Tyhjät kädet
(Julkaistu Urjalan Sanomissa 17.12.2009)
”Miehestä huokuva kylmyys jäädytti hänen ikäloput piirteensä, nipisti hänen terävää nenäänsä, muutti hänen silmänsä punaiseksi, laihat huulensa sinisiksi…” Mies on nimeltään Ebenezer Scrooge. Hän on paitsi kylmä niin myös hyvin varakas mies. Hänen on onnistunut haalia suuri omaisuus hyväksikäyttämällä muiden ihmisten epäonnea ja epätoivoa. Saita mies perii velkansa köyhiltäkin ihmisiltä armoa tuntematta. Kunnes eräänä jouluaattona Scrooge saa yllättävän vieraan, seitsemän vuotta aikaisemmin kuolleen liikekumppaninsa Jacob Marleyn haamun. Jacob-haamu varoittaa Scroogen päätyvän kahleissa helvettiin, jos ei muuta elämäntapaansa.
Charles Dickensin luoma Scrooge-hahmo on eräs maailman tunnetuimmista. Carl Barks teki Scroogen (suom. kitupiikki, saituri) hahmon tunnetuksi toisella nimellä, Roope Ankka. Roopen tausta on erilainen kuin Scroogen, mutta elämänasenne jokseenkin yksi yhteen. Roopen elämän tarkoitus on kerätä niin monta fantastiljoonaa kuin mahdollista. Vaikka Roopen persoonaa yritetään pehmittää erilaisilla inhimillisillä piirteillä, koko ankka on itse asiassa suorastaan kuvottava hahmo, esikuvansa kopio.
Mutta onko Scroogen luotaantyöntävä hahmo pelkkää mielikuvituksen tuotetta? Peiliin katsoessani näen häivähdyksen samoista piirteistä, entä sinä? Maallisen mammonan haaliminen on pääasiallinen tavoitteemme, pienikin pelko omaisuutemme vähäisestä hupenemisesta saa meidät oitis kavahtamaan takajaloillemme. Edes joulu ei tee tähän poikkeusta. Itse ainakin tunnistan itsessäni kaksinaismoralismin kurjan kukkasen. Olen ryhtynyt kilpavarusteluun. Luen erilaisia artikkeleita, joiden otsikkona on ”Mitä ostaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea?”. Piikkimattoja, jumppapalloja, erilaisia pelejä ja pipertäjiä sujahtaa perunasäkkiin tiuhaan tahtiin. Niin tiuhaan, että lopulta katoaa vähäisinkin ajatus siitä, miksi tähän varusteluun on ryhdytty ja eikö vähempi riittäisi. Kilpavarustelun perimmäinen ajatus on pyrkiä välttämään noloa tilannetta, jossa joku ryökäle antaa lahjan, johon ei ole vastata kuin lämpimällä kädellä. Mainehan siinä menee ja ystävyys unohtuu sen siliän tien!
Vanha totuus kuitenkin kuuluu, että materia ei tee onnelliseksi. Pikemminkin päinvastoin: mitä enemmän omistaa, sitä enemmän on menetettävää. Eikös se niin mennyt, että huoleton on hevoseton poika ja että mitään ei viedä mukana toiselle puolelle? Valtava omaisuus ei tee Roopestakaan onnellista. Onnelliseksi vanha visukintun tuntuu tekevän tieto siitä, että Karhukopla on telkien takana.
Olisiko mahdollista yrittää jotakin toisenlaista? Sujauttaa pakettiin pelkkä tieto siitä, että raha on löytänyt paremman kohteen Pietarin katulapsityöstä tai SPR:n kriisirahastosta. Voisiko saajaa lämmittää pelkkä tieto siitä, että joku tarvitseva on saanut jotakin aidosti tärkeää, kuten muutamana päivänä perheelleen ruokaa. Innostakoon meitä Scrooge-sedän hahmo tälle vaihtoehtoiselle tielle.
Turhuuden turhuus kaikki on,
niin turhaa touhu tää;
me kylmin käymme sydämin,
laps’ sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
Laps’ —tyhjät kätes ihanat.
”Miehestä huokuva kylmyys jäädytti hänen ikäloput piirteensä, nipisti hänen terävää nenäänsä, muutti hänen silmänsä punaiseksi, laihat huulensa sinisiksi…” Mies on nimeltään Ebenezer Scrooge. Hän on paitsi kylmä niin myös hyvin varakas mies. Hänen on onnistunut haalia suuri omaisuus hyväksikäyttämällä muiden ihmisten epäonnea ja epätoivoa. Saita mies perii velkansa köyhiltäkin ihmisiltä armoa tuntematta. Kunnes eräänä jouluaattona Scrooge saa yllättävän vieraan, seitsemän vuotta aikaisemmin kuolleen liikekumppaninsa Jacob Marleyn haamun. Jacob-haamu varoittaa Scroogen päätyvän kahleissa helvettiin, jos ei muuta elämäntapaansa.
Charles Dickensin luoma Scrooge-hahmo on eräs maailman tunnetuimmista. Carl Barks teki Scroogen (suom. kitupiikki, saituri) hahmon tunnetuksi toisella nimellä, Roope Ankka. Roopen tausta on erilainen kuin Scroogen, mutta elämänasenne jokseenkin yksi yhteen. Roopen elämän tarkoitus on kerätä niin monta fantastiljoonaa kuin mahdollista. Vaikka Roopen persoonaa yritetään pehmittää erilaisilla inhimillisillä piirteillä, koko ankka on itse asiassa suorastaan kuvottava hahmo, esikuvansa kopio.
Mutta onko Scroogen luotaantyöntävä hahmo pelkkää mielikuvituksen tuotetta? Peiliin katsoessani näen häivähdyksen samoista piirteistä, entä sinä? Maallisen mammonan haaliminen on pääasiallinen tavoitteemme, pienikin pelko omaisuutemme vähäisestä hupenemisesta saa meidät oitis kavahtamaan takajaloillemme. Edes joulu ei tee tähän poikkeusta. Itse ainakin tunnistan itsessäni kaksinaismoralismin kurjan kukkasen. Olen ryhtynyt kilpavarusteluun. Luen erilaisia artikkeleita, joiden otsikkona on ”Mitä ostaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea?”. Piikkimattoja, jumppapalloja, erilaisia pelejä ja pipertäjiä sujahtaa perunasäkkiin tiuhaan tahtiin. Niin tiuhaan, että lopulta katoaa vähäisinkin ajatus siitä, miksi tähän varusteluun on ryhdytty ja eikö vähempi riittäisi. Kilpavarustelun perimmäinen ajatus on pyrkiä välttämään noloa tilannetta, jossa joku ryökäle antaa lahjan, johon ei ole vastata kuin lämpimällä kädellä. Mainehan siinä menee ja ystävyys unohtuu sen siliän tien!
Vanha totuus kuitenkin kuuluu, että materia ei tee onnelliseksi. Pikemminkin päinvastoin: mitä enemmän omistaa, sitä enemmän on menetettävää. Eikös se niin mennyt, että huoleton on hevoseton poika ja että mitään ei viedä mukana toiselle puolelle? Valtava omaisuus ei tee Roopestakaan onnellista. Onnelliseksi vanha visukintun tuntuu tekevän tieto siitä, että Karhukopla on telkien takana.
Olisiko mahdollista yrittää jotakin toisenlaista? Sujauttaa pakettiin pelkkä tieto siitä, että raha on löytänyt paremman kohteen Pietarin katulapsityöstä tai SPR:n kriisirahastosta. Voisiko saajaa lämmittää pelkkä tieto siitä, että joku tarvitseva on saanut jotakin aidosti tärkeää, kuten muutamana päivänä perheelleen ruokaa. Innostakoon meitä Scrooge-sedän hahmo tälle vaihtoehtoiselle tielle.
Turhuuden turhuus kaikki on,
niin turhaa touhu tää;
me kylmin käymme sydämin,
laps’ sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
Laps’ —tyhjät kätes ihanat.
Kommentit