Toistuuko Tragedia pronssiottelussa?
Tässä vaiheessa penkkiurheilijan mieleen hiipii kylmäävä aatos: onko elämää MM-kisojen jälkeen. Mitä mahtavat ajatella kisoihin osallistuvat jalkapalloilijat? Monelle kisat ovat olleet uran huipentuma. Tapahtuma, jota on kenties odotettu palavasti vuosi toisen perään. Näin on varsinkin Brasilian pelaajilla, joiden ei ennen turnausta tarvinnut taistella tietään turnaukseen, mutta jotka ovat saaneet tuta kotiväen asettamat käsittämättömät paineet.
Mikä meni vikaan Scolari?
Hollanti-Argentiina oli MM-kisahistoriaa vähänkin seuranneille juuri sitä, mitä saattoi odottaa. Kumpikaan joukkue ei halunnut ottaa pienintäkään riskiä, koska riskinotto tällä tasolla tunnetusti kostautuu. Brasilia-Saksa-ottelu sitä vastoin oli jotakin, mitä kukaan ei osannut odottaa. Ottelussa tiivistyi ainakin kolme tekijää: kotijoukkueen niskaan kasatut paineet ja niistä johtuva joukkueen ylilatautuminen ottelun alussa, Brasilian joukkueen huono organisointi ja kolmantena saksalainen tehokkuus.
Totesin aamupäivällä eräälle tunnetulle jalkapallomiehelle (Rami Niemiselle), että jos Saksa tekee ensimmäisen maalin, peli voidaan viheltää poikki saman tien. Oikeassa olin. Mullerin maalin jälkeen Brasilia yritti kuitata tilanteen nopealla tasoitusmaalilla. David Luiz irtosi puolustuslinjasta ja aloitti itselleen tyypillisen ylipelaamisen. Mielenkiintoinen kysymys kuuluu, tekikö hän näin valmentaja Scolarin käskystä vai omasta halustaan? Joka tapauksessa Saksa käytti tilanteen hyväksi käsittämättömän tehokkaasti. Kuinka monta kertaa Julio Cesar itse asiassa ottelun aikana torjui? Ei kovinkaan monta. Pallo löysi tiensä verkon perukoille kliinisen, so. saksalaisen, viimeistelyn tuloksena ja loppu on suorastaan surkuhupaisaa historiaa tai olisi, jos kyseessä olisi ollut Brasilian sijaan Suomi, mutta koska se oli Brasilia, kyseessä on Tragedia isolla T:llä.
Tunnemuistiini jäikin ottelusta kaksi jälkeä: tv-kameran katsomosta poimima kelta-vihreään kuosiin sonnustautunut lohduttomasti itkenyt pieni poika, joka puristi nyrkissään kotijoukkueen lippua. Ja tilanne ottelun jälkeen. Olisi voinut kuvitella, että saksalaiset juhlivat täydellistä otteluaan sydämensä pohjasta. Mutta niin EI käynyt. Saksalaiset lohduttivat brasilialaisia ikäänkuin pyytäen anteeksi julmaa esitystään. Se oli omasta mielestäni yksi suurimmista hetkistä lajihistoriassa. Siinä tilanteessa näkyi, mistä on kysymys. Jalkapallon ja yleensä urheilun tarkoitus on tuottaa iloa ja positiivista sisältöä elämään. Tuon teurastuksen jälkeen, saksalaiset eivät voineet juhlia, koska olisivat tanssineet nujertamiensa vastustajien haudoilla.
Tämän päivän pronssiottelussa suuri kysymys kuuluu, ovatko brassin oppineet tappiostaan mitään? Hollanti on Saksan tavoin erinomaisen hyvin valmennettu joukkue, joka kykenee käyttämään hyväksi vastustajan virheet. Tämänkin ottelun suhteen todennäköisesti pätee sama logiikka: Brasilian täytyy tehdä ensimmäinen maali.
Mikä meni vikaan Scolari?
Hollanti-Argentiina oli MM-kisahistoriaa vähänkin seuranneille juuri sitä, mitä saattoi odottaa. Kumpikaan joukkue ei halunnut ottaa pienintäkään riskiä, koska riskinotto tällä tasolla tunnetusti kostautuu. Brasilia-Saksa-ottelu sitä vastoin oli jotakin, mitä kukaan ei osannut odottaa. Ottelussa tiivistyi ainakin kolme tekijää: kotijoukkueen niskaan kasatut paineet ja niistä johtuva joukkueen ylilatautuminen ottelun alussa, Brasilian joukkueen huono organisointi ja kolmantena saksalainen tehokkuus.
Totesin aamupäivällä eräälle tunnetulle jalkapallomiehelle (Rami Niemiselle), että jos Saksa tekee ensimmäisen maalin, peli voidaan viheltää poikki saman tien. Oikeassa olin. Mullerin maalin jälkeen Brasilia yritti kuitata tilanteen nopealla tasoitusmaalilla. David Luiz irtosi puolustuslinjasta ja aloitti itselleen tyypillisen ylipelaamisen. Mielenkiintoinen kysymys kuuluu, tekikö hän näin valmentaja Scolarin käskystä vai omasta halustaan? Joka tapauksessa Saksa käytti tilanteen hyväksi käsittämättömän tehokkaasti. Kuinka monta kertaa Julio Cesar itse asiassa ottelun aikana torjui? Ei kovinkaan monta. Pallo löysi tiensä verkon perukoille kliinisen, so. saksalaisen, viimeistelyn tuloksena ja loppu on suorastaan surkuhupaisaa historiaa tai olisi, jos kyseessä olisi ollut Brasilian sijaan Suomi, mutta koska se oli Brasilia, kyseessä on Tragedia isolla T:llä.
Tunnemuistiini jäikin ottelusta kaksi jälkeä: tv-kameran katsomosta poimima kelta-vihreään kuosiin sonnustautunut lohduttomasti itkenyt pieni poika, joka puristi nyrkissään kotijoukkueen lippua. Ja tilanne ottelun jälkeen. Olisi voinut kuvitella, että saksalaiset juhlivat täydellistä otteluaan sydämensä pohjasta. Mutta niin EI käynyt. Saksalaiset lohduttivat brasilialaisia ikäänkuin pyytäen anteeksi julmaa esitystään. Se oli omasta mielestäni yksi suurimmista hetkistä lajihistoriassa. Siinä tilanteessa näkyi, mistä on kysymys. Jalkapallon ja yleensä urheilun tarkoitus on tuottaa iloa ja positiivista sisältöä elämään. Tuon teurastuksen jälkeen, saksalaiset eivät voineet juhlia, koska olisivat tanssineet nujertamiensa vastustajien haudoilla.
Tämän päivän pronssiottelussa suuri kysymys kuuluu, ovatko brassin oppineet tappiostaan mitään? Hollanti on Saksan tavoin erinomaisen hyvin valmennettu joukkue, joka kykenee käyttämään hyväksi vastustajan virheet. Tämänkin ottelun suhteen todennäköisesti pätee sama logiikka: Brasilian täytyy tehdä ensimmäinen maali.
Kommentit