12.

Oppilaat asettuvat nöyrästi jonoon. Ovat yllättävän hiljaa. Kukaan ei edes yritä ohitella. Jono on suora. Tunnelma suorastaan juhlallinen. Etummaisena on poika, jota juuri nootitin lumipallojen heittelystä. Hän ilmoittaa nimensä virkailijalle, saa seuraavalta lapun ja jatkaa kulkuaan ”äänestyskoppiin”. Hän ei mieti, hän tietää mitä tekee. Valinta on tehty jo aikaisemmin. Leimauksen jälkeen äänestyslappu sujahtaa uurnaan. Ihan niin kuin aikuinen, ihmettelen. Hymynkare kertoo olennaisen: siinä se on, elämän ensimmäinen punainen viiva. Järjestimme Huhdin koulussa pressanvaalin keskiviikkona 11.1. Äänioikeutettuja olivat 8- ja 9-luokkalaiset sekä ne lukion oppilaat, joilla ei ole äänioikeutta varsinaisessa vaalissa. Ihailin nuorten tapaa tehdä päätös. Itselläni se oikea on vaihtunut jo ainakin kolme kertaa. Vaalipanelit tuntuvat lähinnä sekoittavan asiaa. Olen ollut todella pettynyt tähänastisiin keskusteluihin. Se kuuluisa erkkikään ei ota selvää ehdokkaiden todellisista ajatuksista. Joku taktikoi vaikenemalla, ettei menettäisi gallupkannatusta. Toinen tuntuu laskelmoivan kantansa niin, ettei vain tulisi valituksi. Joku äänioikeutetuista lukion kolmosista veti hihasta ja kysyi neuvoa ratkaisuun. Sanoin, että jos haluaa palkata kirvesmiehen, ei kannata ottaa putkimiestä. Etsimme keulakuvaa, henkilöä, jonka olisimme valmiit lähettämään edustamaan maatamme isojen poikien pöytään. Eli koulutus, kokemus ja valmiit verkostot ovat tärkeitä. Ensimmäisellä kierroksella ei kannata taktikoida, koska ainakin kisan toinen paikka mennee tiukalle. Moni on ihmetellyt sitä, miksi tästä presidentinvaalista pitää pitää näin kauheaa meteliä. Eihän presidentillä ole nyky-Suomessa mitään valtaoikeuksia. Olen eri mieltä. Kekkonen, Paasikivi, Ryti, Mannerheim, Koivistokin. Tiedätkö jonkun poliitikon, joka ei haluaisi nimeään tähän listaan? Kansalaistenkin silmissä nämä henkilöt ovat ehdotonta ykkösketjua. Seuraajalla on mahdollisuus päästä kansakunnan kaapin päälle, riippumatta siitä, mitä perustuslaki sanoo valtaoikeuksista. Presidentillä on erityinen paikka suomalaisten sydämessä. Presidentti on arkipäivän politiikan yläpuolella. Hän on koko kansan presidentti, edunvalvojamme ja aseemme kaiken maailman petkuttajia vastaan. Vaali kuin vaali, kansalaisen on yritettävä katsoa yleisempää etua kuin omaansa. Olemme osa ihmiskunnan ketjua, velassa menneille sukupolville, vastuussa tuleville. Jokainen aikuinen olisi valmis luopumaan omasta hyvästään lastensa puolesta. Siksi näissäkään vaaleissa ei kannata uskoa turhiin lupauksiin. ”Tosiasioitten tunnustaminen on viisauden alku”, sanoi seitsemäs presidenttimmekin aikoinaan. Tutkimuksissa on todettu, että politiikka kiinnostaa entistä pienempää osaa nuorista ikäluokistamme. Se on vale. Politiikka- ja poliitikko-sanat ovat vain niin pahasti ryvettyneitä, ettei niihin haluta koskea sillä viiden metrin tikullakaan. Politiikkaan liitetään ihmisten mielissä suhmurointi, änkyröinti ja keplottelu. Nuoret kyllä arvostavat yhteisten asioiden hoitamista. Huhdin koulun vaalissa äänestysprosentti oli yli 80. Kun otetaan huomioon, että äänestyspäivänä oli poissa lähes kymmenen prosenttia oppilaista, voidaan todeta, että vain reilu kymmenesosa jätti äänestämättä. Se on vankka puoltolause äänioikeusikärajan laskemiselle.