Home sweet home

Täällä blogisivulla on ollut hiljaista siitä syystä, että perheemme on läpikäynyt varsinaisen Via Dolorosan. Pitkäaikaiset sairastelumme johtuivat siitä, että kotimme oli saastunut. Vuoden päivät olemme taapertaneet sumussa ja usvassa ja ajaneet lähimmäisemme hermoromahduksen partaalle homepuheellamme. Se on ollut mielessä yöt ja päivät. Ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.

Tie ei vieläkään ole loppuun kuljettu, mutta hetki hetkeltä ajatuksiin alkaa puskea tilaa muillekin asioille. Jännä juttu, miten sitä tuntee elävänsä todellisempaa elämää, kun kermavaahto kuoritaan silmiltä pois. Miten sitä osaa olla kiitollinen siitä, että oma pieni poika nukkua tuhistelee sängyssä terveenä. Ja miten hyvältä voi kahvikuppi maistua, kun sen on keittänyt omalla pienellä pannulla.

Iloa tähän päivääsi, ystävä.

Jamo