Olenko persuvastainen?

Perussuomalaisten nuorisojärjestö pyysi viime viikolla koululaisilta tietoa opettajista, jotka puhuvat pahaa perussuomalaisista. Samaisen puolueen kansanedustaja Jani Mäkelä kehotti myös kansalaisia ilmoittamaan nimiä puolueelle. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho on asettunut näiden toiveiden taakse. Sanon suoraan, tunsin häpeän punan nousevan poskilleni: "Varmasti on puhunut pahaa. Olen syntinen kurja".

Edessäni istui kolmenkymmenen abiturientin ryhmä. Asiaa mitenkään alustamatta esitin heille kysymyksen: "Kuinka monen mielestä olen anti-persu?" Kysymystä seuranneessa hiljaisuudessa olisi voinut kuulla sen kuuluisan nuppineulan iskeytyvän muovimatolle. Kymmenen sekunnin kuluttua varovaisia käsiä nousi ylös. Laskin 12 horjuvaa kättä. "No onko se ongelma? jatkoin tenttaamista. Yksi rohkea avasi ääntään: "Et koskaan tuomitse ketään hänen mielipiteittensä perusteella". Helpotuksen tunne oli suuri. Siihen olen koko ajan pyrkinyt. Hienoa, jos tämä oli välittynyt.

Siirryin vuonna 2012 Urjalasta Lempäälään. Työhönottovaiheessa kävimme rehtorin ja lähikollegani kanssa keskustelua siitä, kuinka paljon otan historian vai paljonko yhteiskuntaopin tunteja. Sanoin haluavani keskittyä historiaan, koska yhteiskuntaopin eli käytännössä politiikan opettaminen ottaa pumpun päälle. Politiikka on nimittäin ollut enemmän tai vähemmän umpisolmussa noin vuosikymmenen ajan. Ajattelin tuolloin niin, että oman ja ennen kaikkea opiskelijoiden mielenterveyden kannalta oli hyvä, että heitä ei ole opettamassa liian tunteenomaisesti työnsä ottava opettaja.

Perussuomalaiset ovat aivan oikeassa siinä, että kouluissa levitetään tiettyjä arvoja ja asenteita. Opettajat tekevät siitä joka päivä, joka tunti. Suurelta osin tiedostamattaan, osittain ehkä täysin tietoisenakin. Opetussuunnitelma antaa suuntaviivat, mutta opettaja on työssään hyvin autonominen. Hän esimerkiksi valitsee tietyt tietolähteet oppituntinsa perustaksi. Se yksistään on valinta. Rehtorit eivät myöskään ehdi kaikilta kiireiltään seuraamaan sitä, mitä oppitunneilla tapahtuu. Käytävillä kuiskuttelu tietysti ennen pitkää kantautuu kyllä hänenkin korviinsa ja saa tarpeen vaatiessa pyytämään kyseistä opettajaa keskusteluun. Minua ei ole tällaiseen "arviointikeskusteluun" koskaan pyydetty. Olenpahan joskus ihan pyytämällä pyytänyt rehtorin luokkaan arvioimaan tekemisiäni.

Viime vuosina olen päässyt opettamaan myös yhteiskuntaoppia. Hetki on ollut sopiva, koska vanhemmiten olen rauhoittunut, mistä on yhtenä konkreettisena esimerkkinä, että en ole vuosiin lähettänyt pääministerille tai presidentille tuskaisia sähköpostiviestejä. Yhteiskuntaopin kurssin alussa yritän tehdä kaikille kristallin kirkkaaksi sen, että olen kaikkien muiden ihmisten tavoin homo politicus, poliittinen eläin. Konkretisoin tätä tekemällä itse ja pistämällä heti aluksi kaikki opiskelijatkin täyttämään laajan kysymyspatteriston poliittinenkartta.com-sivustolla. Sen jälkeen jokainen voi halutessaan tulla laittamaan taululle pisteen siihen kohtaan, jonne kysely kunkin meistä sijoitti.

Vuosikymmenten ajan olen asemoitunut aina samaan kohtaan. Kyselyn perusteella olen vasemmistolainen ja enemmän vapaamielinen kuin konservatiivinen. Kysely on hankala ja tulkinnanvarainen, mutta tuohon kulmaan itsenikin sijoittaisin. Mielenkiintoista on, että viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut muutos. Viisi vuotta sitten opiskelijoitten pisteet olivat omani ympärillä ja sijoittuivat pääosin samaan nelikentän kulmaan. Nyt pisteitten kesken on enemmän hajontaa ja ne hajoavat yleensä lähes kaikki nelikentän osiin. Nuorten kesken on siis tapahtunut jonkinlaista "radikalisoitumista".

Oheinen kartta ei tosiaan ole mikään kiveen hakattu tietopankki, jota voisi käyttää tutkimuksen lähdeaineistona, mutta noin näppituntumaltakin sanoisin, että se antaa viitteitä muutoksesta. Jos arvailen hieman, mistä ilmiössä on kysymys, luulen sen liittyvän omassa ajassamme tapahtuneeseen politisoitumiseen. Kymmenen vuotta sitten politiikka, varsinkaan kotimainen, ei kiinnostanut ketään. Puolueitten välisiä eroja oli vaikea hahmottaa ja poliitikot tuntuivat harmailta ja paperisilta. Tänä päivänä politiikka on sellaista draamaa, että mikään fiktiivinen ei vedä sille vertaa! Poliittinen vääntö kantautuu somen välittämänä myös nuorten silmiin ja korviin ja aiheuttaa kiinnittymisiä tiettyihin henkilöihin ja heidän kauttaan arvoihin ja asenteisiin.

Haluan aloittaa oppituntini edellä mainitsemallani kyselyllä, koska kuten sanottu, olemme kaikki poliittisia eläimiä ja kun on kyse koulusta ja yhteiskuntaopin oppitunnista, faktat on hyvä lyödä heti pöytään. Annan esimerkin. 

Tunnin aiheena huoltosuhteen muutokset Suomessa. Isken taululle Tilastokeskuksen tiedot ja patistan nuoret pähkäilemään syitä ja seurauksia. Nuoret nostavat tietyt ongelmat esille, jonka jälkeen ryhdymme etsimään ratkaisuja työikäisen väestön määrän suhteellisen osuuden kasvattamiseksi. Nuoret miettivät ratkaisuja a) neutraalista ja b) "oman" puolueensa näkökulmasta. Miten ryhmän demarit tai perussuomalaiset tämän ongelman ratkaisisivat? Toisinaan vastaus löytyy esim. puolueen nettisivuilta, valitettavan usein ei löydy. Sitten yhdessä pohdimme sitä, miksi ei.

Kun itse avaudun taustastani suoraan, lukioikäiset fiksut nuoret osaavat peilata sanomisiani tätä taustaa vasten. Yritän myös ääneen sanoa: "Minä ajattelen näin..." Minua on useaan kertaan pyydetty poliittiseen puolueeseen (vasemmalta oikealle), mutta en ole siihen leikkiin lähtenyt, koska koen väistämättä ajautuvani sen päätöksen myötä liian kiusalliseen välikäteen. Itseni tuntien varmasti tulisin mätkineeksi turpiin juuri "omiani". On parasta, että pysyttelen tämän väännön ulkopuolella. Olen monen ikätoverini tavoin niin sanottu liikkuva äänestäjä. Olen tainnut elämäni aikana äänestää ainakin kuuden eri puolueen ehdokkaita.

Tärkein tavoite on saada nuoret kiinnostumaan asioista. Yhtä tärkeää on, että nuoret pääsevät turvallisesti muodostamaan omia mielipiteitään ja harjoittelemaan niiden ilmaisemista. Oppitunneilla avainsana on juuri turvallisuus. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja kaikilla pitää olla mahdollisuus tuoda se myös julki. Kaikki mielipiteet eivät kuitenkaan ole yhtä arvokkaita. Jos oppitunneilla sanotaan rasistisia mielipiteitä, opettajalla on velvollisuus tarttua niihin. Jos mielipiteet eivät myöskään perustu tosiasioihin, silloinkin opettajan on niihin tartuttava, mutta niin, että mielipiteen esittäjä ei joudu ikävään valoon.

Toisinaan ajattelen niin, että olisi hienoa palata siihen aikaan, jolloin politiikka ei kiinnostanut ketään. Asiat voisivat vain tulla ratkaistuksi virkamiesvetoisesti ilman poliittista ohjausta. Tässä toiveessa on kuitenkin piilevä ongelma: äänestysprosentti laskisi ja silloin pienet muutokset olisivat suuria. Meillä astuisi valtaan henkilöitä, jotka nauttivat vain pienen kansanosan kannatusta. Siksi ainoa vaihtoehto on hyväksyä tämä hetki. Oikeastaan olen jopa kiitollinen siitä, että yhteiskuntaopin oppitunneilla ei ehditä käsitellä asioita, kun jokaisella on sanottavaa kaikkiin asioihin. Tällöin kiitän ja kannustan ja pyrin "moderoimaan" keskustelua niin, että faktoista pidetään kiinni, eikä kukaan tunne tulleensa tyrmätyksi.

Viime vuosien aikana on tullut näkyväksi se, että politiikka on oikeastaan läsnä kaikkialla. Ehkä on myös syytä heittää hiljainen kiitos sinne Mar-A-Lagon golfviheriölle siitä työstä, jonka tämä entinen presidentti on tehnyt meidänkin demokratiamme puolesta. On osittain hänen ansiotaan, että poliittinen ymmärryksemme on kasvanut ja olemme saaneet hyvin konkreettisia maistiaisia siitä, mihin faktat kieltävä ja omaan napaan tuijottava politiikka demokraattisessa järjestelmässä on vaarassa johtaa. Kiitos Donald ja menestystä sen golftasoituksen laskemiseen!