Krooh pyyh
(Lokakuun kolumni UrSassa)
”Isovarvas on rento, iiiihaan reenntoo. Toinen varvas rentoutuu, tunnen kuinka varvas oikein sulaa…”. Pitkän maanittelun jälkeen hermostun ja nousen varovaisesti ylös. Hiivin alakertaan ja vilkaisen keittiön kelloa. Pikkuviisari sojottaa yhtä. Hoh, hoijaa, taas sama tilanne. Uni ei tule.
Olen kärsinyt uniongelmista koko aikuisikäni. Nukahdan yleensä nopeasti, mutta toisinaan herään jo parin tunnin kuluttua, eikä uni enää tule. Loppuyö kuluu pyöriskellessä ja edellä kuvatun kaltaisia säälittäviä rentoutumiskonsteja koittamalla. Yleensä niistä ei ole mitään apua.
Hyvin valvotun yön jälkeen olo on karmea ja pinna kireällä. Pahimmillaan olen paininut parikin viikkoa muutaman tunnin yöunilla. Yhden yön unettomuudesta ei ole suurempaa haittaa, mutta jos öitä tulee useita, koko mies muuttuu. Seuraan kaikkea ympärilläni olevaa ikään kuin ulkopuolisena, harson läpi. Autolla ajaminen on mekaanista. Tulen kolmion takaa risteykseen muistamatta katsoa risteävän tien liikennettä. Opettaessani puhun puuta heinää. Puhun piispasta kun tarkoitan paavia jne. Kuvaavaa kyllä kukaan ei huomaa.
Yritän hoitaa ongelmaani kotikonstein. Noudatan neuroottisen tarkkaa rutiinia. Iltapalan jälkeen puolen tunnin pilates ja pesun jälkeen teelusikallinen merisuolaa veteen sekoitettua, kymmenen nukkusivua ja suukko vaimolle. Kädet ristiin, hyvän yön toivotus yläkertaan ja käännös vasemmalle kyljelle. Jos en jostain syystä pysty viemään ohjelmaani läpi, yö on lähes varmasti pilalla.
Vuosikymmenten kokemus on opettanut uudenlaista suhtautumista asiaan. Olen oppinut, että unettomuuteen ei kuole. Olen myös oppinut tunnistamaan tunteitani: valvomiseni voi johtua mieltäni vaivaavista asioista. Sotkuisista ihmissuhteista tai jostakin muusta. Alitajuntani tekee siis minulle palveluksen, kun ei anna ruumiilleni rauhaa. Olen oppinut istumaan pääni sisällä psykologin sohvalle ja esittämään itselleni kysymyksiä. Meillä on ollut kerrassaan mullistavia dialogeja!
Ja onhan niinkin, että yö on verrattoman joutilasta aikaa kokeilla uusia asioita ja tehdä mitä haluaa. Päivä hujahtaa usein niin nopeasti, ettei kerta kaikkiaan ehdi esimerkiksi keskittyä hyvään kirjaan. Olen myös kirjoittanut päiväkirjaa tai tässä tapauksessa yökirjaa, aloittanut romaanin kirjoittamisen, tehnyt monta tuhatta vatsa- ja selkälihasliikettä ja keittänyt kerrankin hyvin haudutettua ohrapuuroa.
Yövalvomisesta ei kuitenkaan kannata tehdä liian houkuttelevaa. Riittävä yöuni on hyvän elämän tärkeä rakennuspuu. Unettomuudesta kärsivälle virkeänä herääminen on ylellisyyttä. Se suo mahdollisuuden vetää harso syrjään ja olla paikalla omassa elämässään.
”Isovarvas on rento, iiiihaan reenntoo. Toinen varvas rentoutuu, tunnen kuinka varvas oikein sulaa…”. Pitkän maanittelun jälkeen hermostun ja nousen varovaisesti ylös. Hiivin alakertaan ja vilkaisen keittiön kelloa. Pikkuviisari sojottaa yhtä. Hoh, hoijaa, taas sama tilanne. Uni ei tule.
Olen kärsinyt uniongelmista koko aikuisikäni. Nukahdan yleensä nopeasti, mutta toisinaan herään jo parin tunnin kuluttua, eikä uni enää tule. Loppuyö kuluu pyöriskellessä ja edellä kuvatun kaltaisia säälittäviä rentoutumiskonsteja koittamalla. Yleensä niistä ei ole mitään apua.
Hyvin valvotun yön jälkeen olo on karmea ja pinna kireällä. Pahimmillaan olen paininut parikin viikkoa muutaman tunnin yöunilla. Yhden yön unettomuudesta ei ole suurempaa haittaa, mutta jos öitä tulee useita, koko mies muuttuu. Seuraan kaikkea ympärilläni olevaa ikään kuin ulkopuolisena, harson läpi. Autolla ajaminen on mekaanista. Tulen kolmion takaa risteykseen muistamatta katsoa risteävän tien liikennettä. Opettaessani puhun puuta heinää. Puhun piispasta kun tarkoitan paavia jne. Kuvaavaa kyllä kukaan ei huomaa.
Yritän hoitaa ongelmaani kotikonstein. Noudatan neuroottisen tarkkaa rutiinia. Iltapalan jälkeen puolen tunnin pilates ja pesun jälkeen teelusikallinen merisuolaa veteen sekoitettua, kymmenen nukkusivua ja suukko vaimolle. Kädet ristiin, hyvän yön toivotus yläkertaan ja käännös vasemmalle kyljelle. Jos en jostain syystä pysty viemään ohjelmaani läpi, yö on lähes varmasti pilalla.
Vuosikymmenten kokemus on opettanut uudenlaista suhtautumista asiaan. Olen oppinut, että unettomuuteen ei kuole. Olen myös oppinut tunnistamaan tunteitani: valvomiseni voi johtua mieltäni vaivaavista asioista. Sotkuisista ihmissuhteista tai jostakin muusta. Alitajuntani tekee siis minulle palveluksen, kun ei anna ruumiilleni rauhaa. Olen oppinut istumaan pääni sisällä psykologin sohvalle ja esittämään itselleni kysymyksiä. Meillä on ollut kerrassaan mullistavia dialogeja!
Ja onhan niinkin, että yö on verrattoman joutilasta aikaa kokeilla uusia asioita ja tehdä mitä haluaa. Päivä hujahtaa usein niin nopeasti, ettei kerta kaikkiaan ehdi esimerkiksi keskittyä hyvään kirjaan. Olen myös kirjoittanut päiväkirjaa tai tässä tapauksessa yökirjaa, aloittanut romaanin kirjoittamisen, tehnyt monta tuhatta vatsa- ja selkälihasliikettä ja keittänyt kerrankin hyvin haudutettua ohrapuuroa.
Yövalvomisesta ei kuitenkaan kannata tehdä liian houkuttelevaa. Riittävä yöuni on hyvän elämän tärkeä rakennuspuu. Unettomuudesta kärsivälle virkeänä herääminen on ylellisyyttä. Se suo mahdollisuuden vetää harso syrjään ja olla paikalla omassa elämässään.
Kommentit
Yllättävän moni on tullut sanomaan, että kärsii samasta vaivasta. Suomen historian professori, patologinen valvoja, Juha Siltala on kuulemma sanonut, että uniongelmat johtuvat turvattomuuden tunteesta. Siinä saattaa olla ajatusta.