Matkalla ylös vai alas?
Kirjoitin ylioppilaaksi Neuvostoliiton vedellessä viimeisiä henkosiaan vuonna 1991. Olin sukuni ensimmäinen ylioppilas. Ylioppilaaksi pääsyäni pidettiin pienenä ihmeenä. Vanhempani totesivat useampaan otteeseen, että eivät tiedä keneltä poika on "tuon kaiken perinyt". Asemoiduin sukuni reunamalle omalaatuiseksi oman tien kulkijaksi, jolla ei pysy kitara tai kirves kädessä, mutta joka puhuu herran lailla.
Yliopistoon pääsyni taisi loksauttaa leuat vielä useammalta. Siinä vaiheessa kaikille oli jo täysin selvää, että olin kummajainen, outo lintu. Sukulaisten kaino toive oli, että jossain vaiheessa "tulisin järkiini" tai "löytäisin jonkin kunnon" ammatin, kuten paperityöntekijän tai putkimiehen uran. Niin ei käynyt. Löysin itseni yliopistolta ja opettajakoulutuslaitokselta.
En siis saanut perintönä akateemista asennemaailmaa ja kasvatusta, mutta sain ajatuksen siitä, että ahkeruus palkitaan. Että kukin saa, mitä hänelle kuuluu. Tosin sivulauseessa annettiin ymmärtää, että herra (tässä tapauksessa "herra" pienellä) voi koska tahansa todeta työni kelvottomaksi ja halutessaan potkia minut pellolle kuin Laurilan Anttoon Pohjantähdessä.
Herraa ei minusta tullut. Ei sen puoleen herravihaajaakaan. Akateeminen koulutus antoi mahdollisuuden nousta henkisesti kuusen oksalle vaikka tämä nousu ei lompakkoani kasvattanutkaan. Näköalapaikaltani Suomen historian maisterina opin etsimään ajassa tapahtuvia kehityslinjoja. Opin ymmärtämään julmia tehtaanomistajia ja muita porvareita. Opin näkemään, miksi poliittiset päätöksentekijät tekivät päätöksiä, jotka ensi alkuun näyttivät vain huonontavan kansan olosuhteita. Opin ymmärtämään, että se ei johtunut heistä, vaan ympärillä olevista olosuhteista. Ne pakottivat tekemään ikäviä päätöksiä, jotta kansan enemmistöllä menisi pitkällä tähtäimellä paremmin. Ja kun tällä hyvin toimeentulevilla menisi paremmin, heidän saavutuksiaan (rahojaan) laitettaisiin yleisesti jakoon verojärjestelmän kautta.
Miksikö kirjoitan tästä nyt? Siksi, että lapset perivät aikuisiltaan asenteita. Jos vanhempi ei ole koulutettu, hän väheksyy sen merkitystä. Jos lapselle annetaan täysi vapaus tehdä koulutukseen liittyviä valintoja, ei-akateemisten lapset valitsevat toisin kuin akateemiset. Asenteen lisäksi periytyy asema: oletko "sorrettu" vai "sortaja" vai onko maamme jatkossakin mahdollisuuksien maa sellaisille "potentiaalisille putkimiehille", joita ei ala kiinnosta?
Yliopistoon pääsyni taisi loksauttaa leuat vielä useammalta. Siinä vaiheessa kaikille oli jo täysin selvää, että olin kummajainen, outo lintu. Sukulaisten kaino toive oli, että jossain vaiheessa "tulisin järkiini" tai "löytäisin jonkin kunnon" ammatin, kuten paperityöntekijän tai putkimiehen uran. Niin ei käynyt. Löysin itseni yliopistolta ja opettajakoulutuslaitokselta.
En siis saanut perintönä akateemista asennemaailmaa ja kasvatusta, mutta sain ajatuksen siitä, että ahkeruus palkitaan. Että kukin saa, mitä hänelle kuuluu. Tosin sivulauseessa annettiin ymmärtää, että herra (tässä tapauksessa "herra" pienellä) voi koska tahansa todeta työni kelvottomaksi ja halutessaan potkia minut pellolle kuin Laurilan Anttoon Pohjantähdessä.
Herraa ei minusta tullut. Ei sen puoleen herravihaajaakaan. Akateeminen koulutus antoi mahdollisuuden nousta henkisesti kuusen oksalle vaikka tämä nousu ei lompakkoani kasvattanutkaan. Näköalapaikaltani Suomen historian maisterina opin etsimään ajassa tapahtuvia kehityslinjoja. Opin ymmärtämään julmia tehtaanomistajia ja muita porvareita. Opin näkemään, miksi poliittiset päätöksentekijät tekivät päätöksiä, jotka ensi alkuun näyttivät vain huonontavan kansan olosuhteita. Opin ymmärtämään, että se ei johtunut heistä, vaan ympärillä olevista olosuhteista. Ne pakottivat tekemään ikäviä päätöksiä, jotta kansan enemmistöllä menisi pitkällä tähtäimellä paremmin. Ja kun tällä hyvin toimeentulevilla menisi paremmin, heidän saavutuksiaan (rahojaan) laitettaisiin yleisesti jakoon verojärjestelmän kautta.
Miksikö kirjoitan tästä nyt? Siksi, että lapset perivät aikuisiltaan asenteita. Jos vanhempi ei ole koulutettu, hän väheksyy sen merkitystä. Jos lapselle annetaan täysi vapaus tehdä koulutukseen liittyviä valintoja, ei-akateemisten lapset valitsevat toisin kuin akateemiset. Asenteen lisäksi periytyy asema: oletko "sorrettu" vai "sortaja" vai onko maamme jatkossakin mahdollisuuksien maa sellaisille "potentiaalisille putkimiehille", joita ei ala kiinnosta?
Kommentit