Huuhkajat lentoon

Tänään on jälleen tarjolla itkua ja hammasten kiristystä kotimaisissa TV-katsomoissa. Huuhkaja-parvi on lentänyt Unkariin ja ottaa mittaa Puskásin pojista. Molemmilla joukkueilla on pakkovoiton paikka. Ja vaikka kuinka yritän katsoa tilannetta sinivalkoisin silmin, minun on vaikea nähdä, miten Huuhkajat voisivat kävellä tästä ulos voittajina.

Tosiasia on, että Suomen joukkue on esiintynyt tähänastisissa otteluissa tasollaan. Romania voitti, koska oli Suomea parempi joukkue. Kreikan olisi pitänyt voittaa ottelu Suomea vastaan, mutta meidän onneksemme helleenien rakennusprojekti on vielä vaiheessa.

Mistä Huuhkajien ongelmat johtuvat?

Paatelainen on rakentanut joulukuusiprojektiaan kaksi vuotta, mutta tulokset ovat olleet vaatimattomat. Tässä mielessä "Gijonin ihme" (Espanja-Suomi 1-1, 5.4.2013) on pahinta, mitä Huuhkajille saattoi tapahtua. Tulos antoi ymmärtää, että olemme oikealla tiellä. Tosiasia kuitenkin on, että Suomi oli 90 minuuttia köysissä ja tasapeli saavutettiin käsittämättömän hannuhanhimaisen onnenpotkun ja muutaman hienon yksilösuorituksen ansiosta. Tuota poikkeusta lukuun ottamatta Suomen esitykset ovat olleet vaatimattomia.

Yksinkertainen vastaus otsikon kysymykseen on tämä: Suomella on kokonaisuudessa heikohko pelaajamateriaali. Suomella ei siis ole riittävästi laadukkaita pelaajia maajoukkueen pelipaikoille. Isoissa jalkapallomaissa, joissa päävalmentajalla on suuri joukko potentiaalisia maajoukkuepelaajia, on mahdollista istuttaa ja valita pelaajia tiettyyn pelitapaan. Suomen kaltaisissa maissa pelitapa pitäisi rakentaa pelaajamateriaalin mukaan. Miettiä, missä ovat joukkueen vahvuudet. Maksimoida ne ja pyrkiä peittämään heikkoudet.


Paatelaisen joulukuusessa korostuu esimerkiksi kaksi asiaa: nopea vastaiskupelaaminen ja laitapakkien aktiiviset nousut. Suomen joukkueessa ei ole erityisen nopeita hyökkäyspään pelaajia ja laitapakit ovat joukkueen akilleenkantapää. Kari Arkivuo on esiintynyt varsin hyvin, mutta en ymmärrä Jarkko Hurmeen valintaa. Ottaen huomioon sen, että hänet on koulutettu laitapuolustajaksi, hän sijoittuu ajoittain totaalisen väärin. Tuntuu siltä, että hän joutuu pelaamaan koko ajan taitojensa ylärajalla, eikä mies pysty keskittymään 90 minuuttia.

Peliurallaan Mixu Paatelainen oli varsinainen muurinmurtaja ja kolossi, joka iski maaleja isolla vatsallaan, jos ei muu auttanut. Siksi on omituista, että hän on valinnut Huuhkaja-joukkueeseen pelkkiä mikkihiiriä eikä yhtään mixupaatelaista. Ennen vanhaan Suomi iski maaleja erikoistilanteista. Nyt joukkueessa ei ole minkäänlaista erikoistilannevoimaa, ei minkäänlaista fyysistä pelotetta.

4-1-3-2 on ratkaisu?

Suomen ainoa vahvuus on Roman Eremenko. Toisaalta se, että Roman on nimenomaan pelinrakentaja, tekee hänen erityisyydestään merkittävää. Tarkoitan sitä, että jos Suomen joukkueen paras osa olisi vaikka keskuspuolustaja, hänen varaansa olisi vaikeampaa rakentaa peliä kokonaisuudessaan. Joukkueen pelaaminen on rakennettava siten, että Romanin vahvuuksista saadaan paras teho irti. Tässä mielessä hänen puolustusvelvollisuuksiaan on kevennettävä, jotta hän olisi pallon saadessaan kykenevä antamaan peliä edistäviä syöttöjä.


Suomen puolustus on kokonaisuudessaan hyökkäyksen ohella joukkueen akilleenkantapää. Siksi yksi keskikenttäpelaaja on pakko laskea puolustuksen tueksi niin sanotuksi ankkuripelaajaksi. Nostin tähän rooliin Markus Halstin, joka ei ole maajoukkueessa montaa kertaa esiintynyt, mutta on tottunut pelaamaan tätä paikkaa Malmo FF:ssä. Tim Sparv on ihan kelpo vaihtoehto, mutta hänen liikkuvuutensa ei ole riittävän hyvä. Sparvin syöttövalikoima on Halstia parempi, mutta ankkuripelaajalle riittää, että hän kykenee hidastamaan ja rikkomaan vastustajan pelinrakentelua ja toimittamaan pallon Eremenkolle. Tässä mielessä liikkuvuus menee kaiken edelle ja siksi Halsti.

Omassa kokoonpanossani nostin vanhan kunnon Peetu Pasasen kapteeni-Moisanderin rinnalle. Vuosikymmen sitten ihmettelin aina kovaan ääneen hänen peliaikaansa. Maajoukkueen taso on laskenut ja Peetu on säilyttänyt tasonsa. Siksi häntä kannattaisi kokeilla. Moisander ei ole ainakaan vielä kyllin kovaääninen johtaja. Hän kaipaa rinnalleen voimakasta liideriä. Pasanen on virhealtis, mutta Halsti voi omalla hyvällä pelillä tehdä keskuspuolustajien pelaamisesta helpompaa. Pasasella on nimenomaan tuota kaipaamaani fyysistä presenssiä, ja kova oikea jalka.

Omissa papereissani Hetemaj ja Kappe Hämäläinen ovat edelleenkin avauksen miehiä. Hetemajsta tekee erityisen se ominaisuus, että hän on Eremenkon ohella ainoa pelaaja, joka kykenee tekemään yllättäviä ratkaisuja. Muutoin Suomen pelaamisen ongelma on juuri tuo yllätyksettömyys. Sen vuoksi Suomea vastaan on niin helppo pelata. Hetemaj on myös äärettömän kova pelaaja, joka kykenee railakkailla taklauksilla herättämään joukkueen.

Kappe Hämäläisen selkeä vahvuus on hyvä liike. Laidalla hänellä on enemmän tilaa tehdä pitkiä juoksuja Eremenkon pystypalloihin. Hänellä on parhaimmillaan myös rohkeutta ajaa pallon kanssa boxiin eli kohti maalia.

Suomen hyökkäyspelaaminen on ollut edellisissä peleissä suorastaan aneemista. Teemu Pukki on ihan kelpo hyökkääjä, mutta hän on aivan liian pehmeä kansainvälisiin peleihin. Pukki on saanut mahdollisuutensa näyttää kyntensä maajoukkueessa monen monituista kertaa, mutta tehot ovat olleet peliaikaan nähden vaatimattomat. Joulukuusessa Pukki on myös joutunut mahdottoman eteen saadessaan pallon kolmen tai neljän puolustajan keskelle. Hän ei ole kyennyt pitämään palloa niin kauaa, että muu joukkue olisi ehtinyt tukemaan hyökkäystä.

Eero Markkanen on tyystin toisenlainen hyökkääjä kuin kukaan muu maajoukkueessa. Berat Sadik on kääntämätön kortti, mutta sen perusteella, mitä hänestä muistan, epäilen vahvasti, onko hänestä apua tällä tasolla. Markkanen teki vahvan sisääntulon Romania pelissä. Hän toi säpinää hyökkäyspeliin, mutta joutui tulemaan aivan liian alas hakemaan palloa. Markkanen on erittäin potentiaalinen target-hyökkääjä, joka kykenee pitämään palloa, sitomaan vastustajia ja tekemään siten tilaa toisille.

Omassa ihannekokoonpanossani nostin Markkasen rinnalle Riku Riskin, joka on varsin potentiaalinen pelaaja ja kykenee ohittamaan vastustajan nopeutensa ansiosta. Pukki ei ole viime peleissä päässyt vastustajasta ohi. Pohjanpalo on pelannut hyvin seurajoukkueessaan, mutta kestävätkö nuoren miehen hermot isoja pelejä?

Pelisysteemin ohella toinen iso ongelma Suomen pelaamisessa on ollut peli-ilme. On vaikuttanut suorastaan siltä, että pelaajat eivät joko ole oppineet Paatelaisen pelitapaa tai eivät kykene soveltamaan sitä käytäntöön. Pelaaminen on ollut pallon pyörittelyä kun olisi kaivattu suoraviivaisuutta ja vanhaa kunnon ryminähenkeä. Tässä on oltava toinen ääni kellossa.

Suomen lohkoa johtaa Pohjois-Irlanti. Kuinka monta kyseisen maan pelaajaa sinä tunnet? Lopulta kyse ei ole nimistä, ei pelikirjoista tai taktiikasta vaan siitä, että joukkueella on tahto ja halu voittaa pallo itselle ja toimittaa se vastustajan maaliin. Kaikki on mahdollista.