Jekyll ja Hyde
Muistatko vielä ajan ennen sosiaalista mediaa? Takkatuli loimusi ja Tammen keltaisen kirjaston tasokas tuotos vei ajan ja paikan tuolle puolen. Kaikki tuo lyhyen henkäyksen päässä tästä hetkestä. Tästä maailmasta, joka on tyystin toinen.
Kännykkä tai padi tarttuu tassuun kuin liimattuna, riivattuna. Yhden, kahden lauseen mittaiset, huutomerkillä varustetut älykkäät väläykset uivat verkkokalvolta aivokuoren poimuihin kuin kavala käärme Paratiisiin tai puuhevonen Troijaan. Kun poikanen ei ylettynyt ottamaan juomalasia hyllystä, kirjasta sai katseen ylös helposti. Mutta yrittäpä siirtää huomio kännykän sinisävyisestä hehkusta!
Esitän väitteen: ennen älypuhelimia olimme itsemme herroja. Nyt ei ole aikaa kenellekään tahi millekään muulle. Kaikki on julkista, näkyvää. Huuda tai kuole! Huvittavaa kyllä, kuvittelemme olevamme 30 tykkäyksen jälkeen maailman huipulla. Kyllä emme ole. Myönnän, koiravideot ovat hauskoja. Kissoista en piittaa. Ja kyllä, silloin tällöin tulen somen ansiosta lukeneeksi fiksujakin tekstejä. Valtaosa päivityksistä on kuitenkin sitä itseään. Rima on ihmisillä tavattoman matalalla. Ja kyllä, välillä myös itselläni.
Pitkällä tähtäimellä seuraukset ovat huolestuttavat. Keskittymiskyky heikkenee ja, pahoin pelkään, säteilyllä ON terveydellisiä seurauksia, vaikka alan firmat toista väittävät.
Enemmän olen kuitenkin huolestunut "imagohaitoista". Kaikessa ja aina nopeus ei nimittäin ole valttia. Sormi ennättää "jakamaan" ajatuksen pätkiä, joita ei edes elämäni valittu suodattaisi. Ja sama yleistettynä: kun katajainen kansa saa sanoa sanansa, pikaistuksissa kirjoitetusta päivityksestä tulee vala, jonka takana on seistävä, varsinkin jos se saa aikaan reaktion. Jos peukkuja nousee ajatuksillemme, jotka eivät omastakaan mielestämme seuraavana päivänä kestä päivänvaloa, tulemme luoneeksi itsellemme identiteetin, joka voi olla varsin kaukana siitä minusta, jonka naapurin Hilta-mummu tuntee. Hiltan pihamaan kolanneesta Matti Mainiosta kuoriutuu illan sinessä sosiaalisen median Mielipideviidakon valtias @LecterHannibal, jolle #Hommafooruminpojat peukaloaan iloiten vilkuttaa.
No eihän siinä vielä mitään. Mutta auta armias, jos haet vaikka töitä Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikalliseksi vastuunkantajaksi. Kyllä kiertävät #Hannibalin kaukaa!
Ja siksi toiseksi, fakta on, että ihmisiä on vaikea saada fyysisesti liikkeelle. Suutarin lampun alla kantoja otetaan nykyään helposti ja hullunkiiltosilmissä. Vastustan jyrkästi sähköistä äänestämistä! On nukkuvia, joita ei ole tarvis saada hereille. Jos ei ole motivaatiota liikkua lähimmälle äänestyskojulle, ei ansaitse mahdollisuutta tulla muutenkaan kuulluksi.
Onko tähän ropleemaan ratkaisua? Atk:n ajopiirturi tai alkolukko? Tai kenties aikarajoitus: ei enää klo 21:n jälkeen somepäivityksiä? Kyllä tulisi uni helposti, kun sydän sykkisi 100 lyönnin sijaan rauhallisella neljänkympin rytmillä. Voisimme nousta ihmismielen synkistä sopukoista pilvenhattaralle istumaan ja laskemaan lampaiden laiskaa loikintaa. Siellä tuntisin itseni ihmiseksi.
Kännykkä tai padi tarttuu tassuun kuin liimattuna, riivattuna. Yhden, kahden lauseen mittaiset, huutomerkillä varustetut älykkäät väläykset uivat verkkokalvolta aivokuoren poimuihin kuin kavala käärme Paratiisiin tai puuhevonen Troijaan. Kun poikanen ei ylettynyt ottamaan juomalasia hyllystä, kirjasta sai katseen ylös helposti. Mutta yrittäpä siirtää huomio kännykän sinisävyisestä hehkusta!
Esitän väitteen: ennen älypuhelimia olimme itsemme herroja. Nyt ei ole aikaa kenellekään tahi millekään muulle. Kaikki on julkista, näkyvää. Huuda tai kuole! Huvittavaa kyllä, kuvittelemme olevamme 30 tykkäyksen jälkeen maailman huipulla. Kyllä emme ole. Myönnän, koiravideot ovat hauskoja. Kissoista en piittaa. Ja kyllä, silloin tällöin tulen somen ansiosta lukeneeksi fiksujakin tekstejä. Valtaosa päivityksistä on kuitenkin sitä itseään. Rima on ihmisillä tavattoman matalalla. Ja kyllä, välillä myös itselläni.
Pitkällä tähtäimellä seuraukset ovat huolestuttavat. Keskittymiskyky heikkenee ja, pahoin pelkään, säteilyllä ON terveydellisiä seurauksia, vaikka alan firmat toista väittävät.
Enemmän olen kuitenkin huolestunut "imagohaitoista". Kaikessa ja aina nopeus ei nimittäin ole valttia. Sormi ennättää "jakamaan" ajatuksen pätkiä, joita ei edes elämäni valittu suodattaisi. Ja sama yleistettynä: kun katajainen kansa saa sanoa sanansa, pikaistuksissa kirjoitetusta päivityksestä tulee vala, jonka takana on seistävä, varsinkin jos se saa aikaan reaktion. Jos peukkuja nousee ajatuksillemme, jotka eivät omastakaan mielestämme seuraavana päivänä kestä päivänvaloa, tulemme luoneeksi itsellemme identiteetin, joka voi olla varsin kaukana siitä minusta, jonka naapurin Hilta-mummu tuntee. Hiltan pihamaan kolanneesta Matti Mainiosta kuoriutuu illan sinessä sosiaalisen median Mielipideviidakon valtias @LecterHannibal, jolle #Hommafooruminpojat peukaloaan iloiten vilkuttaa.
No eihän siinä vielä mitään. Mutta auta armias, jos haet vaikka töitä Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikalliseksi vastuunkantajaksi. Kyllä kiertävät #Hannibalin kaukaa!
Ja siksi toiseksi, fakta on, että ihmisiä on vaikea saada fyysisesti liikkeelle. Suutarin lampun alla kantoja otetaan nykyään helposti ja hullunkiiltosilmissä. Vastustan jyrkästi sähköistä äänestämistä! On nukkuvia, joita ei ole tarvis saada hereille. Jos ei ole motivaatiota liikkua lähimmälle äänestyskojulle, ei ansaitse mahdollisuutta tulla muutenkaan kuulluksi.
Onko tähän ropleemaan ratkaisua? Atk:n ajopiirturi tai alkolukko? Tai kenties aikarajoitus: ei enää klo 21:n jälkeen somepäivityksiä? Kyllä tulisi uni helposti, kun sydän sykkisi 100 lyönnin sijaan rauhallisella neljänkympin rytmillä. Voisimme nousta ihmismielen synkistä sopukoista pilvenhattaralle istumaan ja laskemaan lampaiden laiskaa loikintaa. Siellä tuntisin itseni ihmiseksi.
Kommentit