Sittenkin oikea tulos
Sauli Niinistön ylivoima oli häkellyttävää. Vai oliko sittenkään? Vahvimman haastajan Pekka Haaviston kampanjasta oli alusta lähtien puhti pois. Minulle ei ainakaan selvinnyt, millä tavalla Haaviston linja olisi poikennut Niinistön linjasta. Oliko Haavisto muuttunut Niinistöksi vai päin vastoin?Tuntui jopa siltä, että Haavisto ei ollut enää itsekkään järin innostunut presidenttiydestä. Sikäli vaali palveli hänen kannaltaan tarkoitusta, että Haavistoa on jatkossa vaikea sivuuttaa ulkoministerispekulaatioissa.
Keskustalle presidentinvaalit olivat täysi katastrofi. Ehdokkaassa ei ollut mitään vikaa. Matti Vanhanen on erinomainen asiapoliitikko, mutta valitettavasti nyky-Suomessa se ei riitä. Mattia olisi ollut vaikea kuvitella pipolätkää pelaamassa. Hän ei ole missään vaiheessa tuonut persoonaansa esille. Hänelle politiikka on strictly business ja tässä ajassa that´s not enough.
Paavo Väyrynen sai niin paljon ääniä, että hänestä tulee ongelma jos ja kun hän palaa eduskuntaan. Keskusta johtaa hallitusta, joka on ottanut tavoitteekseen kestävyysvajeen oikaisun. Hallituksella on näyttöä, että harjoitettu politiikka on purrut, koska talous kasvaa (kaikkien yllätykseksi). Gallupeissa Keskusta kuitenkin kyntää. Onko niin, että kansa ei näe näiden kahden välistä yhteyttä? Luulen, että Keskustan sisällä alkaa muodostua Sipilän vastainen oppositio. Paavo Väyrynen tulee lisäämään tätä fraktiota, koska hän osaa maanitella puolelleen vanhoja voimia.
Tuula Haatainen on erinomainen poliitikko. Minulle valkeni kuitenkin vasta eilen illalla, mihin demarit pyrkivät. He yrittivät herättää eloon tarjahalos-ilmiön pistämälläHaataisen suuhun sellaisia asioita kuin naisten oikeudet ja tasa-arvon. Tärkeitä tavoitteita, mutta Haatainen ei ole Halonen. Haataisella ei ole minkäänlaista ulkopoliittista näyttöä. Jos kyseessä olisi koe-essee, kirjoittaisin marginaaliin, että "Et vastannut kysymykseen!" Millaista olisi ollut Haataisen johdolla toteutettu ulkopolitiikka?
Kirjoitin lauantaiaamuna Facebookiin, että "ehdolla olevista kuusi on osoittanut kykynsä ajatella presidentillisesti". Toinen näistä ei-presidentillisistä oli Merja Kyllönen. Suomen kaltaisella maalla ei ole varaa pasifistipresidenttiin. Hänen puheensa siitä, että Venäjä ei ole minkäänlainen uhka ja kuinka meidän pitää pysyä kaikkien liittoumien ulkopuolella, eikä armeijan tarvitse harjoitella, osoittavat paitsi historian ymmärryksen puutetta niin jopa presidentti-instituution halveksuntaa. Presidentillä pitää olla realistinen kuva Suomen geopoliittisesta asemasta ja vankka näkemys siitä, miten turvaamme maamme nyt ja jatkossa.
Laura Huhtasaaren kannatus ei ollut minulle yllätys. Itse asiassa ennustelin korkeampaakin lukemaa. Huhtasaari joutui vaalikampanjan aikana moneen kertaan lujille, koska hänen perussuomalainen logiikkansa on kuin emmental-juusto. Pysäytämme maahanmuuton irroittautumalla EU:sta jne. Vastaehdokkaat olivat sopineet, että eivät tartu Huhtasaaren typeriin lausuntoihin, koska eivät halua millään tavalla nostaa häntä. Näin jälkeenpäin tuntuu siltä, että olisi sittenkin kannattanut. Näyttää siltä, että aika monelle äänestäjälle Huhtasaari oli varteenotettava ehdokas muiden joukossa.
Sauli Niinistö on osoittanut kykynsä presidenttinä. Noin suuri kannatus ei jätä mitään sijaa spekulaatioille. Ulkopolitiikan osalta Niinistö jatkaa hyväksi havaitsemallaan linjalla pyrkien pitämään tiiviit yhteydet meidän kannaltamme tärkeimpiin toimijoihin. Mielenkiintoista on, miten hän jatkossa vaikuttaa sisäpolitiikkaan. Epäilen nimittäin, että nyt häntä eivät valtaoikeudet tai niiden puute enää pidättele. Uskoisin, että myös nykyhallitus tulee saamaan Niinistöstä tukijan loppukaudekseen. Henkilökohtaisesti toivon, että hän todella ottaa agendalleen ilmastonmuutoksen.
Jään kaipaamaan presidentinvaaleja. Kuluneiden viikkojen aikana kahvipöydissä on puhuttu Suomen suunnasta. Tulevissa vaaleissa se näkymä ei ole yhtä vahva. Perspektiivi on kapeampi ja sisäpoliittinen. Sokeudumme jälleen sille, että tosiasiassa Suomen kannalta olennaisimmat asiat tapahtuvat maamme rajojen ulkopuolella.
Keskustalle presidentinvaalit olivat täysi katastrofi. Ehdokkaassa ei ollut mitään vikaa. Matti Vanhanen on erinomainen asiapoliitikko, mutta valitettavasti nyky-Suomessa se ei riitä. Mattia olisi ollut vaikea kuvitella pipolätkää pelaamassa. Hän ei ole missään vaiheessa tuonut persoonaansa esille. Hänelle politiikka on strictly business ja tässä ajassa that´s not enough.
Paavo Väyrynen sai niin paljon ääniä, että hänestä tulee ongelma jos ja kun hän palaa eduskuntaan. Keskusta johtaa hallitusta, joka on ottanut tavoitteekseen kestävyysvajeen oikaisun. Hallituksella on näyttöä, että harjoitettu politiikka on purrut, koska talous kasvaa (kaikkien yllätykseksi). Gallupeissa Keskusta kuitenkin kyntää. Onko niin, että kansa ei näe näiden kahden välistä yhteyttä? Luulen, että Keskustan sisällä alkaa muodostua Sipilän vastainen oppositio. Paavo Väyrynen tulee lisäämään tätä fraktiota, koska hän osaa maanitella puolelleen vanhoja voimia.
Tuula Haatainen on erinomainen poliitikko. Minulle valkeni kuitenkin vasta eilen illalla, mihin demarit pyrkivät. He yrittivät herättää eloon tarjahalos-ilmiön pistämälläHaataisen suuhun sellaisia asioita kuin naisten oikeudet ja tasa-arvon. Tärkeitä tavoitteita, mutta Haatainen ei ole Halonen. Haataisella ei ole minkäänlaista ulkopoliittista näyttöä. Jos kyseessä olisi koe-essee, kirjoittaisin marginaaliin, että "Et vastannut kysymykseen!" Millaista olisi ollut Haataisen johdolla toteutettu ulkopolitiikka?
Kirjoitin lauantaiaamuna Facebookiin, että "ehdolla olevista kuusi on osoittanut kykynsä ajatella presidentillisesti". Toinen näistä ei-presidentillisistä oli Merja Kyllönen. Suomen kaltaisella maalla ei ole varaa pasifistipresidenttiin. Hänen puheensa siitä, että Venäjä ei ole minkäänlainen uhka ja kuinka meidän pitää pysyä kaikkien liittoumien ulkopuolella, eikä armeijan tarvitse harjoitella, osoittavat paitsi historian ymmärryksen puutetta niin jopa presidentti-instituution halveksuntaa. Presidentillä pitää olla realistinen kuva Suomen geopoliittisesta asemasta ja vankka näkemys siitä, miten turvaamme maamme nyt ja jatkossa.
Laura Huhtasaaren kannatus ei ollut minulle yllätys. Itse asiassa ennustelin korkeampaakin lukemaa. Huhtasaari joutui vaalikampanjan aikana moneen kertaan lujille, koska hänen perussuomalainen logiikkansa on kuin emmental-juusto. Pysäytämme maahanmuuton irroittautumalla EU:sta jne. Vastaehdokkaat olivat sopineet, että eivät tartu Huhtasaaren typeriin lausuntoihin, koska eivät halua millään tavalla nostaa häntä. Näin jälkeenpäin tuntuu siltä, että olisi sittenkin kannattanut. Näyttää siltä, että aika monelle äänestäjälle Huhtasaari oli varteenotettava ehdokas muiden joukossa.
Sauli Niinistö on osoittanut kykynsä presidenttinä. Noin suuri kannatus ei jätä mitään sijaa spekulaatioille. Ulkopolitiikan osalta Niinistö jatkaa hyväksi havaitsemallaan linjalla pyrkien pitämään tiiviit yhteydet meidän kannaltamme tärkeimpiin toimijoihin. Mielenkiintoista on, miten hän jatkossa vaikuttaa sisäpolitiikkaan. Epäilen nimittäin, että nyt häntä eivät valtaoikeudet tai niiden puute enää pidättele. Uskoisin, että myös nykyhallitus tulee saamaan Niinistöstä tukijan loppukaudekseen. Henkilökohtaisesti toivon, että hän todella ottaa agendalleen ilmastonmuutoksen.
Jään kaipaamaan presidentinvaaleja. Kuluneiden viikkojen aikana kahvipöydissä on puhuttu Suomen suunnasta. Tulevissa vaaleissa se näkymä ei ole yhtä vahva. Perspektiivi on kapeampi ja sisäpoliittinen. Sokeudumme jälleen sille, että tosiasiassa Suomen kannalta olennaisimmat asiat tapahtuvat maamme rajojen ulkopuolella.
Kommentit