Suola
Suruaika on käynnissä. Yleisurheilun MM-kisat ovat poistuneet keskuudestamme. Enää en kuule Pertti Tapolan, kaimani ja Heikki Leppäsen leppoisaa ja asiantuntevaa keskustelua. Vanhan kansan tapaan olen nimittäin ottanut tavakseni kuunnella kisat radiosta. Mainitsemillani radion konkareilla on nimittäin draaman taju paremmin hallussa kuin TV-kollegoilla.
Kisamenestys suomalaisilla oli odotettu. Ei mitalin mitalia. Mielestäni parempi näin, koska jos Tero P olisi hänelle kuuluvan keihäsmitalin ottanut, se olisi antanut takaportin johtajille. He olisivat voineet selitellä, että "Kyllä Teron suoritus kertoo selvää kieltä siitä, että maasta löytyy osaamista plaa, plaa plaa."
Suomessa tarvitaan perusteellinen keskustelu urheilumme tilasta. Jarkko Kinnusen ja Jukka Keskisalon upeat suoritukset kertovat selvästi menestyksen reseptit. Kärkitiloja janoavien on kuljettava rohkeasti vastavirtaan, tehtävä itse uraansa koskevat ratkaisut, suunniteltava asioita erittäin pitkällä tähtäimellä ja lisättävä harjoituksen raskautta pikkuhiljaa.
Avainasia on, että meidän olisi kyettävä innostamaan entistä enemmän nuoria urheilun pariin. 2,6 mijoonaisen Jamaikan loistava menestys erityisesti juoksulajeissa antaa toivoa pienille kansoille. Monessa köyhässä valtiossa urheilu on ainoa keino päästä leivän syrjään kiinni. Suomalaisille kaikki tulee annettuna, mutta hyvinvoinnin keskelläkin on mahdollista päästä urheilun huipulle, jos pistää kaiken likoon ja löytää sellaiset tukihenkilöt, joiden tuella nuori urheilija kykenee nousemaan aina seuraavalle portaalle.
Huipputuloksiin tarvitaan kuitenkin vielä jotakin ekstraa. Keihäskisa oli erinomainen esimerkki eri maista tulevien ihmisten erilaisesta asenteesta kauden tärkeimmässä kisassa. Kuuban Martinez kykeni ottamaan rennolla suorituksella itsestään kaiken irti, eikä lamaantunut, vaikka karsinnassa astui yli elämänsä heiton. Thorkildsen imi voimaa yleisöstä. Hän tiesi tarkalleen, milloin onnistumista tarvitaan.
Suomalaiset ähisivät ja puhkuivat ja takertuivat keihääseen kuin viimeiseen oljenkorteen. He tunsivat harteillaan koko kansan valtavat odotukset, eivätkä kyenneet käsittelemään painetilaansa. He eivät menneet vauhdinottopaikalle nauttimaan vaan suorittamaan. He eivät olleet valmiita menestymään.
Menestys edellyttää sitä, että tuntee itsensä niin hyvin, että kykenee tarpeen vaatiessa olemaan itse oma valmentajansa. Jos ensimmäinen heitto lähtee sivusta tai lentää liian korkealle, urheilija tiedostaa tämän, eikä tee ainakaan sitä virhettä seuraavalla heittokierroksella.
Jukka Keskisalo ei saanut parastaan irti alkueräjuoksussa. Hän teki virheen lähtiessään tarkkailemaan muita ja yrittämällä roikkua heidän mukanaan alusta lähtien. Finaalissa hän lähti eri taktiikalla. Antoi kärkimiesten höntyillä itsensä hapoille, ja napsi selkiä viimeisillä kierroksilla.
Tommi Evilä teki hyvän tuloksen karsinnassa, mutta karsiutui silti. Avainkysymys on nyt, miten kaikkensa tähän kisaan panostanut urheilija reagoi pettymykseen. Saako hän kimmokkeen jatkaa uraansa, yrittää uudelleen ja tulla seuraavalla kerralla vauhtiradan päähän vielä paremmin valmistautuneena. Vai lyökö hän tossut naulaan ja kiroaa lopun ikäänsä koko lajin.
Tässä on juuri se syy, miksi kannattaa lähettää nuoria urheilijoita kisaturisteiksi. Että he näkevät, missä kärki menee ja näkevät mitä suuret voitot tuovat parhaille. Ja on se aina hienoa nähdä suomalaisia kisassa mukana. Elätellä heidän kanssaan yleensä turhia toiveita suurista yllätyksistä. Historia osoittaa, että parhaita sijoituksia ei jaeta nimilappujen mukaan.
Urheilu on suurta huumetta. Penkkiurheilun suurin ansio on, että parhaimmillaan se innostaa lisää väkeä juoksuradoille ja moukaririnkiin. Kansan terveys kohoaa ja mielenterveysongelmat vähenevät. Jokaisen on hyvä kokeilla omia rajojaan niin henkisesti kuin fyysisesti. Seuraavassa tekstissä vanha veteraaniurheilija muistelee omaa tähtihetkeään.
Kisamenestys suomalaisilla oli odotettu. Ei mitalin mitalia. Mielestäni parempi näin, koska jos Tero P olisi hänelle kuuluvan keihäsmitalin ottanut, se olisi antanut takaportin johtajille. He olisivat voineet selitellä, että "Kyllä Teron suoritus kertoo selvää kieltä siitä, että maasta löytyy osaamista plaa, plaa plaa."
Suomessa tarvitaan perusteellinen keskustelu urheilumme tilasta. Jarkko Kinnusen ja Jukka Keskisalon upeat suoritukset kertovat selvästi menestyksen reseptit. Kärkitiloja janoavien on kuljettava rohkeasti vastavirtaan, tehtävä itse uraansa koskevat ratkaisut, suunniteltava asioita erittäin pitkällä tähtäimellä ja lisättävä harjoituksen raskautta pikkuhiljaa.
Avainasia on, että meidän olisi kyettävä innostamaan entistä enemmän nuoria urheilun pariin. 2,6 mijoonaisen Jamaikan loistava menestys erityisesti juoksulajeissa antaa toivoa pienille kansoille. Monessa köyhässä valtiossa urheilu on ainoa keino päästä leivän syrjään kiinni. Suomalaisille kaikki tulee annettuna, mutta hyvinvoinnin keskelläkin on mahdollista päästä urheilun huipulle, jos pistää kaiken likoon ja löytää sellaiset tukihenkilöt, joiden tuella nuori urheilija kykenee nousemaan aina seuraavalle portaalle.
Huipputuloksiin tarvitaan kuitenkin vielä jotakin ekstraa. Keihäskisa oli erinomainen esimerkki eri maista tulevien ihmisten erilaisesta asenteesta kauden tärkeimmässä kisassa. Kuuban Martinez kykeni ottamaan rennolla suorituksella itsestään kaiken irti, eikä lamaantunut, vaikka karsinnassa astui yli elämänsä heiton. Thorkildsen imi voimaa yleisöstä. Hän tiesi tarkalleen, milloin onnistumista tarvitaan.
Suomalaiset ähisivät ja puhkuivat ja takertuivat keihääseen kuin viimeiseen oljenkorteen. He tunsivat harteillaan koko kansan valtavat odotukset, eivätkä kyenneet käsittelemään painetilaansa. He eivät menneet vauhdinottopaikalle nauttimaan vaan suorittamaan. He eivät olleet valmiita menestymään.
Menestys edellyttää sitä, että tuntee itsensä niin hyvin, että kykenee tarpeen vaatiessa olemaan itse oma valmentajansa. Jos ensimmäinen heitto lähtee sivusta tai lentää liian korkealle, urheilija tiedostaa tämän, eikä tee ainakaan sitä virhettä seuraavalla heittokierroksella.
Jukka Keskisalo ei saanut parastaan irti alkueräjuoksussa. Hän teki virheen lähtiessään tarkkailemaan muita ja yrittämällä roikkua heidän mukanaan alusta lähtien. Finaalissa hän lähti eri taktiikalla. Antoi kärkimiesten höntyillä itsensä hapoille, ja napsi selkiä viimeisillä kierroksilla.
Tommi Evilä teki hyvän tuloksen karsinnassa, mutta karsiutui silti. Avainkysymys on nyt, miten kaikkensa tähän kisaan panostanut urheilija reagoi pettymykseen. Saako hän kimmokkeen jatkaa uraansa, yrittää uudelleen ja tulla seuraavalla kerralla vauhtiradan päähän vielä paremmin valmistautuneena. Vai lyökö hän tossut naulaan ja kiroaa lopun ikäänsä koko lajin.
Tässä on juuri se syy, miksi kannattaa lähettää nuoria urheilijoita kisaturisteiksi. Että he näkevät, missä kärki menee ja näkevät mitä suuret voitot tuovat parhaille. Ja on se aina hienoa nähdä suomalaisia kisassa mukana. Elätellä heidän kanssaan yleensä turhia toiveita suurista yllätyksistä. Historia osoittaa, että parhaita sijoituksia ei jaeta nimilappujen mukaan.
Urheilu on suurta huumetta. Penkkiurheilun suurin ansio on, että parhaimmillaan se innostaa lisää väkeä juoksuradoille ja moukaririnkiin. Kansan terveys kohoaa ja mielenterveysongelmat vähenevät. Jokaisen on hyvä kokeilla omia rajojaan niin henkisesti kuin fyysisesti. Seuraavassa tekstissä vanha veteraaniurheilija muistelee omaa tähtihetkeään.
Kommentit