia samanlaisia, jolla sattuu olemaan väärän seuran varusteet. Jos naisväeltä kysytään asiaan rehellistä mielipidetttä, valtaosa pitäisi oireita selvänä merkkinä lahosta vintistä.
Täytyy myöntää, että kysymys on vaivannut toisinaan itseänikin. Olen miettinyt, miltä tuntuisi, jos ei olisi kyseistä "harrastusta". Tähän tulokseen olen tullut...
Olen perusluonteeltani hyvin tiedostava ja vastuuntuntoinen. Koska seuraan tarkasti aikaani, tunnen suuren osan valveillaoloajasta joka suurta huolta tai syyllisyyttä eri asioista.
Tunnen syyllisyyttä siitä, että purin kiukkuani ja väsymystäni lapsiimme. Tunnen syyllisyyttä siitä, että ajan jokainen arkipäivä 125 kilometriä saastuttavalla autolla. Tunnen syyllisyyttä siitä, että elän vauraassa maassa ja minulla on sen ansiosta mahdollisuus valikoida mitä syön. Syyllisyys painaa minua siksikin, että en kanna vastuuta lähiseurakuntani vapaaehtoistoiminnassa.
Sen lisäksi, että tunnen syyllisyyttä, olen huolissani monista asioista: lasteni, vaimoni ja muiden läheisteni terveydestä, rahojen riittävyydestä, asunnon ja saastuttavan automme kunnosta, väestön ikääntymisestä, maaseudun autioitumisesta, talouskasvun hidastumisesta, jäätiköiden sulamisesta, Afrikan aids-ongelmasta, Irakin pommi-iskuista jne, jne. Itse asiassa huomaan jokaisen uutislähetyksen jälkeen olevani huolissani jostakin uudesta asiasta!
Kun on koko ajan joko huolissaan tai tuntee jostakin asiasta syyllisyyttä, alkaa päähän sattumaan. Silloin avaan internetin ja luen manageri David Moyesin ajatuksia seuraavasta vastustajasta tai etsin tietoa toffeemiesten australialaisen keskikenttäpelaajan Tim Cahillin paranemisennusteesta. Myönnän auliisti, että pakenen. Muita pakopaikkoja ei liiemmin ole, koska en käytä paljon alkoholia, en seuraa yhtään tv-sarjaa, eikä minulla ole mahdollisuutta lähteä rentouttavalle juoksulenkille aina kun haluan.
Jos en olisi toffeemies, joutuisin luultavasti käyttämään vielä enemmän särkylääkkeitä kuin nykyisin. Jos minulla ei olisi tätä heikkoutta, joutuisin suhtautumaan itseeni ja elämääni vielä vakavammin kuin nykyisin, enkä tiedä, olisiko se hyväksi lähimmäisillenikään, koska on vaikeaa elää sellaisen ihmisen kanssa, jotka keskittyvät murehtimiseen 24/7.
Itse asiassa ihmettelen, kuinka sellaiset ihmiset selviytyvät, joilla ei ole mitään pakopaikkaa. Sellaisille ihmisille suosittelen vierailemista Everton FC:n kotisivuilla. Se on joukkue, johon suomalaisen on helppo samaistua.
Menestys on visusti karttanut Goodison Parkia, mutta joukkue on sinnitellyt pääsarjassa suurin piirtein pidempään kuin mikään muu. Rahaa ei varakkaisiin seuroihin verrattuna liiemmin ole, mutta sitä tunnetta. Ah! Seuran tunnuslause "Nil satis, nisi optimum" tarkoittaa vapaasti suomennettuna "vain paras on riittävän hyvää".
Seuran perustivat muuten liverpoolilaisen metodistiseurakunnan aktiivit vuonna 1878. Seuran uljaassa logossa on kuvattu vuonna 1787 rakennettu Rubertin torni, jonne pahantekijät suljettiin yöksi odottamaan tuomiotaan.
Täytyy myöntää, että kysymys on vaivannut toisinaan itseänikin. Olen miettinyt, miltä tuntuisi, jos ei olisi kyseistä "harrastusta". Tähän tulokseen olen tullut...
Olen perusluonteeltani hyvin tiedostava ja vastuuntuntoinen. Koska seuraan tarkasti aikaani, tunnen suuren osan valveillaoloajasta joka suurta huolta tai syyllisyyttä eri asioista.
Tunnen syyllisyyttä siitä, että purin kiukkuani ja väsymystäni lapsiimme. Tunnen syyllisyyttä siitä, että ajan jokainen arkipäivä 125 kilometriä saastuttavalla autolla. Tunnen syyllisyyttä siitä, että elän vauraassa maassa ja minulla on sen ansiosta mahdollisuus valikoida mitä syön. Syyllisyys painaa minua siksikin, että en kanna vastuuta lähiseurakuntani vapaaehtoistoiminnassa.
Sen lisäksi, että tunnen syyllisyyttä, olen huolissani monista asioista: lasteni, vaimoni ja muiden läheisteni terveydestä, rahojen riittävyydestä, asunnon ja saastuttavan automme kunnosta, väestön ikääntymisestä, maaseudun autioitumisesta, talouskasvun hidastumisesta, jäätiköiden sulamisesta, Afrikan aids-ongelmasta, Irakin pommi-iskuista jne, jne. Itse asiassa huomaan jokaisen uutislähetyksen jälkeen olevani huolissani jostakin uudesta asiasta!
Kun on koko ajan joko huolissaan tai tuntee jostakin asiasta syyllisyyttä, alkaa päähän sattumaan. Silloin avaan internetin ja luen manageri David Moyesin ajatuksia seuraavasta vastustajasta tai etsin tietoa toffeemiesten australialaisen keskikenttäpelaajan Tim Cahillin paranemisennusteesta. Myönnän auliisti, että pakenen. Muita pakopaikkoja ei liiemmin ole, koska en käytä paljon alkoholia, en seuraa yhtään tv-sarjaa, eikä minulla ole mahdollisuutta lähteä rentouttavalle juoksulenkille aina kun haluan.
Jos en olisi toffeemies, joutuisin luultavasti käyttämään vielä enemmän särkylääkkeitä kuin nykyisin. Jos minulla ei olisi tätä heikkoutta, joutuisin suhtautumaan itseeni ja elämääni vielä vakavammin kuin nykyisin, enkä tiedä, olisiko se hyväksi lähimmäisillenikään, koska on vaikeaa elää sellaisen ihmisen kanssa, jotka keskittyvät murehtimiseen 24/7.
Itse asiassa ihmettelen, kuinka sellaiset ihmiset selviytyvät, joilla ei ole mitään pakopaikkaa. Sellaisille ihmisille suosittelen vierailemista Everton FC:n kotisivuilla. Se on joukkue, johon suomalaisen on helppo samaistua.
Menestys on visusti karttanut Goodison Parkia, mutta joukkue on sinnitellyt pääsarjassa suurin piirtein pidempään kuin mikään muu. Rahaa ei varakkaisiin seuroihin verrattuna liiemmin ole, mutta sitä tunnetta. Ah! Seuran tunnuslause "Nil satis, nisi optimum" tarkoittaa vapaasti suomennettuna "vain paras on riittävän hyvää".
Seuran perustivat muuten liverpoolilaisen metodistiseurakunnan aktiivit vuonna 1878. Seuran uljaassa logossa on kuvattu vuonna 1787 rakennettu Rubertin torni, jonne pahantekijät suljettiin yöksi odottamaan tuomiotaan.
Kommentit