Katkaise ketju

(Julkaistu UrSan elokuun numerossa)

Asumme kahdeksan huoneiston yhtiössä. Pihapiiri on täynnä vilskettä,
sillä lapsia on paljon, yhteensä 11 ja kaikki poikia (ehkä syy on
vedessä). Yhtiömme seniorilapsi on seinänaapurimme mahtava
13-vuotias. Mahtavaksi hänet tekee se, että korkeasta iästään
huolimatta hän on koko ajan pelannut nuorempien kanssa futista ja
muita pelejä kasvojaan menettämättä, vaikka seuraavaksi vanhin on
meidän oma 9-vuotias nassikkamme. Sankarillinen nuori aloitti
yläkoulussa ja etsin kesän aikana merkkejä itseluottamuksen
rakoilemisesta. Kaveri kuitenkin säilytti ”cooliutensa” loman
loppuun asti.

Lämmin järvivesi lienee huuhdellut muistini, sillä olin äimän käkenä
ihmetellessäni koulumme uusimpia tulokkaita. Pelokkaita ja
pienikokoisia poikia ja tyttöjä. Ymmärsin vasta, miten suuri
merkitys on vertailuryhmällä. 2-9-vuotiaisiin verrattuna 13-vuotias
on Gulliver, 14–19-vuotiaisiin verrattuna lilliputti. Enpä haluaisi
olla 7-luokkalaisten pöksyissä. Romahdus alakoulun vanhimmista
yläkoulun (ja lukion) nuorimmiksi on huima.

Tarkkailin omia 7A-luokkalaisiani huolestuneena. Vaikka en tiedä
koulustamme yhtä ainoaa kelmiä, pelkäsin ja pelkään edelleen sitä,
millainen houkutus vanhemmilla on hyppiä nuorempien nenille. 8- ja
9-luokkalaiset eivät aina ymmärrä, miten vaikea paikka yläkoulun
alkaminen monille on ja miten herkästi pienikin puhuttelu voidaan
siinä matalammassa päässä tulkita kiusaamiseksi. He eivät myöskään
tiedä yksittäisten seiskaluokkalaisten tautihistoriaa. Tahaton
tuuppaaminen saattaa palauttaa mieliin ikäviä kiusaamismuistoja
vuosien takaa.

Olen vuosien varrella joutunut selvittelemään paljon
kiusaamistapauksia. Usein kyse on ollut pelkästä väärinkäsityksestä,
mutta joskus kiusaaminen on ollut määrätietoista pahantekoa.
Nähdäkseni kiusaajat jakaantuvat kahteen ryhmään. Ensimmäiseen
kuuluvat ne, jotka ovat itse joutuneet kiusatuiksi ja pistävät
vahingon kiertämään. Kiusaavat, jotta eivät tulisi enää itse
kiusatuiksi. Toiseen ryhmään kuuluvat ne ressukat, jotka eivät pääse
pätemään opintomenestyksellä ja kohottavat omaa häntäänsä edes
jollain keinolla. Kiusaajat ovat siis itse usein olleet uhrin
asemassa. Heidän rankaisemisensa ei tunnu hyvältä, mutta kiusaamisen
ketju on jossain vaiheessa katkaistava.

Sanomattakin on selvää, että koulussamme suhtaudutaan kiusaamiseen
sillä ainoalla oikealla tavalla, vakavasti. Kouluyhteisön pitää olla
turvallinen paikka, jonne on mukava tulla. Kiusaamisen pelko on
voimakas tunne. Se saattaa aiheuttaa elinikäiset arvet.
Koulumenestys kärsii ja koko elämän suunta muuttuu. Turvallinen
kouluyhteisö on jokaisen koululaisen, ison ja pienen, perusoikeus.