Kirje Pesarosta
Lainapyörällä ajavan Italian koripallojoukkueen edustusasuun pukeutuneen poikani selkä katoaa alikulkutunnelin kulman taakse. Tunnen kuinka hiki alkaa helmeillä ohimoillani. Lämpöä on noin 28 astetta, vaikka kello on vasta vähän yli seitsemän. Adrianmereltä puhaltava vilpoinen tuuli tuntuu raikkaalta, se helpottaa väsyneen lenkkeilijän olotilaa hieman. Juoksu kulkee yllättävän kevyesti, onko mahdollista, että keventyneen mielen myötä myös askel kevenee?
Lonely Planet -matkaopas kuvasi lomakohdettamme Pesaroa tylyllä tavalla. Tiiliskiven paksuisessa kirjassa tälle Marchen maakunnan toiseksi suurimmalle kaupungille oli omistettu sivun verran tekstiä. Siinä sanottiin, että täällä ei ole kerrassaan mitään nähtävää. Että koko paikkaa rumentaa ”sad air” ja että ainoa hyvä puoli kyläpahasessa on suhteellisen lyhyt etäisyys muutamiin todellisiin nähtävyyksiin, kuten Venetsiaan ja San Marinoon. Meidän perheellemme Pesaro on synonyymi sanalle ”loma” ja paikkana suoranainen paratiisi.
Pesaron ja lähialueen huimat maisemat ovat valloittaneet meidät. Adrianmeren rantaviiva on kymmenen kilometrin mittainen. Sen ohella tarjolla on vuoristoa, viljavaa laaksoa ja keskiaikainen keskusta-alue erikoisine pikkuputiikkeineen. Edellisenä iltana vietimme pitkän tovin säveltäjä Rossinin nimeä kantavan musiikkiopiston sisäpihalla kuuntelemassa kuinka joku viulutaituri tulkitsi tunteikkaasti ikiaikaisia sävelmiä. Olemme ihastuneet lukuisiin jäätelökioskeihin, jotka tarjoavat kymmenittäin erilaisia makuelämyksiä. Olemme kävelleet tuntikausia rannalla kuuntelemassa, kuinka meri tuo terveisiä Kreikasta. Mutta ennen kaikkea olemme rakastuneet paikallisiin ihmisiin, joista vain harva osaa englantia, mutta jotka tuntuvat ymmärtävän tönkkö-italiaani puolesta sanasta.
Pesarolaiset ovat ottaneet perheemme avosylin vastaan. Hiekkarannan Gino pitää huolta siitä, että rantatuolimme on odottamassa meitä ja että meille on tarjolla kaikkea mahdollista harrastustoimintaa. Hotellimme alati hymyilevä Nadja vinkkaa meille parhaat kaupat ja yhteydet lähikaupunkeihin ja opettaa siinä sivussa minulle kieltä. Loistavan lähiravintolamme l´Angelo di Marion väki loihtii meille huimia makunautintoja kohtuuhintaan ja tuo ilmaiset grappat pöytäämme kiitoksena kehuistamme. Kaikki nämä ihmiset ovat olemassa ja läsnä meille persoonina. He ovat omaksuneet palvelutehtävänsä hyvin syvällisesti, meidän palvelemisemme on heille kunnia-asia. Meitä ei kohdella turisteina, meitä kohdellaan uusina ystävinä, joita varten halutaan laittaa parasta pöytään. Siksi viihdymme täällä ja siksi haluamme tulla takaisin.
Suomessa Italiasta puhuttaessa nostetaan esille sarvipäinen sovinisti Silvio. Tai se kuinka Italiassa majaansa pitävä katolinen kirkko estää kuristusotteellaan kondomin käytön Afrikassa. Tai sitten sen, kuinka paikalliset gigolot viettävät aikaansa iskemällä naisia rantabulevardeilla, eivätkä käy oikeissa töissä. Se kuva on suurin piirtein yhtä täsmällinen, kuin ennakkokäsitys meistä suomalaisista juroina tuppisuina. Aina ei kannata luottaa kirjojen tai uutistenlukijan kertomaan vaan pakata reppu ja ottaa itse asioista selvää.
Lonely Planet -matkaopas kuvasi lomakohdettamme Pesaroa tylyllä tavalla. Tiiliskiven paksuisessa kirjassa tälle Marchen maakunnan toiseksi suurimmalle kaupungille oli omistettu sivun verran tekstiä. Siinä sanottiin, että täällä ei ole kerrassaan mitään nähtävää. Että koko paikkaa rumentaa ”sad air” ja että ainoa hyvä puoli kyläpahasessa on suhteellisen lyhyt etäisyys muutamiin todellisiin nähtävyyksiin, kuten Venetsiaan ja San Marinoon. Meidän perheellemme Pesaro on synonyymi sanalle ”loma” ja paikkana suoranainen paratiisi.
Pesaron ja lähialueen huimat maisemat ovat valloittaneet meidät. Adrianmeren rantaviiva on kymmenen kilometrin mittainen. Sen ohella tarjolla on vuoristoa, viljavaa laaksoa ja keskiaikainen keskusta-alue erikoisine pikkuputiikkeineen. Edellisenä iltana vietimme pitkän tovin säveltäjä Rossinin nimeä kantavan musiikkiopiston sisäpihalla kuuntelemassa kuinka joku viulutaituri tulkitsi tunteikkaasti ikiaikaisia sävelmiä. Olemme ihastuneet lukuisiin jäätelökioskeihin, jotka tarjoavat kymmenittäin erilaisia makuelämyksiä. Olemme kävelleet tuntikausia rannalla kuuntelemassa, kuinka meri tuo terveisiä Kreikasta. Mutta ennen kaikkea olemme rakastuneet paikallisiin ihmisiin, joista vain harva osaa englantia, mutta jotka tuntuvat ymmärtävän tönkkö-italiaani puolesta sanasta.
Pesarolaiset ovat ottaneet perheemme avosylin vastaan. Hiekkarannan Gino pitää huolta siitä, että rantatuolimme on odottamassa meitä ja että meille on tarjolla kaikkea mahdollista harrastustoimintaa. Hotellimme alati hymyilevä Nadja vinkkaa meille parhaat kaupat ja yhteydet lähikaupunkeihin ja opettaa siinä sivussa minulle kieltä. Loistavan lähiravintolamme l´Angelo di Marion väki loihtii meille huimia makunautintoja kohtuuhintaan ja tuo ilmaiset grappat pöytäämme kiitoksena kehuistamme. Kaikki nämä ihmiset ovat olemassa ja läsnä meille persoonina. He ovat omaksuneet palvelutehtävänsä hyvin syvällisesti, meidän palvelemisemme on heille kunnia-asia. Meitä ei kohdella turisteina, meitä kohdellaan uusina ystävinä, joita varten halutaan laittaa parasta pöytään. Siksi viihdymme täällä ja siksi haluamme tulla takaisin.
Suomessa Italiasta puhuttaessa nostetaan esille sarvipäinen sovinisti Silvio. Tai se kuinka Italiassa majaansa pitävä katolinen kirkko estää kuristusotteellaan kondomin käytön Afrikassa. Tai sitten sen, kuinka paikalliset gigolot viettävät aikaansa iskemällä naisia rantabulevardeilla, eivätkä käy oikeissa töissä. Se kuva on suurin piirtein yhtä täsmällinen, kuin ennakkokäsitys meistä suomalaisista juroina tuppisuina. Aina ei kannata luottaa kirjojen tai uutistenlukijan kertomaan vaan pakata reppu ja ottaa itse asioista selvää.
Kommentit